Artikkeli kuva

PS kenttä

Melkoista meininkiä turuilla ja toreilla, perussuomalaiset vaalikampanjat loppusuoralla – huomenna äänestetään

25.05.2019 |17:44

Lauantai-iltaa kohden mennään, ja eurovaalikiertueet ovat vihoviimeisellä loppusuoralla. Jännistys tihentyy huomista äänestyspäivää kohden. Vilkaistaanpa, minkälaista menoa ja meininkiä vaalikentiltä löytyy.

“Painajaiseni on se, että Teuvo Hakkarainen tulee valituksi ja minä putoan”. Näin kauhistelee vihreiden meppi Heidi Hautala Ilta-Sanomien haastattelussa.

Teuvonpelkoa on havaittavissa myös SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmissa, joka on erittäin poikkeuksellisesti nimennyt Hakkaraisen omassa vaalimainoksessaan:

Vihreiden ja demareiden pahin painajainen löytyy livenä Espoosta. Teuvo Hakkaraisen hyvässä seurassa kansanedustaja Leena Meri (ps.) ja eu-vaaliehdokas Laura Huhtasaari (ps):

Ehtiväinen Leena Meri kiertää siinä missä ehdokkaatkin. Vantaan Tikkurilantorilta hän löysi ps-vaaliehdokkaat Arto Luukkasen ja Simo Grönroosin, molemmat ajatuspaja Suomen Perustan kantavia voimia:

Vantaalla kampanjoi myös ps:n Tanja Vahvelainen (kuvassa keskellä).

Vahvelaiselta riitti aikaa kaikenlaisille kulkijoille.

Jyväskylässä makkaranpaistopuuhissa Asseri Kinnunen (kuvassa keskellä) ja selfienottopuuhissa vasemmalla kansanedustaja Jussi Wihonen:

Makkaraa paistettin niin ikään Oulun Rotuaarilla. Kampanjoimassa eurovaaliehdokas Minna Partanen (kuvassa vasemmalla) sekä kansanedustaja Jenna Simula. Keskellä keppostelee Ahti Moilanen, joka on oikeasti vähän pidempi kuin kuva antaa ymmärtää.

Kuopion torilla painoi menemään eurovaaliehdokas Minna Reijonen (oikealla) seurassaan vaalipäällikkö, piirin puheenjohtaja Pia Pentikäinen:

Hämeessä puolestaan EU-vaaliehdokas Mira Nieminen posotteli menemään vähintäänkin omaperäisellä vaalibiilillä:

Porvoon kevätmarkkinoilla kuvaan sattui kerralla neljä meppiehdokasta: Karri Ollila, Laura Korpinen, Pirkko Ruohonen-Lerner sekä Mika Raatikainen.

Tampereen keskustorilla tarjoiltiin riistakeittoa. Mukana menossa, joskaan ei kuvassa, eurovaaliehdokas Veikko Vallin (ps.)

Eurovaaliehdokas, professori Matti Viren kampanjoi Riihimäellä.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho vieraili Helsingin Narinkkatorilla ja Kolmen sepän patsaalla.

Paikkojen väliä siirtyessään Jussi kiinnitti huomiota kahteen ristiriitaiseen asiaan – läheinen perussuomalaisten juliste oli tuhottu, mutta vaalikojulla riitti porukkaa kuin pipoa. Hän kirjoitti asiasta Facebookissa.

Kolmen sepän patsaalta Suomen Uutiset tavoitti Olli Kotron ja Mika Raatikaisen. Ohessa video miesten ajatuksista tiukan kampanjan loppumetreiltä:

https://www.facebook.com/suutiset/videos/436102900512794/


Näihin tunnelmiin. Huomenna äänestetään.

Korjaus 26.5.2010: Pia Pentikäisen titteli korjattu.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää