PS ARKISTO

Meri: ”Haluamme lopettaa rahan kippaamisen sellaisiin asioihin, jotka eivät ole ensisijaisen tärkeitä suomalaisille”

22.11.2019 |18:08

Perussuomalaisten Leena Meri korosti eilen Ylellä, että perussuomalaiset haluavat säästöjä nimenomaan niistä kohteista, joista muut puolueet eivät halua säästää.

Ylen A-talk -ohjelmassa torstai-iltana keskusteltiin oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjeteista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri korosti, että perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin rakenne sekä tulo- ja menokohteet ovat samoja, mitä perussuomalaiset kevään eduskuntavaalien alla esittelivät kansalaisille.

– Lähdimme rakentamaan budjettia juuri siitä, mistä olemme puhuneetkin. Budjettiin kuuluu esimerkiksi ostovoiman parantaminen, liikkuminen ei kallistu, asumiskustannukset tulisivat halvemmaksi, sähkön hinnan tulisi halventua ja eläkeläisten verotuksen tulisi keventyä samalle tasolle kuin ansiotulon saajilla.

Perussuomalaisilla työllisyyttä edistäviä toimia

Aiemmin tällä viikolla kansainvälinen valuuttarahasto IMF lyttäsi hallituksen velkaantumistavoitteen. IMF:n Suomen taloutta koskevassa katsauksessa arvioidaan, että julkisen talouden tulot ja menot eivät ole tasapainossa vuonna 2023.

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa on useita työllisyyttä edistäviä toimia, kuten arvonlisäverollisen liiketoiminnan alarajan nosto sekä kannustava yritysveromalli. Mallissa kahtena peräkkäisenä vuonna vähintään kaksi uutta kokopäivästä työntekijää palkkaava pk-yritys, jonka työntekijämäärän lisäys on vuosittain vähintään 10 prosenttia, on vapautettu yhteisöverosta niin kauan, kun se ei jaa omistajilleen osinkoja.

– Näin yrityksillä olisi mahdollisuus saada käyttöpääomaa yrityksen tuloksesta.

Meri muistutti, että perussuomalaisilta on lähiaikoina tulossa myös uusi, työllisyystoimia edelleen lisäävä paketti, joka parhaillaan on valmistelussa.

Tuulivoimatuet pois

Meri korosti, että perussuomalaiset haluaa säästää nimenomaan niistä kohteista, joista muut puolueet eivät halua säästää. Perussuomalaiset esimerkiksi leikkaisivat ensi vuoden budjetista vastaanoton ja kotouttamisen menoja yli 300 miljoonaa euroa ja peruisivat pakolaiskiintiön kasvattamisen.

– Meillä on ollut tiettyjä kulueriä, jotka ovat olleet vähän niin kuin pyhiä lehmiä eli niihin voi laittaa rahaa, niihin ei saa koskea eikä niistä oikein saisi edes puhua. Sitten ihmetellään, miksei talous ole tasapainossa, Meri sanoi.

Hallitus on lisäämässä maahanmuuton vetovoimatekijöitä. Meri sanoi, että perussuomalaiset haluaa sen sijaan tehdä isoja rakenteellisia muutoksia

– Karsimme esimerkiksi tuulivoiman tukemisesta. Me emme halua sijoittaa rahaa kehitysyhteistyöhön tai haitalliseen maahanmuuttoon. Haluamme lopettaa rahan kippaamisen sellaisiin asioihin, jotka eivät ole ensisijaisen tärkeitä suomalaisille.

– Hallitus on itse todennut, että ensi vuonna varaudutaan 4 000 turvapaikanhakijan saapumiseen. Perussuomalaisilla sen sijaan on useita keinoja maahanmuuton kulujen karsimiseen. Perussuomalaiset haluaa hakea säästöjä maahanmuutosta. Esimerkiksi luvat tehdään väliaikaisiksi, Meri sanoi.

Ensisijaisesti ajateltava suomalaisia

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti tuo lisää rahaa kaikille. Meri muistutti, että ostovoiman kasvattaminen lisää kansalaisten kykyä hankkia palveluita ja siten edistää työllisyyttä.

– Meillä on 700 miljoonan panostukset ostovoiman parantamiseen kaikissa tuloluokissa. Eduskunnan laskentapalvelu on todennut, että perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti tuo lisää rahaa kaikille, eikä häviäjiä ole yhdessäkään tuloluokassa.

Tv-studiossa keskustelemassa ollut kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen haastoi Merta. Grahnin mukaan kehitysavusta leikkaaminen on paitsi sydämetöntä, myös samalla lähtömaissa olevien ihmisten avun leikkaamista.

– Ensinnäkään emme ole leikkaamassa kaikkea, vaan leikkaamme hallituksen korotuksen kehitysapuun. Siitä perussuomalaiset haluaa leikata sen määrän, joka tarvitaan suomalaisille. Minusta se on sydämetöntä ajatella, että me viemme enemmän rahaa ulos Suomesta. Kyllä meidän täytyy ensisijaisesti ajatella suomalaisia, Meri vastasi.

Omaishoidon tuki verovapaaksi

Meri muistutti, että perussuomalaiset ainoana puolueena tarjoaa käytännöllisiä uudistuksia perintö- ja lahjaverotukseen ja korjata räikeimpiä epäkohtia.

– Esimerkiksi yksineläville leskille meillä on tarjota kohtuullistaminen perintöverotuksessa.

Perussuomalaiset arvostaa suuresti omaishoitajien työtä. Perussuomalaiset esittääkin omaishoidon tuen verovapautta.

– Se on erittäin tärkeää työtä, jos esimerkiksi hoitaa kotona omaa puolisoaan tai vanhempaansa. Samalla se säästää paljon valtion rahaa, Meri sanoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää