

MATTI MATIKAINEN
Mäkynen: E85-polttoaineella kotimaisia työpaikkoja ja ympäristöystävällisyyttä
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen kannattaa kansalaisaloitetta dieselautojen käyttövoimaveron poistosta.
– Kuten kansalaisaloitteessa on hyvin todettu, käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus ei enää toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä. Suomi on pitkien välimatkojen maa ja autoilu ylipäätään pitäisi tehdä halvemmaksi laskemalla autoiluun liittyviä veroja ja maksuja, Jukka Mäkynen linjaa.
Muutostyö muutamalla satasella
Mäkynen haluaa tuoda autoiluun liittyen esiin liian vähällä huomiolle jääneen E85-polttoaineen, jonka kotimaisuusaste on 85 prosenttia ja se on myös avainlipputuote.
– Diesel- ja bensiinipolttoaineen verotuksella on suora vaikutus kotimaiseen työllisyyteen. Yksi keino lisätä kotimaista työllisyyttä olisi polttoaineverotuksen alentamisen lisäksi hyödyntää kotimaista E85-bioetanolin käyttöä maamme autoissa. Se on ympäristöystävällinen ja sen käyttöönoton laajentaminen toisi lisää työpaikkoja Suomeen.
– Konkreettinen E85:sen edistämistoimi on vanhojen bensiini- ja dieselautojen eli käytännössä ennen 1.1.2007 käyttöönotettujen autojen muuntaminen E85-yhteensopivaksi. Tämä muutoshinta on muutaman satasen, Mäkynen sanoo.
Ilmastoteko ilman kurjistamista
E85:sen laajempi käyttöönotto edellyttää muun muassa sitä, että Suomen automarkkinoille saataisiin muutosautojen lisäksi myös uusia etanolilla toimivia autoja. EU-maista Ranska on päivittänyt lainsäädäntöään mahdollistamaan etanoliautoilun kasvua.
– Etanolin käytön yleistyminen vähentää fossiilisen raakaöljyn kaivamista maaperästä ja tätä kautta vähentää yksityisautoilun fossiilisia hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia.
– Uskon, että hallituspuolueista erityisesti vihreät on valmiina tukemaan tällaisia ympäristöystävällisiä hankkeita kuten E85-bioetanolia. Ilmastotalkoiden pitäisikin tuoda Suomeen lisää työpaikkoja, ei talouden kurjistamista erilaisilla veroilla ja maksuilla, Mäkynen painottaa.
Mäkynen toivoo, että hallitus ottaa kopin E85-bioetanolin mahdollisuuksista ja rupeaa selvittämään sen potentiaalia kotimaista työllisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä lisäävänä vaihtoehtona suomalaisille autoilijoille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- etanoli E85 ilmastotalkoot polttoaineet diesel työpaikat Autoilu Jukka Mäkynen perussuomalaiset kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoaineverojen korotuksia: ”Säästäkää toimimattomasta kehitysavusta ja perukaa veronkorotus”

Laakso tyrmää hallituksen dieselsekoilun: ”Hallituspuolueet eivät tiedä mistä puhuvat!”

Polttoainelasku kallistumassa jo ensi vuonna – Meri: ”Järkyttävää tavallisen kansalaisen kyykyttämistä”

Hallitus lisäämässä merkittävästi polttoaineverotusta, maahanmuuttoa sekä valtion velkaa – PS moittii: “myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.