Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Mikkeliin sijoitettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon turvallisuutta, vahvistaa taloutta ja lähettää Venäjälle selkeän viestin – Jaana Strandman: ”Erinomainen asia”

11.10.2024 |09:12

Suurimman Nato-maan Yhdysvaltojen tuella Mikkeliin perustetaan Yhdysvaltojen Norfolkin päämajan alaisuudessa toimiva Naton maavoimien alaesikunta. Näin Naton maavoimien Pohjois-Euroopan toimintaa suunnitellaan ja johdetaan lähivuosina Etelä-Savosta.

Suomi ja Ruotsi siirtyvät Naton uudessa komentorakenteessa Yhdysvaltain Norfolkissa sijaitsevan päämajan alaisuuteen. Naton maavoimien uuden alaesikunnan sijoittamista Mikkeliin pidetään perusteltuna, sillä Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien vuoksi Nato on saanut vastuulleen puolustettavakseen uuden laajan maa-alueen.

Mikkelissä sijaitsee jo entuudestaan Suomen oma maavoimien esikunta, jonka yhteyteen Naton maavoimien alaesikunta tullaan perustamaan.

– Sijaintipaikat yhdistämällä saamme parhaan mahdollisen synergian kansallisen maanpuolustuksen johtamisen ja Naton maapuolustuksen johtamisen välille, puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi syyskuussa tiedotustilaisuudessa.

Suomen oman maavoimaesikunnan yhteyteen perustettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon lisää kansainvälistä sotilasosaamista Mikkeliin saapuvien ulkomaisten Nato-upseerien myötä. He työskentelevät Mikkelissä suomalaisten kollegoidensa kanssa.

Mikkelin lisäksi myös Lappiin kaavaillaan sijoitettavaksi Nato-esikuntaa Suomeen tuleville Nato-maiden FLF-maavoimajoukoille. Esikuntaa suunnitellaan joko Rovaniemelle tai Sodankylään, mutta paikkakuntaa ei ole vielä päätetty.

Synergiaetuja valmiista rakenteista

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää Naton tuloa Mikkeliin erinomaisena asiana.

– Erinomainen asia Mikkelille, joka on historiallisestikin sotiemme päämajakaupunki, Strandman sanoo.

Mikkeli toimi päämajakaupunkina sisällissodan loppuvaiheessa, jolloin hallituksen joukkoja johtanut Mannerheim siirsi päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin kohti Karjalaa. Niin ikään marraskuussa 1939 alkanut talvisota merkitsi Mikkelille keskeistä asemaa, kun Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne.

Strandmanin mukaan Mikkeli on myös strategisesti sijainniltaan soveltuva lähellä itärajaa, joten Mikkelin valinta Naton rakenteille ei liene sattumaa.

– Maavoimien esikunta Mikkelissä jo onkin, mikä tuo mukanaan monenlaisia synergiaetuja. Rakenteitakin on pitkälti valmiina. Nato tuo myös kansainvälisyyttä ja elinvoimaa paitsi kaupunkiin myös koko Etelä-Savoon.

Yhteys Yhdysvaltoihin vahvistuu

Perussuomalaisten valtuuston jäsen Mikkelissä ja Etelä-Savon piirin puheenjohtaja, Mikkelin Seudun Perussuomalaisten hallituksen jäsen Raimo Heinänen pitää Naton tuloa Mikkeliin upeana, turvallisuutta lisäävänä asiana. Heinänen nostaa myös esille Mikkelin synergiaedut Naton toiminnoille.

– Jos johonkin, niin Mikkeliin Nato sopii erinomaisesti. Meillähän on jo maavoimien esikunta täällä valmiiksi.

Jo pitkälle kolmatta vuotta hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvälle Venäjälle Naton rakenteiden vahvistuminen lähettää selkeän viestin.

– Vaikutus itärajan suuntaan on selkeä: he tietävät, että Suomen itärajalla valmistaudutaan sataprosenttisesti itärajan turvaamiseen, Heinänen sanoo ja pitää myös myönteisenä komentorakennetta, jossa Mikkelin Nato-esikunta sijoittuu Yhdysvaltojen Norfolkin alaisuuteen.

– Yhdysvallat on kuitenkin Naton johtava valtio. Uusi Mikkelin esikunta vahvistaa jo olemassa olevaa yhteyttä samalla Yhdysvaltojen kanssa solmitun DCA-sopimuksen kanssa, Heinänen sanoo.

Aluetaloudellista buustia Etelä-Savoon

Nato-alaesikunnan tulo Mikkeliin merkitsee samalla suurta taloudellista buustia myös maakunnallisesti.

– Nato vahvistaa alueen imagoa samalla kun alueen turvallisuus kasvaa. Molemmat ovat tärkeitä asioita investoiville yrityksille. Jos tänne investoitiin aiemmin Venäjä-markkinoiden takia, nyt vetotekijänä on turvallisuus: Suomi on turvallinen paikka tulevaisuudessakin, Heinänen sanoo.

Naton maavoimien Mikkelin alaesikunta tulee sijoittumaan Mikkelin Karkialammelle.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra näkee Naton läsnäololla suuren positiivisen merkityksen paitsi Mikkelin myös koko Suomen kannalta.

– On erittäin hienoa, että Mikkeliin avautuu uusi puolustuspoliittinen mahdollisuus, Purra sanoo ja arvioi Nato-alaesikunnan tuovan mukanaan myös aluetaloudellista buustia Etelä-Savoon. Purra vieraili viime viikonloppuna Mikkelissä perussuomalaisten kunta- ja aluevaalitapahtumien avauksessa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kunta- ja aluevaalitapahtumille startti Mikkelissä – syysaurinko ja Riikka Purran puhe vetivät Kirkkopuiston täyteen väkeä

05.10.2024 |17:09

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää