Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Meri: Hallitus ei uskalla puuttua todellisiin ongelmiin – “Hyssytellään kansainvälisissä pöydissä muiden tekemisiä ja kuritetaan suomalaisia”

23.08.2019 |09:39

Professori Teuvo Teivainen uskalsi sanoa (Yle Uutiset 22.8.), että kun Brasilia raiskaa metsiään ja samalla maailman keuhkoja tehomaataloudella, niin Suomen hallitus hyssyttelee ja vetäytyy. Uutisointi koski sademetsien paloa ja sitä, miten metsiä tuhotaan Brasiliassa maatalouden tieltä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri ihmettelee, miksi halpaa lihaa tuodaan Eurooppaan ja kotimainen maatalous Suomessa kärsii.

– Samalla hallitus kurittaa suomalaista veronmaksajaa polttoainekorotuksilla ja muulla kurituksella, joilla se uskoo maailman pelastuvan.

– Tämäkö on se kunnianhimoinen Suomen linja EU-puheenjohtajana ympäristöasioissa, joista hallitus jaksaa rummuttaa? Hyssytellään kansainvälisissä pöydissä muiden tekemisiä ja kuritetaan suomalaisia, Meri kysyy.

“Onpa tehokasta toimintaa EU-puheenjohtajamaalta”

Perussuomalaiset ovat vaatineet jo pitkään, että toimenpiteet pitää kohdistaa saastuttajiin ja todellisiin vaikutuksiin – ja että suomalainen teollisuus ja maatalous on pelastettava.

– Suomi on pidettävä asuinkelpoisena. Olemme aidosti vastuullinen ja maalaisjärkeä käyttävä puolue tässäkin asiassa.

– Tämä hallitus ei uskalla puuttua todellisiin ongelmiin. Kehitysyhteistyö – ja ulkomaankauppaministeri Jouko Skinnari (sd.) sanoi Ylen lähetyksessä, että ”Suomi seuraa tilannetta”. No, onpa tehokasta toimintaa EU-puheenjohtajamaalta. Mihin tarvitaan hallituksen hyssyttelyministereitä? Miksei vaadita Brasilialta toimia ja Euroopan tasoista kauppasaartoa brasilialaiselle lihalle, jos ei homma pelitä? Suomalaisen kimppuun kyllä uskalletaan käydä, vaikka mitään syytä ei edes ole, Meri ihmettelee.

Tiukka linja saastuttajamaille

Meri toivoisi Suomen ajavan kansainvälisissä pöydissä tiukkaa linjaa saastuttajamaille ja antavan samalla tukea suomalaiselle maanviljelijälle.

– Tarvitaan lisää mahdollisuuksia puhtaan ruuan tuotantoon ja ihmisille lupa elää tavallista arkista elämää ilman jatkuvaa syyllistämistä.

– Koska se menee hallitukselle perille, että kohdistetaan toimenpiteet sinne, missä niillä on merkittäviä globaaleja vaikutuksia suomalaisen kurittamisen sijaan? Meri kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää