Pirkanmaan kansanedustajat edellyttävät Microsoftilta toimia Suomessa irtisanottujen työntekijöiden hyväksi.
– Kaupungin on kumppaniensa kanssa autettava irtisanottavia eteenpäin. Apu voi olla esimerkiksi hankerahoitusta, konsultointia, tilojen haussa avustamista ja uusien verkostojen synnyttämistä, sanoo Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Tiina Elovaara (ps.).
– Pirkanmaan kansanedustajien tavoite on alueen elinvoimaisuus. Tampereen työttömyysaste on ollut kuuden suurimman kaupungin välisessä vertailussa korkein, yli 18 prosenttia. Uusien yritysten ja työpaikkojen syntyminen on ensiarvoisen tärkeää.
Irtisanomiset vaativat kriisitoimintaa
Työministeri Jari Lindström vahvisti neuvottelukunnalle, että kriisiryhmä on jo perustettu ja kaikki osapuolet yrityksen ja alueen osalta on kutsuttu koolle, ensimmäinen tapaaminen on huomenna aamulla. Hyviä kokemuksia on saatu Microsoftin omasta Polku-ohjelmasta, jonka perusteella on syntynyt jo yli sata startup-yritystä.
– Suuret työttömyysluvut eivät voi olla asioiden normaali tila. Jokainen työtön ja irtisanottu käy läpi henkilökohtaista kriisiä ja tämä vaatii kriisitoimintaa, Elovaara sanoo.
Valtiolta apua ja tukea
Microsoftin Polku-ohjelma on menossa kaikilla muutospaikkakunnilla, Tampereen lisäksi Espoossa ja Salossa. Polku järjestää muun muassa erilaisia rekrytapahtumia sekä tilaisuuksia start-upin perustamisesta kiinnostuneille ja koulutusmahdollisuuksia kartoittaville.
Pirkanmaan kansanedustajat seuraavat tilannetta, jotta Tampere ja irtisanotut saavat asiaankuuluvan valtionavun ja tuen.