

- Täysin mieletöntä ja skandaalinkäryistä touhuaTukholman ay-pampuilta, Jimmie Åkesson sanoo. / LEHTIKUVA
Metallityöväen liitto antoi potkut ruotsidemokraattiselle ammattiosaston puheenjohtajalle – puolueen johto raivoissaan ja some laulaa
Ruotsidemokraattisen ammattiosaston puheenjohtajan erottaminen työntekijäliitosta on saanut puolueen aktiivit ja johdon todella vihaisiksi. Lähestyvät vaalit kuumottavat kaikkia ja nyt ovat vastakkain Ruotsin kaksi suosituinta puoluetta. Sosialidemokraattien apuna on ammattiliittojen keskusjärjestön pullea kassa.
Ruotsin metallityöväen liiton IF Metallin liittohallitus erotti tiistaina Luulajan terästehtaan ammattiosaston puheenjohtaja Ulf Karlströmin. Liiton mukaan Karlströmiä ei olisi edes pitänyt valita SSAB:n ammattiosaston johtoon, koska hän on ruotsidemokraattinen aktiivipoliitikko. Demareiden likainen temppu on raivostuttanut ruotsidemokraatit puoluejohtoa myöten.
– Olen täynnä pyhää vihaa, päätös on puhtaasti poliittinen, jylisee ruotsidemokraattien työmarkkinapoliittinen asiantuntija Magnus Persson.
– On ennen kuulumatonta, että henkilö erotetaan vääränvärisen jäsenkirjan takia.
“Täysin mieletöntä touhua ay-pampuilta”
Keskustelu Karlströmin kohtelusta käy somessa muutenkin kuumana kuin SSAB-terästehtaan masuuni. Ruotsidemokraattien postauksessa puhutaan ”demokratian haaksirikosta”. IF Metallin veto on saanut myös puheenjohtaja Jimmie Åkessonin kupin nurin.
– Täysin mieletöntä ja skandaalinkäryistä touhuaTukholman ay-pampuilta, Åkesson purkaa tuntojaan Twitterissä.
Socialdemokratiska fackpampar leker mafiosos.
En sverigedemokratisk partikollega valdes nyligen i demokratisk ordning till ordförande för sin fackklubb. Nu petas han av förbundsstyrelsen, bara för att han är sverigedemokrat.
Ett fullständigt sanslöst och skandalöst agerande. pic.twitter.com/jGZ0OUZrAH
— Sverigedemokraterna (@sdriks) January 25, 2022
Vastaavasta poliittisesta noitavainosta on olemassa ennakkopäätös, kun paikallinen AKT erotti liitosta ruotsidemokraattisen kuorma-autonkuljettajan. Tukholman käräjäoikeus ratkaisi riidan kuljettajan hyväksi.
Puolue tukee omiaan
Myös nyt syntyneessä riidassa puolue rientää tarvittaessa tukemaan omaa jäsentään.
– Katsotaan nyt, miten tämä asettuu, paljon on kiinni siitä, miten asianosainen itse haluaa toimia. Haluaako hän alkaa riitelemään vai valitseeko toisen tien ja jatkaa yhä ylemmäs politiikan polulla, Magnus Persson toteaa.
Ruotsidemokraattien somessa on muistutettu myös syksyn valtiopäivävaaleista ja tuotu esiin se, että ammattiliittojen keskusjärjestö LO on päättänyt tukea vaaleissa sosialidemokraatteja suoraan 30 miljoonalla kruunulla. Muutama kymmenen miljoonaa menee myös demareiden epäsuoraan tukeen, koulutukseen, tilaisuuksien järjestämiseen ja sen sellaiseen.
Näin siitä huolimatta, että 60 prosenttia LO:n jäsenistä äänestää muita puolueita kuin sosialidemokraatteja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erottaminen ammattiliitosta Tukholman käräjäoikeus puolueen jäsenkirja Magnus Persson Ulf Karlström Luulajan terästehdas SSAB IF Metall valtiopäivävaalit 2022 ammattiyhdistysliike sosialidemokraatit Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeisto-opposition painostus tuotti tulosta Ruotsissa: Valtio lähdössä tukemaan sähkön huippuhinnoista kärsiviä kotitalouksia – mallissa vielä viilaamista

Demareilla taas näppinsä pelissä: Ravintolat ahdingossa koronarajoitusten vuoksi, vasemmiston hallitsema yhtiö shoppailee alan yrityksiä itselleen – ja jakaa vaalitukea

Vieläkö ihmettelet, miksi Saarikko ja Marin saavat runsaasti puheaikaa vaalitenteissä? – Näin paljon hallitus jakoi medialle mieluisaa tukirahaa viime vuonna

Yle jatkaa pääministerin valkopesua somessa: Marinin puoluetoveri ja demarien eduskuntavaaliehdokas siivoaa nyt bilekohua puhtaaksi Ylen Instagramissa

Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö panostaa kaikkensa sosialidemokraattien vaalimenestykseen – demareita kannattaa runsas kolmannes jäsenistöstä
Viikon suosituimmat

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Onko suomalainen korkeakoulutus jo täysin turhaa puuhastelua? – Ammattikorkeakoulussa kaivettiin legopalikat esille
Aikuisopiskelija Aino pitää hyvin kyseenalaisena, että Suomeen tuotetaan kansainvälisiä opiskelijoita, joilla ei ole edes perustaitoja tai mahdollisuuksia työllistyä Suomessa. Samaan aikaan hänelle tarjotaan syventävien opintojen sijaan lähiopetusta, johon kuluu mm. leikkimistä legoilla.

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Ukrainassa on meneillään Euroopan suurin mineraalivarkaus – Venäjä varastaa arvometallit miehittämiltään alueilta kiinalaisten avustuksella
Ukraina neuvottelee jälleen Yhdysvaltain kanssa mineraalivarantojensa hyödyntämisestä. Samaan aikaan Venäjä kiihdyttää valtaamiensa alueiden liittämistä itseensä ja ryöstää Ukrainan luonnonrikkauksia täyttä päätä. Apuna häärii monikasvoinen Kiina.

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Taikaseinäsosialismi on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa kaikki eivät enää ymmärrä eroa työstä saatavan palkan ja sosiaalietuuksien välillä – Purralta suorat sanat
Valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu ajattelua, jossa puolueet kilpailevat rahan tuhlaamisesta eivätkä sen ansaitsemisesta.