LEHTIKUVA
Ministeri: Maahanmuutto on tehnyt Tanskasta vähemmän vapaan maan
Tanskan kotouttamisministeri totesi haastattelussa, että maahanmuutto on tehnyt Tanskasta vähemmän vapaan maan, koska tietynlainen maahanmuutto lisää sääntelyn tarvetta ja edellyttää valtion puuttumista yhä useampiin asioihin. Erityisesti ministeri mainitsi muslimimaahanmuuton. Isänsä puolelta eritrealainen Mattias Tesfaye on toiminut Mette Frederiksenin hallituksen maahanmuutto- ja kotouttamisministerinä viime heinäkuusta lähtien. Tesfaye aloitti poliittisen uransa äärivasemmistosta, mutta edustaa nyt sosiaalidemokraatteja. Suomen Uutiset on aiemmin uutisoinut Tesfayen näkemyksistä, että maahanmuutto lisää eriarvoisuutta. Äskettäin hän kertoi viikkolehti Weekendavisenin haastattelussa, että maahanmuutto on johtanut siihen, että vapaus on Tanskassa vähentynyt.
– On kiistämätöntä, että maahanmuutto on tehnyt Tanskasta vähemmän liberaalin maan, ministeri Tesfaye sanoo. Jos meillä ei olisi ollut tätä 50 vuoden maahanmuuttokautta, meidän lainsäädäntömme olisi tällä hetkellä paljon vapaampaa.
Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän sääntelyä
Lehdissä kerrotaan maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista: imaameista, jotka eivät halua myöntää musliminaisille avioeroa, maahanmuuttajayhteisöjen keskinäisestä sosiaalisesta valvonnasta ja lähiöistä, joissa on jäljellä enää muutama tanskalainen. Mutta poliittiset vaikutukset ovat laajemmat: maahanmuutto on saanut valtiovallan tiukentamaan otettaan kaikista maassa asuvista ja valvomaan, säätelemään ja sanelemaan kansalaisten tekemisiä yhä tarkemmin.
– Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä vahvempi valtion sääntelyn on oltava, ja sitä sovelletaan kaikkiin. Meidän on myönnettävä tämä tosiasia siirtolaisuuden aikakautena, kotouttamisesta vastaava tanskalaisministeri sanoo.
Lakeja tiukennettu muslimikoulujen takia
Tesfayen mukaan rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä on yritetty estää niin voimakkaasti, että Tanskan koko yhteiskunnan vapaus on kärsinyt. Yhtenä esimerkkinä ovat yksityiset vapaakoulut, joiden toimintaa ollaan jouduttu rajoittamaan.
– Tanskalaiset vapaakoulut ovat hieno osa tanskalaista kouluperinnettä, ministeri sanoo. Mutta nykyinen yksityisiä kouluja koskeva lainsäädäntömme ei ole niin liberaalia kuin se oli 20 vuotta sitten.
– Lakeja ei ole jouduttu tiukentamaan tanskalaisten, juutalaisten tai katolisten koulujen takia, vaan tiettyjen muslimikoulujen takia.
Länsimainen vapaus katoamassa
Weekendavisenin toimittaja kysyy, onko Lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien vastaanottamisen kustannus todellakin se, että sen jälkeen kaikki joutuvat asumaan vähemmän liberaalissa maassa. Maahanmuuttoministerin vastaus on kyllä.
– Esimerkiksi 24 vuoden sääntöä (ulkomaalaisten kanssa solmittavissa avioliitoissa) ei olisi koskaan otettu käyttöön, ellei meillä olisi ollut Lähi-idästä tullutta maahanmuuttoa, ministeri sanoo.
Maahanmuuttoministeri Tesfayen ratkaisuna ei kuitenkaan ole se, että Tanska irrottautuisi kansainvälisistä sopimuksista ja sulkisi rajansa kaikelta maahanmuutolta. Hän ehdottaa tulijamäärien pitämistä pieninä seuraavien vuosikymmenien ajan, jotta jo Tanskassa olevat ehtisivät integroitua tanskalaiseen yhteiskuntaan. Tesfaye on vaatinut tulijoiden määrälle kattoa jo ennen maahanmuuttoministeriksi tuloaan, kuten Suomen Uutiset kertoi puolitoista vuotta sitten.
Ongelmat on tiedetty jo vuosikymmenien ajan
Tesfaye vertaa Tanskan kotouttamispolitiikkaa hidastettuun liikenneonnettomuuteen. Vuonna 2017 hän julkaisi kirjan “Tervetuloa Mustafa – 50 vuotta sosiaalidemokraattista maahanmuuttopolitiikkaa“. Kirja kertoo koruttomasti, että kaikki nykyiset ongelmat olivat selvästi nähtävissä Tanskassa jo 1980-luvun lopulla. Rinnaisyhteiskunnat ja etnisten ryhmien eriytyminen eivät ole uusia asioita.
Tuoreena esimerkkinä yhteiskunnan eriytymisestä käy erään tanskalaislukion päätös, että oppilaat eivät saa enää vapaasti valita, kenen kanssa istuvat koulun ruokalassa. Viidesosalla lukion oppilaista on maahanmuuttajatausta. Koulussa oli koettu ongelmaksi se, että ruokalassa tanskalaiset söivät tanskalaisten kanssa ja maahanmuuttajat maahanmuuttajien kanssa. Niinpä lukio otti käyttöön pysyvät istumapaikat ruokalassa edistääkseen eri etnisten ryhmien kanssakäymistä.
Nähtäväksi jää, onko pakkokeinoilla mitään vaikutusta. Sama eriytyminen etnisten ryhmien mukaan nimittäin jatkuu nuorten valitessa opiskelupaikkansa lukion jälkeen.
Isis-taistelijat eivät ole tervetulleita Tanskaan
Eräs maahanmuuton seurauksista ovat Islamilaisen valtion taistelijat, joilla on Tanskan passi. Nyt monet näistä vierastaistelijoista pyrkivät takaisin Tanskaan. Äskettäin Tanskan eduskunta myönsi kotouttamisministerille oikeuden poistaa Isis-taistelijoiksi lähteneiltä henkilöiltä Tanskan kansalaisuus hallinnollisella päätöksellä ilman tuomioistuimen käsittelyä.
Kun eräs Isis-järjestön riveihin lähtenyt palasi Tanskaan marraskuussa 2019, Tanskan poliisi otti hänet kiinni heti Kööpenhaminan lentokentällä. Samaan aikaan pääministeri Frederiksen kommentoi asiaa Facebookissa:
– Valitettavasti Tanskaan on tulossa vierastaistelijoita vastoin toiveitamme. Saanen sanoa jotain suoraan sinulle: Et ole tervetullut Tanskaan, pääministeri kirjoitti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tanska perustaa Kotimatkaviraston laittomasti maassa olevien kotiinpaluun edistämiseksi
Tanska piristää talouttaan: Eläkeläisille koronatonni verottomana käteen
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää