

LEHTIKUVA
Mikki tempaistiin Gretan kädestä – palestiinalaisten asia oli liikaa lavalla
Ilmastokysymykset jakavat mielipiteitä ja poliittisten intohimojen sekoittaminen joukkoon sakeennuttaa soppaa entisestään. Tämän koki ilmastoguru Greta Thunberg Amsterdamissa, kun Palestiina-kannanotot johtivat välikohtaukseen puhujalavalla.
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg osallistui viime sunnuntaina suureen ilmastotapahtumaan Amsterdamissa. Paikalla oli järjestäjän mukaan jopa 70 000 ihmistä. Vaalit ovat tulossa ja ilmastokysymys jakaa maassa mielipiteitä.
– Ilmastokriisin etulinjassa seisovat ovat saaneet tuta sen seuraukset jo vuosikymmenten ajan. He ovat antaneet hälytyksen mutta emme ole kuunnelleet, valtaa pitävät eivät ole kuunnelleet, Greta pauhasi.
Thunberg kutsui lavalle pian kaksi vierasta, palestiinalais- ja afgaaninaiset.
– Oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan liikkeenä meidän on kuunneltava sorrettujen ihmisten, vapauden ja oikeuden puolesta taistelevien ääniä. Ei ilmasto-oikeutta ilman kansainvälistä solidaarisuutta, Greta julisti.
Politisointi suivaannutti katsojan
Tämä oli ilmeisesti liikaa ilmastomiehelle, joka ponnahti katsojien joukosta lavalle. Mies tempaisi (VIDEO) mikrofonin Thunbergin kädestä ja karjaisi:
– Olen tullut tänne ilmastomielenosoitukseen enkä poliittiseen tilaisuuteen.
– Rauhoitu hyvä mies, Greta tokaisi ja Thunbergin hengenheimolaiset kuskasivat miehen kiiruusti pois lavalta.
Thunbergin Fridays for Future –järjestö on saanut pyyhkeitä siitä, että se on Instagram-tilillään arvostellut länsimaista media puolueellisesta suhtautumisesta Israelin ja terroristijärjestö Hamasin väliseen sotaan. Järjestön mukaan media aivopesee kansaa Israelin puolelle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- länsimaiden media ilmastokysymys ilmastomielenosoitus Israelin ja Hamasin sota Hamas terroristijärjestö Amsterdam palestiinalaiset ympäristö- ja ilmastokysymykset tasapuolisuus Fridays for Future Greta Thunberg aivopesu Afgaanit Ilmastonmuutos Hollannin parlamenttivaalit Israel Hollanti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

Miksi länsimaiset wokettajat ja islamistit pelaavat yhteen? Intersektionaalinen sortoteoria on ihmeellinen liima

Varttunut Greta on päinvastaista mieltä ydinvoimasta kuin pentu-Greta – pitää nyt Saksan jäljelläolevien ydinvoimaloiden alasajoa virheenä: “Tuntuisi väärältä”

Husu Hussein tempaisi taas ”yksityishenkilönä” – juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja syytti kirjoitusta antisemitistiseksi

Maahanmuuttajien juutalaisviha vyöryy Saksassa yli äyräiden, Bild-lehdeltä hätkähdyttävä ääri-islamia torjuva viidenkymmenen kohdan manifesti

Sadat saksalaispoliisit ratsasivat terroristijärjestö Hamasin kannattajien kiinteistöjä eri puolilla maata

Saksan ilmastoaktivistit toivottavat joulumieltä töhrimällä joulukuusia spraymaalilla
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää