Matti Matikainen
Mauri Peltokangas moittii: ministerit eivät enää vastaa kyselytunneilla kysymyksiin, vastaukset lähes poikkeuksetta liirumlaarumia
Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) paheksuu ministerien välttelevää vastaustyyliä eduskunnan kyselytunneilla.
Peltokangas kirjoittaa:
“Eduskunnan kyselytunti järjestetään siksi, että edustajat voivat kansan kuullen kysyä vastuuministereiltä ajankohtaisiin asioihin liittyviä kysymyksiä. Ei siksi, että se olisi tarkoitettu vitsiksi ja teatteriksi. Ministerit saapuvat paikalle vastaamaan esitettäviin kysymyksiin.
Jokainen on voinut itse todeta kuinka kyselytunti etenee. Erittäin harvoin saamme nähdä tilanteen, missä ministeri vastaa esitettyyn kysymykseen. Yleistä on, että ministeri aloittaa kysymyksen jälkeen puhumaan liturgiaa, joka ei liity kysymykseen millään tavoin. Esim. kysyjä kysyy tuoko hallitus joltain pakolaisleiriltä lasten lisäksi myös aikuisia? Ministeri voisi antaa vastauksen tuohon helposti muodossa kyllä tuo, tai ei tuo.
Tyypillinen vastausmalli kuitenkin on lähes poikkeuksetta liirumlaarumia kansan silmille esim. tyyliin: Haluan kiittää edustajaa kysymyksestä. Meillä hallituksessa on otettu huomioon monia nyt asiaan liittyviä seikkoja, joita pohtimalla voimme katsoa tulevassa eteenpäin tehden voltteja porukalla ja tiedostaa asiantunijoiden ohjeita siten, että työryhmä voi keskustelussaan viedä asiaa eteenpäin pohdittavaksi viranomaisten ja niiden ja näiden kanssa, kuten näissä tai niissä tapauksissa on hyvä yhdessä toimia suklaapatukoita unohtamatta. Iltakoulussa tulemme lähiaikoina varmasti pohtimaan sitä, että tulisiko jonkun pohtia sitä, että joku pohtisi sitä, että miten tulevaisuudessa voimme perustaa työryhmän pohtimaan sitä kannattaako meidän pohtia tätä lainkaan… tässä kohtaa puhemies hihkaisee.. aika!
Politiikka on reipas laji!”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Eduskunnan kyselytunnista tuli ministerien väistelytunti – kansanedustajien kysymyksiin ei tule vastauksia, aikaa palaa turhaan jaaritteluun: ”Kiitoksia kysymyksestä”
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Sisäiset koronatoimet eivät riitä, jos rajat vuotavat
Kiuru tarjoilee tajunnanvirtaa, Marin ja Ohisalo puhelevat puuta heinää – ministereiltä ei saa enää kysymyksiin vastauksia, puhekouluttajakin ihmettelee: ”Vaikea saada selvää, mikä on pointti”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää