Artikkeli kuva

MEP Ruohonen-Lerner ehdolle europarlamenttivaaleihin

09.04.2019 |16:02

Porvoolainen Pirkko Ruohonen-Lerner (PS/ECR) asettuu ehdolle europarlamenttivaaleihin. Hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen huhtikuusta 2015 lähtien. Ennen tätä Ruohonen-Lerner toimi kansanedustajana vuosina 2007-2015.

Pirkko Ruohonen-Lerner on keskittynyt työssään Euroopan parlamentissa erityisesti veronkierron, talousrikosten ja rahanpesun kitkemiseen mm. talous- ja raha-asioiden valiokunnassa ECONissa, PANA-tutkintavaliokunnan varapuheenjohtajana ja viimeksi TAX3-erityisvaliokunnan jäsenenä. Myös väärinkäytösten ilmoittajien suojelu on ollut yksi hänen työnsä painopisteistä kuluneella parlamenttikaudella.

Ruohonen-Lerner on erityisen kiinnostunut jatkamaan veronkierron vastaista työtään.

– Toimintani on herättänyt vastustusta pääosin suuryritysten intressejä edustavien lobbareiden keskuudessa. Tämä on mielestäni paras arvio siitä, että olen onnistunut työssäni kohtuullisen hyvin, joten olen käytettävissä jatkokaudelle.

EU elää suurta murrosvaihetta

Euroopan unioni elää suurta murrosvaihetta eurokriisin, maahanmuuttokriisin ja brexitin jälkeen. Ruohonen-Lerner katsoo, että Saksan ja Ranskan johtama yhä tiiviimpi yhteistyö ei ota riittävästi huomioon Suomen etuja.

– Neljän vuoden europarlamenttikokemuksella voin vakuuttaa, että perussuomalaisia tarvitaan puolustamaan suomalaisten etuja ja valvomaan rahankäyttöä myös EU-päätöksenteossa. Suomalaiset maksavat joka vuosi EU:lle useita satoja miljoonia euroja enemmän kuin saavat takaisin, muistuttaa Ruohonen-Lerner.

Ennen poliittista uraansa Ruohonen-Lerner on työskennellyt pitkään verohallinnon palveluksessa, tilitoimistoyrittäjänä ja toimittajana.
Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 26. toukokuuta. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 15.-21. ja ulkomailla 15.-18. toukokuuta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
2.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
5.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
8.
Suomen uutiset logo

Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?

22.01.2025 |19:24
10.
Suomen uutiset logo

Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin

23.01.2025 |08:34

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää