
Ministeri Kaisa Juuso: Hyvä johtajuus avainasemassa hyvinvointialueilla
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso korosti hyvän johtajuuden merkitystä Etelä-Suomen hyvinvointialueiden tapaamisessa.
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso tapasi Etelä-Suomen hyvinvointialueiden edustajia Lahdessa järjestetyssä keskustelu- ja kehittämistilaisuudessa. Tapaamisessa käsiteltiin alueen ajankohtaisia haasteita ja tulevaisuudennäkymiä.
Avauspuheessaan ministeri Kaisa Juuso korosti digitalisaation ja tekoälyn roolia hyvinvointialueiden kehittämisessä ja palveluiden tehostamisessa.
– Digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuudet ennakoinnissa ja ennaltaehkäisyssä ovat valtavat. Niiden avulla voimme parantaa potilasturvallisuutta, tehostaa palveluita ja kohdentaa resursseja paremmin, Juuso totesi.
Ministeri kertoi myös tulevasta hallituksen esityksestä, joka mahdollistaisi esimerkiksi diabeetikoiden hoitotasapainon seurannan tekoälyn avulla.
– Tekoäly voi toimia ennaltaehkäisevänä apuna ja tunnistaa ne potilaat, joiden tila on heikkenemässä. Näin voimme reagoida ajoissa ja parantaa hoidon vaikuttavuutta, Juuso korosti.
Ministeri käsitteli puheessaan myös sote-uudistuksen taloudellisia haasteita ja niiden synnyttämää julkista keskustelua.
– Nyt emme puhu rahasta, vaan tulevaisuudesta. Millaisen sote-järjestelmän haluamme viiden vuoden kuluttua, ja miten voimme itse vaikuttaa sen kehitykseen? Hyvien käytäntöjen jakaminen ja soveltaminen voi merkittävästi parantaa palveluiden laatua ja siten auttaa myös taloudellisten haasteiden ratkaisussa, Juuso muistutti.
Tilaisuus jatkui Learning Cafe -keskusteluilla, joissa aiheina olivat hyvä johtajuus, parhaiden käytäntöjen jakaminen, Sote 2030 -visio, kriisinkestävyys sekä digitalisaation ja tekoälyn hyödyntäminen. Keskustelujen tavoitteena oli edistää verkostoitumista, jakaa tietoa ja vahvistaa yhteistyömahdollisuuksia hyvinvointialueiden kesken.
Osana päivän ohjelmaa ministeri Juuso vieraili Päijät-Hämeen keskussairaalassa (PHKS), jossa hänelle esiteltiin akuutin leikkauspotilaan hoitoketju Akuutti24:stä leikkausosastolle asti.
– Oli myös ilo huomata, kuinka he ovat onnistuneet vähentämään vuokratyövoiman tarvetta omilla ratkaisuillaan, Juuso kiitti vierailun päätteeksi.
Vuoden alussa käynnistettyjen hyvinvointialueiden tapaamisten sarja kattaa kaikki Suomen yhteistyöalueet. Etelä-Suomen alueella keskustelu- ja kehittämistilaisuus järjestettiin kahdessa osassa yhteistyöalueen laajuuden vuoksi. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin tiistaina Helsingissä ja toinen tänään Lahdessa Sibeliustalolla. Learning Cafe -muotoiseen keskusteluun osallistui yli 30 edustajaa Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilta.
Hyvinvointialueet on koottu viideksi yhteistyöalueeksi, joista jokaisella on yksi yliopistollinen sairaala. Etelä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Etelä-Karjalan, Itä-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan, Kymenlaakson, Länsi-Uudenmaan, Päijät-Hämeen sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueet sekä Helsingin kaupunki. Uudenmaan alueella erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa HUS.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso korosti hyvän johtajuuden merkitystä Etelä-Suomen hyvinvointialueiden tapaamisessa.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso vieraili Kuopiossa tapaamassa Itä-Suomen hyvinvointialueiden edustajia. Hyvinvointialueet muodostavat viisi yhteistyöaluetta, joista jokaisella on yksi yliopistollinen sairaala. Itä-Suomen yhteistyöalueeseen (YTA) kuuluvat Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso tapasi Sisä-Suomen hyvinvointialueiden edustajia Tampereella. Hyvinvointialueet on koottu viideksi yhteistyöalueeksi, joista jokaisella on yksi yliopistollinen sairaala. Sisä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksy omaishoidontukeen tehtävää leikkausta ensi vuodesta 1.1.2025 alkaen. Omaishoidontukea leikataan toiseen maksuluokkaan kuuluvilta Länsi-Uudenmaan omaishoitajilta 75 euroa. Länsi-Uudenmaan aluehallituksen jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kertoo, että perussuomalaiset olisivat hakeneet säästöjä leikkaamalla ennemmin poliittisten ryhmien ryhmärahoista ja paperittomien palveluista.
Sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä edustava Hyvinvointiala Hali ry kannattaa hallituksen esitystä niin kutsutun vientivetoisen työmarkkinamallin käyttöönotosta. Vientivetoisen työmarkkinamallin käyttöönotto on osa työriitojen sovitteluun liittyvää lainsäädäntöä. Hali näkee, että toteutuessaan esitys lisäisi työmarkkinoiden ennakoitavuutta ja vakautta.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso tapasi pohjoisen Suomen hyvinvointialueiden edustajia Oulussa, jossa keskusteltiin alueen ajankohtaisista haasteista ja kehitysnäkymistä. Avauspuheessaan ministeri Juuso nosti esiin keskeisiä kysymyksiä johtamisesta ja teknologian mahdollisuuksista.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä hallituksen sairaalaverkkoa koskevasta esityksestä. Valiokunta kannattaa esitystä, mutta oppositiopuolueiden kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertookin nyt lisää hallituksen esityksestä Suomen Uutisille.
Tutkimukset osoittavat, että jatkuva potilas-lääkärisuhde parantaa hoidon laatua, vähentää sairastuvuutta ja kuolleisuutta sekä pienentää terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Hoidon jatkuvuus ei ole vain taloudellisesti järkevää, vaan se parantaa myös potilastyytyväisyyttä ja yhdenvertaisuutta, kirjoittaa perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Uusi Rovaniemi -lehden kolumnissaan.
Viikon suosituimmat
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää