

LEHTIKUVA
Mäkelä: Eurooppaan pyrkii elintasoperäisiä siirtolaisia – ”Ainoa keino tulijoiden pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle”
Euroopan komissio julkisti keskiviikkona hiomansa maahanmuuttopaketin eli ehdotuksensa unionin uudeksi maahanmuuttopolitiikaksi. Komission esityksen mukaan myös palautuksia näennäisesti tehostettaisiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kuitenkin ihmettelee, miksi EU ei esitä konkreettisia keinoja palautusten tehostamiseen.
Komission ehdotuksesta ja EU:n maahanmuuttopolitiikasta keskustelivat Ylen A-Studiossa perussuomalaisten kansanedustaja, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Komission mukaan EU tehostaisi ulkorajojen valvontaa, turvapaikkahakemusten käsittelyä ja poistaisi laittoman maahanmuuton painetta Etelä-Euroopan maista niin sanotulla joustavalla solidaarisuudella.
Komission esityksen mukaisesti siirtolaisten taakanjaosta haluttaisiin ainakin nimellisesti luopua. Vastaanottamisesta tulisi sinänsä vapaaehtoista, mutta ellei EU-jäsenvaltio ota vastaan tulijoita, sitten pitäisi muun muassa tukea rahallisesti niitä maita, jotka avaavat rajansa tulijoille.
Eikö maahanmuutto olekaan rikkaus?
Mäkelän mukaan komission esitys on erikoinen.
– Vuosikymmeniä on ensin sanottu maahanmuuton olevan rikkaus, eli eikö rikkaudelle löydykään ottajia?
Komission mukaan myös palautuksia tehostettaisiin. Mäkelä kuitenkin ihmetteli, miksi EU ei esitä konkreettisia keinoja palautusten tehostamiseen.
– Ongelma on siinä, että kolmannet maat eivät ota vastaan omia kansalaisiaan. EU:n pitäisikin painostaa niitä kauppapolitiikan keinoin tai vaikka kehitysavun rajoittamisella ja vastaavilla keinoilla. Keinoista ei kuitenkaan ole ollut mitään puhetta.
Suurelta osin kyse on elintasosiirtolaisuudesta
Ohisalolta kysyttiin, mitä ratkaisuksi siihen kun kolmannet maat eivät halua ottaa vastaan palautettavia. Ohisalo viittasi epämääräisesti EU:n ulkopolitiikan hoitamiseen ja muistutti ”vastuusta.”
– EU:lla on oma vastuunsa maailmanlaajuisesti.
Mäkelä toisti näkemyksensä ja totesi, että komission esittämä paketti on jo lähtökohtaisesti kelvoton, koska EU:lla ei siis ole esittää keinoja palautusten tehostamiseksi.
– Yksittäisen EU-jäsenmaan neuvottelu palautuksista kolmannen maan kanssa ei toimi, sillä suuretkaan EU-maat eivät kunnolla saa palautettua tiettyihin maihin niiden maiden omia kansalaisia.
Mäkelä huomautti, että perusongelma on siinä, että tulijat Eurooppaan eivät lopu koskaan ottamalla lisää tulijoita vastaan.
– Jokaista kohti, joka pääsee Eurooppaan, on lähtömaissa jonossa 3-5 tai jopa enemmän halukkaita tulijoita. Kysymys on siis suurelta osin elintasosiirtolaisuudesta. Ainut keino sen pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos joku pääse Eurooppaan, hän myös jää Eurooppaan.
Komission rakennelma epäuskottava
Pietikäisen mukaan tulijoiden perustietojen tarkistaminen olisi nopeutumassa, muun muassa perustettavan yhteisen tietokannan vuoksi, minkä seurauksena tulijoista pystyttäisiin jo rajalla seulomaan perusteettomat turvapaikanhakijat.
– Silloin myös palautusprosessi on helpompi, kun se lähtee suoraan siitä ensimmäisestä pisteestä eikä henkilön oltua eri puolilla Eurooppaa. Joten kyllä tämä tehostuu, Pietikäinen esitti.
Mäkelä sanoi, että uusi rakennelma ei ole lähtökohtaisestikaan uskottava
– Eurooppaan pyrkivät ihmiset haluavat tiettyihin maihin. Suurin osa on elintasoperäisiä siirtolaisia. Jos heitä siirrettäisiin Puolaan, Unkariin tai vastaaviin maihin, he vain lähtisivät sieltä eteenpäin Saksaan tai muihin maihin, missä on parempi elintaso. Jos ihmisiä jaetaan Euroopassa, se johtaa siihen, että tulijoita on koko ajan vain lisää.
Ohisalon mukaan Suomi haluaa olla ”rakentava” kumppani, joka etsii ratkaisuja ongelmiin. Ohisalon mukaan maailmanlaajuisen liikehdinnän taustalla olisi esimerkiksi ilmastonmuutos, joka ajaa ihmisiä kodeistaan liikkeelle.
– Jokaisen EU-jäsenvaltion on kannettava oma määränsä vastuuta, Ohisalo totesi, mutta ei täsmentänyt mikä olisi Suomelle osuvan vastuun enimmäismäärä.
Komissio sotkee työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa
Komission ehdotuksen mukaan nykyisestä Dublin-menettelystä oltaisiin luopumassa, ja se korvattaisiin uudella järjestelmällä. Nykyisen Dublin-menettelyn mukaisesti turvapaikkahakemus pääsääntöisesti käsitellään siinä maassa, johon hakija on ensimmäisenä saapunut.
Jatkossa turvapaikanhakija voitaisiin ohjata siihen EU-maahan, missä hakijalla on jo valmiiksi ”suhteita.”
Mäkelän mukaan komission esitys kuulostaa erittäin huonolta niiden maiden kannalta, jotka ovat jo valmiiksi ottaneet paljon turvapaikanhakijoita, eli esimerkiksi Suomen kannalta.
– Silloin tänne Suomeen kenties ohjautuisi lisää irakilaisia turvapaikanhakijoita, joilla on linkki Suomessa jo oleviin irakilaisiin turvapaikanhakijoihin. Syntyisi siis taas uusi vetovoimatekijä, Mäkelä sanoi.
Hänen mukaansa komission ehdotus on omiaan vain sotkemaan työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa.
Ohisalon mukaan Suomeen tulee juuri nyt ennätysvähän turvapaikanhakijoita. Ohisalo kuitenkin unohti mainita vuoden 2015 tapahtumat, jolloin Suomeen saapui lyhyessä ajassa jopa 30 000 turvapaikanhakijaa. Suuri osa hakemuksista oli perusteettomia, mutta kun Suomeen on kerran päässyt, täältä ei välttämättä enää joudu ulos.
Tälläkin hetkellä maassa oleskelee laittomasti useita tuhansia henkilöitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vastaanotto elintasopakolaiset kolmannet maat palautukset siirtolaiset irakilaiset laittomasti maassa olevat Maria Ohisalo Rajavalvonta EU-komissio Eurooppa Taakanjako Jani Mäkelä Sirpa Pietikäinen Turvapaikanhakijat Suomi Sosiaaliturva perussuomalaiset EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat

Hallitus tahtoo työllistää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Suomeen – Purra: ”Korona tarjosi vihervasemmistolle keinon saada hanke läpi vähin äänin”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Pakolaisleirit roihuavat – jos sillä saa menolipun Suomeen

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

Perussuomalaiset tyrmää turvapaikanhakijoiden siirtämisen välittömästi työmarkkinoille: ”Ei työhalujakaan juuri ole, koska saman rahan saa notkumalla kauppakeskuksissa”

Visegrad-maat: Ei läpimurtoa komission turvapaikkauudistuksessa

Immonen: EU ei saa sanella Suomen maahanmuuttopolitiikkaa – ”Komissio ajaa järjestelmää, jossa pakolaisleirin polttaminen palkitaan pääsylipulla Eurooppaan”

Junnila: Sisäministeriö valmistelee keinoja laittoman maassaolon laillistamiseksi
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.