Meri: Kaikki mukaan talkoisiin harmaata taloutta ja veronkiertoa vastaan
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen on valittu johtamaan parlamentaarista työryhmää, joka seuraa valtioneuvoston harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategian toteutumista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, varatuomari Leena Meri on valittu seurantaryhmän jäseneksi. Ryhmässä on edustus kaikista eduskuntapuolueista.
Verovälttelyn houkuttavuutta vähennettävä
Harmaa talous ja talousrikollisuus ei ole vierasta Suomessakaan. Laittomuuksien estämiseen kehitetään keinoja ja julkisuus luo painetta veronkiertäjille. Rakennusalan verokortit tulivat kaulaan muutama vuosi sitten. Nyt puhutaan Panama-papereista ja holding-yhtiöistä.
– On tehtävä ero verovälttelyn ja laittoman veronkierron välille, mutta samalla on pohdittava, miten verovälttelyn houkuttavuus saadaan vähenemään, Meri toteaa.
– Suomi tarjoaa maailmanluokan peruskoulutuksen ja maksuttoman korkeakoulutuksen. Onko moraalisesti oikein, että kiitoksena yhteiskunnalle jotkut pyrkivät minimoimaan valtiolle maksettavat velvoitteet yritystoiminnasta – eikä pahimmillaan maksuja suoriteta Suomeen lainkaan?
Ostetaan kotimaisia tuotteita ja palveluita
Meri painottaa, että kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan.
– Teemme ostopäätöksiä joka päivä. Voimme ostaa kotimaista ulkomaisen sijaan ja ostaa sellaisen yrityksen tuotteita tai palveluita, jonka tiedämme maksavan veronsa Suomeen.
– Me perussuomalaiset kannustamme ihmisiä ostamaan suomalaista ja kuluttamaan yhteiskuntavastuullisesti. Näin vapun kynnyksellä arvostakaamme suomalaista työtä, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Raatikainen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan seurantaryhmän puheenjohtajaksi
Verohallinto vaatii Yleltä Panama-vuodon tietoja – mutta onko pyyntöön mahdollista suostua?
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää