

PS ARKISTO
Mäkelä: Euroopan on vältettävä riippuvuutta Kiinasta
Euroopan tulisi yhdessä kumppaniensa Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa vastustaa sekä Venäjän sotilaallista aggressiota että Kiinan pyrkimystä nousta johtavaksi supervallaksi, sanoo eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä.
Suuren valiokunnan 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä osallistui eduskunnan edustajana parlamenttien EU-valiokuntien puheenjohtajien kokoukseen Prahassa.
Mäkelä kiitti EU:n uutta puheenjohtajamaata Tšekkiä selkeistä ja ajankohtaisista puheenjohtajakauden painopisteistä. Tšekki aikoo painottaa mm. energiaturvallisuutta, venäläisestä energiasta irtautumista, EU:n puolustuskykyä sekä Euroopan taloudellista ja demokraattista kriisinkestävyyttä.
Euroopan on toimittava
Mäkelä huomautti keskustelussa, että Euroopan olisi tärkeä vähentää myös riippuvuuttaan Kiinasta ja sen tuotantoteollisuudesta, ei vain venäläisestä energiasta.
– Euroopan tulisi yhdessä kumppaniensa Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa vastustaa sekä Venäjän sotilaallista aggressiota että Kiinan pyrkimystä nousta johtavaksi supervallaksi.
Mäkelä osallistui myös keskusteluun riippumattoman median toiminnan haasteista ja merkityksestä demokratialle. Hän muistutti puheenvuorossaan mm. sananvapauden turvaamisen tärkeydestä etsittäessä keinoja disinformaatioon ja vihapuheeseen vastaamiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- riippumaton media riippuvuus Suuri valiokunta Tšekki Eurooppa Iso-Britannia Jani Mäkelä Sananvapaus Kiina Yhdysvallat Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n piti tuoda vapauksia, muuntuu äärimmäiseksi sääntelijäksi – vie sananvapauden, rahat, klapit pesästä ja vauhti vain kiihtyy

Ministerit eivät taaskaan vastanneet kysymyksiin EU:n tukipaketeista ja liittovaltiokehityksestä – hallitus ei suoraan suostu estämään edes vallansiirtoa EU:lle

Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Helsingin yliopisto irtisanoi yhteistyön Kiinan rahoittaman instituutin kanssa – Junnila: Asiantuntijat ovat jo pitkään kyseenalaistaneet instituutin toiminnan kommunistisen puolueen käsikassarana

Halla-aho: Itänaapurilla on supervaltiomentaliteetti – ”Venäläiseen ajatteluun ei mahdu, että säännöt koskevat myös Venäjää”

Perussuomalaiset: Kiina on lännelle vuosisadan suurin taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen haaste

Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Kansanedustaja Joakim Vigelius kysyy: Onko tosiaan välttämätöntä kaataa Yleisradion kautta suomalaisten veronmaksajien rahaa noitapiirille tai tanskalaisille strippareille?
Sinun verorahojasi käytetään Ylen budjetin kautta tuotantoihin nimeltä Sinkut paljaana, Pillupäiväkirjat, Sointu Borg & Tyrkyt, somalin- ja arabiankieliset uutiset, Queerruutu, Deittaavat daamit, Treffeille ympäri maailma ja Tuontirakkautta. - Onko tämä sisältö suomalaisten veroeurojen arvoista? kysyy kansanedustaja Joakim Vigelius.

Hulluus etenee Helsingissä – perussuomalaisten Raatikaisen esitystä niin sanotun Mariantunnelin hylkäämisestä ei kannattanut kukaan: “Yhdelle polkaisulle tuleva hinta on järjetön”
Perussuomalainen Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Mika Raatikainen on tehnyt lautakunnassa esityksen niin sanotun Mariantunnelin hylkäämisestä. Mariantunneli on suunnitteilla oleva pyöräliikenteen ja jalankulun tunneli Helsingin Kampissa ja Lapinlahdessa, joka alittaisi Hietaniemen hautausmaan kohdalla Mechelininkadun ja arviolta 18,5 miljoonan euron hintaan säästäisi pyöräilijän aikaa 47 sekuntia ja tulosuunnasta riippuen matkaa 20 tai 60 metriä. Raatikainen pitää hanketta järjettömänä.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

Pohjalaiskansanedustajat tukevat Ylen laittamista kuriin: Jalkojen välissä, Koukussa strippaamiseen, Seksi-Suomen historia, Pillupäiväkirjat – ”Onko tämä todella perusteltua verorahojen käyttöä?”
Eilen eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin Kokoomusnuorten, KD Nuorten ja Perussuomalaisen Nuorison laatimaa kansalaisaloitetta, joka vaatii Suomen yleisradioyhtiön eli Ylen laittamista kuriin. Aloite vaatii, että Yle osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Perussuomalaiset pohjalaiskansanedustajat Mauri Peltokangas ja Anne Rintamäki kannattavat aloitteen henkeä.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää