LEHTIKUVA
#MaskiGate rävähti käyntiin, hallituksen tilanne tukala – Halla-aho: “Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut?”
Sanna Marinin hallitusta syytetään harhaanjohtamisesta ja valehtelemisesta. Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Marin antoi ymmärtää, että maskisuosituksen antamatta jättämiseen vaikutti maskipula. Aikaisemmin hallitus on perustellut suositusta perusteltu sillä, ettei maskeista ole kansalaisille hyötyä.
Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) kysyi Marinilta, miksi terveysviranomaisten suositukset muuttuivat täysin, ja loppukesästä maskeja lopulta suositeltiin.
– Mutta jos me katsomme kevättä, niin mitä olisi käynyt, jos oltaisiin keväällä annettu laaja maskisuositus ilman, että maskeja on saatavilla. Kaikissa maissa oli ongelmia siinä, että maskeja ei ollut, niitä ei saatu. Koko kevät tehtiin töitä sen eteen, että kotimaista tuotantoa saadaan käynnistetty, Marin vastasi IS:n mukaan.
– Minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun me olisimme laajasti suositelleet ja maskeja ei olisi ollut saatavilla. Tai kesällä, kun tautitilanne oli hallinnassa ja tapauksia ei ollut. Olisiko ihmisten pitänyt käyttää maskia? pääministeri kysyi.
Oppositio tarttui lausuntoon. Kuumana vellovaa keskustelua käydään #MaskiGate-viittauksella.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kirjoittaa: “Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen koko kevään maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut? Jossakin muualla joku eroaisi, meillä business as usual. Uutiskynnys ylittyy yhdessä iltapäivälehdessä.”
Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen koko kevään maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut? Jossakin muualla joku eroaisi, meillä business as usual. Uutiskynnys ylittyy yhdessä iltapäivälehdessä.
— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) October 8, 2020
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) kirjoittaa: “Tämä on huomattavasti isomman tason huijaus ja laajemmin kansalaisiin, yrityksiin ja yhteiskuntaan vaikuttanut kuin Antti Rinteen postikommentointi, jonka vuoksi hän joutui jättämään pääministerin tehtävät. Marinin on yksiselitteisesti erottava.”
Tämä on huomattavasti isomman tason huijaus ja laajemmin kansalaisiiin, yrityksiin ja yhteiskuntaan vaikuttanut kuin Antti Rinteen postikommentointi, jonka vuoksi hän joutui jättämään pääministerin tehtävät.
Marinin on yksiselitteisesti erottava.https://t.co/CwVesNyTmI
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) October 8, 2020
Koronaa tarkkaan seurannut SDP:n ex-puoluesihteeri Mikael Jungner kirjoittaa: “Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat”
Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat 🤔
— Mikael Jungner (@MikaelJungner) October 8, 2020
Kokoomuskansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa: “Nyt kysymys kuuluu, että miksi tätä ei sanottu suoraan keväällä? Miksi kansalle käytännössä valehdeltiin?”
STM täysin eri linjoilla kuin WHO
Pitkin kuluvaa vuotta on kummasteltu, miksi hallitus ja Sosiaali- ja terveysministeriö STM ovat suhtautuneet väheksyvästi tai jopa torjuen maskien käyttöön – varsinkin, kun Maailman terveysjärjestön WHO:n kanta on päinvastainen.
STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteisessä infossa kesäkuussa väläytettiin jopa maskien kieltämisen mahdollisuutta.
– Pidän keskeisenä sitä, minkä myös ministeri Kiuru eilen sanoi, että olisihan vaihtoehtona ollut myös se, että olisimme kieltäneet käytön, että siihen liittyy sellaisia haittoja. Sellaista kantaa ei ole otettu, vaan on todettu, ettei yleistä suositusta anneta, mutta ei toisaalta kielletäkään, STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen totesi IL:n mukaan.
Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru (sdp.) kertoi tilaisuudessa STM:n virkakannaksi, ettei maskien käyttöä suositella kansalaisille. Asiaa perusteltiin STM:n omalla maskiselvityksellä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tuija Kumpulainen Maskigate Pauli Kiuru koronavirus THL Timo Heinonen Sanna Marin STM Sebastian Tynkkynen Mikael Jungner Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Immonen: Pääministeri Marin enemmän huolissaan omasta valta-asemastaan kuin kansalaisten hyvinvoinnista
Halla-aho Ylellä: Koronapäätöksien tekeminen alueellisesti ei perusteltua – ”Tulee mieleen, että hallitus lykkää vastuun epäonnistumisista aluehallintoviranomaisille”
Ministerin maskisekoilulla kauaskantoisia seurauksia – ”Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta?”
Purra: Hallituksen linja maskisuosituksista poukkoilee – ”Eri ministereiltä saatu kysymyksiin erilaisia vastauksia”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää