

PS ARKISTO
Meri: Hallituksella ei ole ratkaisua suomalaisten työttömien varalle
Hallitus ilmoitti tällä viikolla ryhtyvänsä haalimaan Suomeen ulkomaista työvoimaa, vaikka samaan aikaan Suomessa on satojatuhansia työttömiä. Perussuomalaisten Leena Meri ihmettelee linjausta.
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkisti tällä viikolla raporttinsa, jonka mukaan hallitukselta puuttuu suunnitelma julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Raportissa hallitusta moititaan muun muassa julkisten menojen paisuttamisesta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri sanoi eilen illalla Ylen A-Studiossa, että hallituksen talouspolitiikan edellyttämien työllisyysvaikutuksien toteutumisesta ei ole mitään varmuutta.
– Kuten talouspolitiikan arviointineuvosto, myös me perussuomalaiset kiinnittäisimme huomiota korkean tuottavuuden työpaikkoihin. Juuri niihin pitäisi panostaa, samoin kuin kohtaanto-ongelmaan. Eli kun meillä on paljon työttömiä, yli kaksisataatuhatta, ja samaan aikaan on silti avoimia työpaikkoja, niin siinä on se ”gäppi” välissä. Hallitus ei ole esittänyt mitään toimia juuri tähän väliin.
Keinoja on, mutta niitä ei oteta vastaan
Hallitus ilmoitti tällä viikolla ryhtyvänsä haalimaan Suomeen lisää ulkomaista työvoimaa, vaikka samaan aikaan Suomessa on satojatuhansia työttömiä. Meri ihmettelee linjausta.
– Se ei ratkaise sitä ongelmaa, mitä niille suomalaisille työttömille tapahtuu, eli pystyvätkö myös he elämään omalla työllään. Tähän hallituksella ei ole mitään ratkaisua, ja siihen myös talouspolitiikan arviointineuvosto kiinnitti huomiota.
A-Studion juontaja vaati Mereltä ratkaisua.
– Pitäisi ensinnäkin panostaa koulutukseen. Pitäisi myös etsiä yrittäjille sellaisia kannustimia, että ihmisiä kannattaa työllistää. Pitäisi tehdä paketteja, että henkilöt voivat vaihtaa alaa ja panostaa siihen, että työn perässä liikkuminen on helpompaa.
– Perussuomalaiset ovat esittäneet myös varainsiirtoveron helpotusta. Taloustutkimus ehdotti tutkimuksessaan työmatkavähennyksiin puuttumista. Keinoja kyllä on, mutta niitä ei ole otettu vastaan, vaan ne on ulkoistettu joihinkin ryhmiin, Meri sanoi.
Kakku on syöty ennen kuin siihen on hankittu aineksia
Hallituksen työllisyystavoitteiden mukaan syksyyn mennessä pitäisi saada aikaiseksi 30 000 työpaikkaa. Meri viittasi arviointineuvoston selvitykseen, jonka mukaan hallitus panostaa lähinnä matalapalkka-alojen suuntaan.
– Toki sinnekin tarvitaan tekijöitä ja se on hyvä, että erilaisia ihmisiä saadaan töihin, mutta jos ajattelemme kokonaistaloutta, niin työllisyyden nostollahan on tarkoitus rahoittaa valtion menoja. Tässä unohtuu nyt se, että hallitus on lisännyt kertaluonteisia menoja, joihin ei ole tuloja.
– Ongelma on siis se, että kakku on syöty ennen kuin on hankittu aineksia siihen kakkuun. Mielestäni nyt ei kannata puhua yksittäisistä keinoista, vaan on pakko puhua isosta kuvasta – jonka myös arviointineuvosto toi esille – eli hallitus on lisännyt kertaluonteisia menoja, mutta niihin ei ole olemassa tuloja.
”Toivottavasti ei tule uusia Carunoita”
Meri muistutti, että omaisuuden myynti ei ole koskaan hyvä keino syömävelan kattamiseen. Hallitus aikoo kuitenkin kattaa menoja kiristämällä verotusta ja kauppaamalla valtion omaisuutta.
– En tiedä, mitä omaisuutta hallitus aikoo myydä, toivottavasti ei tule uusia Carunoita.
Meri muistutti myös, että pääkaupunkiseudulla yli 42 prosenttia toimeentulotuen saajista on maahanmuuttajataustaisia.
– Se tarkoittaa sitä, että he elävät toimeentulotuella. Minkä takia hallituksella ei ole ohjelmaa kotoutumiseen? Pitäisi panostaa juuri niiden ihmisten työllistymiseen, jotka nyt ovat työttömyyskortistossa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kannustimet arviointineuvosto halpatyövoima Toimeentulotuki Leena Meri perussuomalaiset hallitus työllisyys koulutus työttömyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Salliiko Marinin hallitus vesilaitoksien myymisen? – “Vaarana on kuluttajahintojen jyrkkä nouseminen”

Halla-aho: Suomi ei ole osaajien ykköskohde maailmalla – “Hallitus pyrkii tuomaan matalapalkkaisia, vähän koulutettuja ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään huonosti palkattua työtä”

Perussuomalaiset: Hallituksen talouspolitiikka on juuri niin vastuutonta ja populistista kuin olemme varoittaneet

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä

Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää