Mäntylä: Rahojen täytyy riittää myös tulevaisuudessa

21.10.2015 |14:51

Hallitus haluaa palauttaa nuorten uskon tulevaisuuteen ja varmistaa, että rahat riittävät myös tulevaisuudessa. Näin linjasi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) eduskunnan välikysymyskeskustelussa keskiviikkona.

Hallitus vastasi oppositiopuolueiden tekemään välikysymykseen, jonka aiheena on eläkeläisten asema. Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta ensi perjantaina.

Mäntylän mukaan kysymys kohdistuu tärkeään aiheeseen: eläkeläisten toimeentuloon ja erityisesti pienituloisten eläkeläisten asemaan.

Hallitus suhtautuu vakavasti

– Hallitus suhtautuu asiaan erittäin vakavasti. Tehtävämme on ratkaista, kuinka varmistetaan eläkkeiden ja toimeentulon riittävyys jatkossa sekä taataan tasavertaiset ja oikeudenmukaiset mahdollisuudet turvattuun ikääntymiseen – myös tulevaisuuden Suomessa, Mäntylä korosti.

Hän muistutti, että jokaisen hallituksen pitää sopeutua vallitsevaan taloustilanteeseen. Kenellekään ei ole ollut yllätys, että hallituksen täytyy tehdä kipeitä päätöksiä.

Vanhempien sukupolvien
perintö pitää turvata

Mäntylä kertoi omien vanhempiensa olevan nyt 80-vuotiaita. He ovat nähneet kaksi raskasta sotaa, maksaneet sotakorvaukset, siirtyneet maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan ja nähneet palvelualojen nousun. He elivät työikäisinä 90-luvun laman.

– Töitä he ovat tehneet aina lujasti ja nurkumatta aivan kuten tänä päivänä moni tekisi, jos töitä olisi. Kiitos tälle sukupolvelle, Mäntylä kiitti.

Hän totesi kuuluvansa itse monin tavoin etuoikeutettuun sukupolveen.

– Entä sitten omat lapseni? Nyt kasvavat nuoremme ja nuoret aikuiset eivät ole tulevaisuuden suhteen lainkaan yhtä luottavaisia. Millaiset hyvinvoinnin rakenteet haluamme heille antaa? Tästä politiikan tekemisessä on osaltaan kyse. Tämä hallitus haluaa tehdä vastuullista politiikkaa ja varmistaa, että rahat riittävät tulevaisuudessakin. Haluamme palauttaa nuorille uskon tulevaisuuteen – siihen, että vuosikymmenien myötä luotu hyvinvointi kestää ja että työnteko on se, jolla myös vanhuuden turva saavutetaan, Mäntylä linjasi.

 

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho median 612-kohusta: Toimittaja sekoittaa kulkueet tahallaan – “Onko oma agenda kovin laadukas, jos sitä pitää edistää valehtelemalla?”

02.12.2024 |13:53
4.
Suomen uutiset logo

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06
5.
Suomen uutiset logo

Helsingin Sanomat tarjoaa taas näkyvyyttä veriselle väkivaltafantasioinnille: ”Ensin täytyy tehdä vallankumous”, ”Turhaan ei haluta tapattaa ketään”

02.12.2024 |20:25
6.
Suomen uutiset logo

Woke-koohkauksen maailmanlaajuiset hautajaiset käynnissä – kauppajätti Walmart kitkee DEItä, lasten seksualisointia ja muuta woke-ryönää kovalla kädellä

29.11.2024 |17:49
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kansalaisaloite miinakiellosta irtautumiseksi kerää nimiä huimaa vauhtia – ”Puolustusvoimille on saatava se kriittinen varustelumahdollisuus, joka Suomen turvaamiseksi vaaditaan”

28.11.2024 |17:03

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää