Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Mäenpään aloite GPS-häirintälaitteiden hallussapidon kieltämiseksi etenemässä: Radiohäirintään tarkoitettujen laitteiden hallussapito halutaan kieltää yksityishenkilöiltä

17.01.2025 |18:38

Radiohäirintään tarkoitettujen laitteiden hallussapito halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. Kyseisillä laitteilla voidaan häiritä radiotaajuuksilla käytävää viestintää, kuten satelliittipaikannusjärjestelmiä. Ministeri Lulu Ranteen johtama liikenne- ja viestintäministeriö aloitti lakihankkeen kiellon edistämiseksi tällä viikolla. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen, sillä hän teki asiasta toimenpidealoitteen viime vuonna.

Suomessa raportoitiin poikkeuksellisen paljon GPS-vastaanoton häiriöitä vuonna 2024. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastojen mukaan viime vuoden huhtikuussa tehtiin yli 500 ilmoitusta häiriöistä ilmailun alalla, kun vuonna 2023 samaan aikaan ilmoituksia tehtiin alle kymmenen. Häiriöliikennettä on arvioitu tulevan Venäjältä.

Lakiuudistuksen tavoitteena on, että viranomaiset voisivat paremmin puuttua laitteiden maahantuontiin, vaikkei kiellolla voitaisikaan vaikuttaa Venäjältä tulevaan häirintään.

Puolustusvaliokunnan jäseniltä tukea aloitteelle

Toimenpidealoitteessaan Juha Mäenpää ehdotti, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin satelliittipaikannuksen häirintälaitteiden hallussapidon kieltämiseksi luvallista tutkimustoimintaa ja viranomaiskäyttöä lukuun ottamatta. Aloitteen allekirjoittaneiden joukossa oli kansanedustajia perussuomalaisista, kokoomuksesta, keskustasta, sosiaalidemokraateista ja vihreistä. He edustivat pääasiassa eduskunnan nykyisiä ja entisiä puolustusvaliokunnan jäseniä.

– On vaikea keksiä kestäviä perusteita sille, miksi kenelläkään yksityishenkilöllä, yhteisöllä tai yrityksellä pitäisi olla oikeus pitää hallussaan kyseisenkaltaisia häirintälaitteita luvallista ja turvallista tutkimustoimintaa lukuun ottamatta. Uudistus antaisi viranomaisille yhden lisätyökalun ongelman kitkemiseksi, Mäenpää kiteytti.

Perussuomalainen ministeri näytti jälleen kykynsä

Lokakuussa 2024 uutisoitiin, että myös liikenne- ja viestintävaliokunnassa oli herännyt huoli GPS-häirintälähettimien käytöstä. Osalle valiokunnankin jäsenistä tuli yllätyksenä, miten tällaisia häirintälähettimiä voi ostaa kuka tahansa ja käyttää niitä häiritäkseen taajuuksia. Mäenpää haluaa kiittää perussuomalaista liikenne- ja viestintäministeri Lulu Rannetta siitä, että hän otti asian vakavasti ja ryhtyi toimiin.

– Tässä jälleen hyvä esimerkki siitä, miksi perussuomalaiset on Suomen johtava turvallisuuspuolue, Mäenpää muistuttaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa GPS-häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä – Mäenpää kiittää aiemman aloitteensa huomioimisesta: ”Asia näyttää vihdoin edistyneen”

11.10.2024 |14:58

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää