Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Mäenpää: Vihreiden sormivarmistus petti – ”Hallituksen vastuullinen maahanmuuttopolitiikka ennaltaehkäisee varjoyhteiskuntien syntymistä”

04.09.2024 |12:42

Moni suomalainen hieraisi silmiään maanantaina nähdessään sosiaalisessa mediassa vihreiden julkaisun. Oppositiopuolue syyttää siinä omituisten perusteluiden saattelemana hallitusta rasistisista teoista. Päivitys on kerännyt alleen sekä Facebookissa että Instagramissa lukuisan määrän huomautuksia, joissa vihreiden virheellisiä käsityksiä arvostellaan. Myös perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pitää julkaisua kummallisena.

Vihreät luokittelee hallituksen ”rasistisiksi teoiksi” muun muassa pakolaiskiintiön laskemisen, vastaanottorahan pienentämisen ja laittomasti maassa olevien henkilöiden terveydenhuollon rajoittamisen. Todellisuudessa kyse on aivan tavanomaisista maahanmuuttopoliittisista kysymyksistä ja päätöksistä.

Vihreiden ideologia ei uppoa suomalaisiin

Kansanedustaja Juha Mäenpään mukaan viimeistään puolueen uusimman julkaisun myötä on selvää, että vihreät väärinkäyttävät sanaa ”rasismi” työkaluna heille ideologisista syistä epämieluisan maahanmuuttopolitiikan vastustamisessa. Toinen, joskin epätodennäköisempi, vaihtoehto on, että vihreillä on rasismi-sanan mentävä aukko yleissivistyksessä. Oli asia kummin päin vain, niin tapaus paljastaa suomalaisille paljon kyseisestä puolueesta.

– Palaute oppositiopuoluetta kohtaan on julkaisun kommenttiosiossa ollut murskaavaa niin määrällisesti kuin laadullisesti. Perussuomalaisiakin edustavan hallituksen toimia on kiitetty ja vihreiden vakavasti otettavuus on kyseenalaistettu. Rasismi-sanan vääristely ei näytä uppoavan suomalaisiin, Mäenpää arvioi.

– Vihreiden sormivarmistus petti, ja rasismisyytökset ampuivat ohi maalin, hän lataa.

Laittomasti maassa olevat ulos maasta

Vihreät esittää päivityksessään muitakin lähempää tarkastelua kestämättömiä väitteitä. Julkaisussa esitetään myös, että ”hallituksen politiikka lisää paperittomien määrää ja kasvattaa varjoyhteiskuntaa”. Mäenpää kehottaa oppositiopuoluetta ostamaan ison peilin toimistolleen.

– Ensinnäkin hallituksen vastuullinen maahanmuuttopolitiikka päinvastoin ennaltaehkäisee varjoyhteiskuntien syntymistä. Vihreiden leväperäiset maahanmuuttoratkaisut taas lisäisivät ongelmia. Toiseksi: Ulkomaalaislaissa ei ole käsitettä ”paperiton”. Kyse on pitkälti ideologisessa tarkoituksessa käytössä olevasta sanasta. Oikeasti laissa puhutaan laittomasti maassa oleskelevista henkilöistä, joiden ensisijainen osoite on heidän kotimaansa, Mäenpää huomauttaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää