Mediatutkija puolustaa aatteellisesti sitoutunutta journalismia: “puolueettoman journalismin aika on ohi”

Aikaamme määrittävä politisoituminen edellyttää myös aiempaa poliittisempaa journalismia. Puolueettomuuden nimiin vannovalle toimittajakunnalle muutos on kivulias. Ideologisesti sitoutunut journalismi voi kuitenkin palvella demokratiaa, kirjoittaa median ja poliittisen viestinnän tutkija Markus Ojala Politiikasta-verkkojulkaisussa.

Vanhempi polvi muistaa vielä sen ajan, kun puolueisiin sitoutuneet lehdet olivat voimissaan, ja kuinka eri tavalla vaikkapa Uusi Suomi, Suomenmaa ja Tiedonantaja raportoivat maailmanpolitiikasta.

Sitten 1970-luvun yltiöpoliittisuuden lehdistön sanotaan ammattimaistuneen, mutta julkilausutusta sitoutumattomuudesta huolimatta lehtien lukijat, radion kuuntelijat ja televisiokatsojat eivät aina luota median puolueettomuuteen.

Ojalan mielestä paluu poliittisempaan journalismiin palvelisi demokratiaa.

Konsensuksen aika on ohi

Ojalan mukaan viime vuosina länsimaissa yleistynyt puhe liberaalin järjestyksen kriisistä heijastelee huolta toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin konsensuksen rapautumisesta. Konsensuksen ajalla liberaalia demokratiaa määritti keskusta-oikeistolaisten ja keskusta-vasemmistolaisten puolueiden vuorottelu hallitusvallassa.

Vuosituhannen vaihteessa myös niiden väliset poliittiset vastakkainasettelut heikkenivät. Tämä oli seurausta ennen kaikkea keskusta-vasemmiston orientoitumisesta uusliberaaliin kolmastieläisyyteen. Sen myötä politiikkaa alkoi luonnehtia vaihtoehdottumuus, teknokraattisuus – ja ”epäpoliittisuus”, Ojala kirjoittaa.

Viime vuosien kehitystä leimaa kansalaisten kasvava tyytymättömyys konsensukseen. Monissa maissa perinteiset valtapuolueet menettävät kannattajakuntaansa uusille tulokkaille. Vaihtoehtoisesti aiempaa radikaalimmat ryhmät kaappaavat niissä vallan, kuten on jo käynyt republikaanipuolueelle Yhdysvalloissa ja Labourille Britanniassa.

Ojala tunnistaa sen, että vanhojen eliittien keskuudessa syväänjuurtuneelle konsensusajattelulle oireellisesti nämä uudet toimijat on nimetty halventavasti populisteiksi.

– Taipumus määritellä kaikki konsensuksen haastaminen populismiksi ilmentää liberaalin eliitin ahdistusta vastakkainasetteluista, joihin ei ole totuttu ja joita ei osata käsitellä, Ojala kirjoittaa.

Liberaalien instituutioiden on Ojalan mielestä muutettava epäpolitisoivia toimintatapojaan ja hyväksyttävä uusi vastakkainasettelujen aika.

Ojalan mukaan puhe liberaalin järjestyksen kriisistä edustaa pelkoa siitä, että kasvavat vastakkainasettelut riistäytyvät käsistä ja nostavat valtaan demokratianvastaisia voimia.

– Sen sijaan, että vastakkainasettelut saisivat demokraattisen purkautumisväylän liberaalien instituutioiden sisällä, itse järjestelmä uhkaa romahtaa anti-liberaalien voimien paineessa. Juuri tämän kehityskulun patoamiseksi liberaalien instituutioiden on muutettava epäpolitisoivia toimintatapojaan ja hyväksyttävä uusi vastakkainasettelujen aika, Ojanen päättelee.

Journalismi on osallinen liberalismin kriisiin

Journalismi on kaulaansa myöten osallisena liberalismin kriisissä, Ojala kirjoittaa. Journalismi muodosti toisen maailmansodan jälkeen konsensuksen tukipilarin. Neutraalius, epäpoliittisuus ja objektiivisuus muodostuivat ammattimaisen journalismin tunnusmerkeiksi ja toimittajien itseymmärrystä määrittäviksi avainihanteiksi.

Uutta vastakkainasettelujen aikaa leimaa aiempaa poliittisempi julkisuus. Neutraalin journalismin elintilaa ovat osaltaan kaventaneet tietoisesti poliittista agendaa ajavat, poliittista julkisuutta tiettyjen ideologisten tavoitteiden hyväksi muokkaamaan pyrkivät mediaoperaatiot, kuten tv-kanava Fox News ja monet uudet verkkomediat.

Vasta- ja vaihtoehtomedioiden suosio on herättänyt eliitissä huolta.

– Katsotaan, että poliittisesti motivoituneet vaihtoehtomediat saavat yleisöt hakeutumaan yksimielisiin, omaa arvomaailmaa tukevan viestinnän kupliin ja johtavat kansalaisia yhdistävän arvo- ja uskomuspohjan murenemiseen. Pelätään, että kansalaisten erilaisten intressien yhteensovittaminen julkisessa keskustelussa tulee mahdottomaksi, kun jopa yhteiset todellisuuskäsitykset erkanevat, Ojala summaa eliitin huolet.

– Kuplautumista koskevassa keskustelussa jää kuitenkin usein huomioimatta, että perinteinen uutisointi on pääosin kaikkea muuta kuin moniäänistä ja poliittisesti neutraalia. Juuri tämän yhä suurempi osa kansalaisista on oppinut havaitsemaan, Ojala toteaa.

Ojalan mukaan journalismin muodonmuutosta näennäisestä neutraaliudesta avoimeen poliittisuuteen ajaa kolme osatekijää: uudet vastustajat, muuttuvat yleisöt ja yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen syveneminen.

Kun Donald Trumpin ja perussuomalaisten kaltaiset toimijat hyökkäävät liberaalia valtaeliittiä vastaan, ne tekevät läntisestä valtavirtajournalismista osapuolen tässä kamppailussa, Ojala väittää.

– Tällöin journalistien on vaikea vakuuttaa neutraaliuttaan tai kieltää, ettei heillä ole vastustajia. Politisoituminen ei siis ole täysin journalistien omissa käsissä vaan tapahtuu osin heistä riippumatta.

Journalismin uutta politisoitumista ajaa Ojalan mukaan myös uutismedioiden henkiinjäämiskamppailu eli tarve pitää kiinni katoavista yleisöistään. Vaihtoehtomedioiden suosio osoittaa, että yleisöt sitoutuvat vahvemmin uutisvälineisiin, jotka tukevat heidän maailmankuvaansa ja puolustavat heidän tärkeinä pitämiään arvoja.

Paine vastata yleisön odotuksiin näkyy Ojalan mukaan jo perinteisissä viestimissä. Siksi niin sanotusta liberaalista mediasta on vaikea löytää esimerkiksi Trumpin politiikkaa myötäileviä tai maahanmuuton vastustajien kantoja ymmärtäviä artikkeleja, hän kirjoittaa.

Tärkein peruste journalismin politisoitumiselle on kuitenkin yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen syveneminen, Ojala väittää.

Lääkkeeksi avoin poliittisuus

Ojala tarjoaa tähän polarisaatioon ehkä yllättävääkin lääkettä. Sen sijaan että hän vaatisi sekä perinteisiltä että vaihtoehto- ja vastamedioilta sitoutumista journalismin perinteisiin arvoihin, hän ehdottaa vastakkainasettelun avointa politisoimista.

– Toisin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, nykyinen vastakkainasettelujen kasvu ei suinkaan luo suurempaa tarvetta ”neutraalille”, kiistojen ulkopuolelle itsensä asettavalle tiedonvälitykselle. Sen sijaan kasvaa tarve journalismille, joka tekee vastakkainasetteluista poliittisia eli tuo ne poliittisten vaihtoehtojen piiriin.

Käytännössä se tarkoittaa luopumista neutraalin ja puolueettoman journalismin ihanteesta, Ojala kirjoittaa.

Ojalan mielestä puolueettomuuden vaade on tuottanut journalistin, joka pyrkii epäpoliittisuuteen, eikä uskalla käsitellä kiistanalaisia aiheita syvällisesti tai ylipäänsä edes tarttua niihin, koska pelkää menettävänsä näennäisen neutraaliutensa ja siten uskottavuutensa journalistina.

– Arkijärjen vastaisesti puolen ottaminen ei sido journalistin käsiä vaan päinvastoin vapauttaa hänet käsittelemään vastustajien argumentteja ilman pelkoa siitä, että häntä syytettäisiin niiden allekirjoittamisesta.

Ojalan mukaan olisi tunnustettava, että puolueettomuus oli alun alkaen harhakuva, joka tuotti ammattikunnalle yhteiskunnallista oikeutusta aikana, joka korosti kansallista yhtenäisyyttä, uskoi arvovapaaseen tietoon ja kavahti vastakkainasetteluja.

Ei vaihtoehtoisia faktoja

Puolueettomuudesta luopumisen ei silti tarvitse tarkoittaa journalismin tärkeistä periaatteista ja arvoista luopumista, Ojala väittää.

– Poliittinen, sitoutunut ja kantaa ottava journalismi ei ole ristiriidassa objektiivisuuden kanssa: se voi olla moniäänistä, se voi punnita asioita eri kanteilta ja se voi edelleen perustua vahvistettavissa oleviin faktoihin.

– Itse asiassa juuri avoin puolueellisuus – se, että toimittaja tekee näkyväksi, mistä näkökulmasta maailmaa tarkkailee – tekee journalismista uskottavampaa ja luotettavampaa kuin piiloutuminen näennäisen neutraaliuden huntuun, Ojala päättää artikkelinsa.