LEHTIKUVA
Mäenpää ulkomaalaislain muutoksesta: ”Millä tavalla tämä on lapsen etu?”
Eduskunta kokoontui tiistaina ensimmäiseen täysistuntoonsa kesätauon jälkeen. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti lähetekeskustelussa kantaa muun muassa hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta, jonka hän uskoo löysentävän Suomen maahanmuuttolainsäädäntöä entisestään.
Esityksessä ehdotettiin muutettavaksi ulkomaalaislakia siten, että kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien alaikäisten henkilöiden perheenjäsenen ja muun omaisen osalta poistetaan turvattua toimeentuloa koskeva edellytys perheenjäsenen tai muun omaisen oleskeluluvan saamiseksi. Siinä esitettiin muutettavaksi myös lapsen alaikäisyyden määrittämistä perheenkokoamista koskevissa tilanteissa koskevaa säännöstä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun johdosta.
– Kauniita sanoja, mutta tarkastellaanpa hetki esitystä ihan järjellä, kansanedustaja Juha Mäenpää lisäsi luettuaan edellisen.
Löysentää entisestään maahanmuuttolainsäädäntöä
Mäenpää huomautti, että hallituksen esitys toteutuessaan löysentäisi Suomen ennestäänkin löysää maahanmuuttolainsäädäntöä.
– Muutos lisää Suomen houkuttelevuutta elintasosiirtolaisuudelle kohdemaana edelleen. Lainsäädännöllä ja sitä seuraavalla päätöskäytännöllä voidaan vaikuttaa siihen, miten perheet kaukana lähtömaissa arvioivat mahdollisuuksiaan saada oleskelulupa vieraasta valtiosta.
– Jos se on helpointa lapsen kautta, niin lapsia lähetetään jatkossakin yksin matkaan ja he joutuvat olosuhteisiin, joissa lapsen etu ja oikeudet vaarantuvat. Toimeentuloedellytysten poistaminen todennäköisesti lisää niin sanottua ankkurilapsi-ilmiötä, ja yhä useampi lähettää oman oleskelulupansa toivossa lapsensa salakuljettajien kautta vaaralliselle matkalle tietäen, että alaikäinen saa oleskeluluvan huomattavasti helpommin ja palauttaminen on käytännössä mahdotonta, selvensi hän vielä toiminnan logiikkaa.
Vaarallinen matkako lapsen etu?
Mäenpää kyseenalaisti voimakkaasti niin sanotun lapsen etu -retoriikan käyttöä lain puoltamisessa, sillä kyse on riskialttiista matkasta lapselle.
– Millä tavalla tämä on lapsen etu?
– Sellaiset vanhemmat, jotka lähettävät lapsensa tälle matkalle, eivät ansaitse täältä turvapaikkaa, linjasi Mäenpää.
Lopuksi hän vielä ihmetteli esitetyn lainsäädännön vastuuttomuutta Euroopan ja Suomen kärsiessä taloudellisesti hyvin epävarmoista ja vaikeista ajoista.
– Millä tavalla tällainen muutenkin vaikeassa Euroopan tilanteessa tarpeettomia kustannuksia aiheuttava epämääräinen toiminta on Suomen ja suomalaisten kannalta reilua?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Euroopan unionin tuomioistuin maahanmuuttolainsäädäntö toimeentuloedellytys ankkurilapset alaikäiset turvapaikanhakijat lapsen etu elintasosiirtolaisuus oleskelulupa Ulkomaalaislaki Perheenyhdistäminen Juha Mäenpää
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Antikainen: Yhteiskuntamme turvallisuus on vaakalaudalla – pitkästä laittomasti maassa oleskelusta ei pidä palkita oleskeluluvalla
Immonen: Maahanmuuttajarikollisten hyysäämisen on loputtava – ”Katujengirikollisuuteen puututtava järein keinoin”
Eduskunnan syyskausi alkoi hallituksen esittämillä maahantulon helpotuksilla – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Umpihullu ajatus”
Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”
Hallitus avaa ovet ankkurilapsille – PS tyrmää kaavailut perheenyhdistämisten helpottamisesta
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää