LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäkelä: Nopeiden laajakaistaverkkojen kattava rakentuminen varmistettava myös valtion tuen ulkopuolelle jääville pienille markkina-alueille
Suomi on pitkien etäisyyksien harvaan asuttu maa, jossa nopeiden laajakaistayhteyksien markkinaehtoinen rakentaminen on keskittynyt kaupunkikeskuksiin. Vaikka valtio tukee laajakaistahankkeita, ei tukirahaa riitä kaikille pienemmän asiakasvolyymin alueille. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä vaatii valtiolta toimenpiteitä, jotta laajakaistaverkot rakentuvat kattavasti ja tarkoituksenmukaisesti kaikille alueille.
Valtio on tukenut laajakaistahankkeita vuodesta 2010 lähtien viimeisimpänä esimerkiksi valtion Nopea laajakaista -hankkeella, jossa maakuntaliitoilla on Traficomin kanssa ollut merkittävä rooli tuen kohdistamisessa.
– Kaikille alueille tukirahaa nopean verkon rakentamiseen ei riitä. Nopeita täyskuituverkkoja rakentavat yhtiöt ovat ryhtyneet tarjoamaan markkinaehtoisia täyskuituverkkoja pienten markkina-alueiden parhaille paikoille, ja tähän suunnitteluun ja toteutukseen kaupunkien päättäjillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, sanoo kansanedustaja Jani Mäkelä.
Seurauksena hajanainen nopeiden yhteyksien verkko
Tämä on johtanut markkinahäiriöön, jossa esimerkiksi ennakollisesti ilmaisella liittymisellä kalastetaan pienten markkina-alueiden parhaat paikat. Tämä johtaa siihen, että pienemmän asiakasvolyymin alueilla toteutetaan hajanainen verkko, jossa vain parhaille paikoille rakennetaan maksuttomien liittymien ennakkotilauksilla täyskuitu huonompien alueiden jäädessä rakentamatta.
– Seurauksena on hajanainen nopeiden yhteyksien verkko tavoitellun kattavan nopean laajakaistaverkon sijaan, Mäkelä sanoo.
Asiasta kirjallisen kysymyksen jättänyt Jani Mäkelä kysyy hallitukselta, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä varmistaakseen, että valtion laajakaistarakentamisen tuen ulkopuolella olevien pienten markkina-alueiden nopeat laajakaistaverkot rakentuvat kattavasti ja tarkoituksenmukaisesti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nopea laajakaista -hanke Traficom laajakaista maakuntaliitto kirjallinen kysymys Rakentaminen Jani Mäkelä valtion tuki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ylen hallintoneuvoston Ronkainen television antennilähetyksistä luopumisesta: ”Kriisiajan tiedottaminen ei saa vaarantua missään olosuhteissa”
Leena Meri: Antennit tulee säilyttää – Ylen esitys uhka tiedotukselle kriisiaikana
Ranne: Valtion ICT-järjestelmät ja niiden hankinta remonttiin
Ministeri Saarikko jakaisi Suomelle tulevaa EU-elvytystä kunnille: ”Nopeat nettiyhteydet kaikille” – Halla-aho palautti maan pinnalle: ”Suomi ei tosiasiassa saa EU:lta senttiäkään”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää