

LEHTIKUVA
Mäenpää: Kriisinhallintaoperaatioon osallistuminen Irakissa on järkevää – toisin kuin maahan kipattava kehitysapu
Keskiviikkona käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää näki sotilaalliseen operaatioon osallistumisen jatkamiselle kestävät perustelut ja huomautti, että mukanaolo kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Hän kuitenkin arvosteli muuta rahan kippaamista maahan kehitysyhteistyön varjolla.
Operation Inherent Resolve eli OIR on Yhdysvaltain johtaman kansainvälisen Isisin vastaisen koalition operaatio. Koalitio perustettiin vuonna 2014 Irakin tueksi taistelussa Isisiä vastaan. Suomi liittyi siihen samana vuonna. Koalition sotilaallinen toiminta Isisiä vastaan Irakissa ja Syyriassa tapahtuu OIR:n puitteissa ja käynnistettiin vuonna 2014.
Suomi on osallistunut OIR-operaatioon vuodesta 2015 alkaen. OIR-operaation taistelu Isisiä vastaan on tuonut tulosta, ja operaatio on siirtänyt toimintansa neljänteen ja viimeiseen vaiheeseen. Tasavallan presidentti on päättänyt Suomen osallistumisen jatkamisesta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta vuosittain. Tarkoituksena on, että Suomi jatkaisi osallistumista OIR-operaatioon noin 75 sotilaalla.
Naton koulutusoperaatio Irakissa NMI taas aloitti toimintansa syksyllä 2018. Koulutusoperaation tavoitteena on tukea Irakin sotilaskoulutusjärjestelmän kehittämistä ja turvallisuussektorin uudistamista pääasiassa strategisen tason koulutuksen ja neuvonannon kautta. Suomi on osallistunut tähän koulutusoperaatioon Naton kumppanimaana joulukuusta 2018 alkaen. Tähänkin operaatioon osallistumisesta päättää tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.
Suomalaiset sotilaat hyötyvät kokemuksesta
Kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti puheessaan, että osallistuminen kansainväliseen neuvonantotoimintaan kehittää merkittävästi suomalaisten sotilaiden osaamista, toimintakykyä ja valmiutta toimia kansainvälisessä toimintaympäristössä ja tehtävissä.
– Perussuomalaiset ovat perinteisesti tukeneet rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista. Suomalaiset sotilaat ja reserviläiset hyötyvät mukana olosta. Noin kolmannes henkilöstöstä on Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa ja noin kaksi kolmasosaa henkilöstöstä on reserviläisiä. Operaatiossa saadaan kokemusta koalition esikunnassa toimimisesta sekä vaativissa olosuhteissa kouluttamisesta. Reserviläisten saama kouluttamiskokemus on osittain hyödynnettävissä kotimaassa tapahtuvaan joukkojen perustamisvaiheeseen, Mäenpää selitti.
OIR-operaatiossa neuvonantotoiminnan lisäksi suomalaisen joukon toinen keihäänkärki on suojausjoukkue.
– Suojausjoukkueen henkilöstösuojaustehtävillä tuetaan koalition neuvonantajien työtä ja suojataan koalition johdon ja neuvonantajien siirtymiset Kurdistanin alueella. Lisäksi suojausjoukkue valmistautuu tukemaan tukikohdan suojaustehtävissä tehtäviensä sallimissa rajoissa. Tukikohdan suojaus toteutetaan yhteistyössä koalition muiden joukkojen ja Irakin ja Kurdistanin viranomaisten kanssa.
Selonteossa myös kyseenalaisia kohtia
Mäenpään mukaan on siis selvää, että operaatioon osallistuminen kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä mutta samalla edistää myös kansainvälistä yhteistyötä. Hän näki selonteossa kuitenkin myös kritiikin kohteita.
Selonteossa todetaan: ”Mitä laaja-alaisemmin Suomi on mukana tukemassa Irakin kehitystä, sitä paremmat ovat mahdollisuudet edistää myös palautuksiin liittyviä kysymyksiä. Suomen tavoitteena on paluu- ja palautusyhteistyötä helpottavat järjestelyt kielteisen lainvoimaisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden osalta.”
– Sisäministeriön verkkosivujen mukaan Suomi neuvottelee palautuksista koskevista yhteistyöpöytäkirjoista myös Irakin ja Somalian kanssa. Kuinka monta vuotta palautuksista on neuvoteltu täysin tuloksetta? Ei näytä, että rahan kippaamisella Irakiin olisi ollut asian suhteen minkäänlaista myönteistä merkitystä, Mäenpää puuskahti.
Kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen kansanedustaja erotti kuitenkin Suomen muusta Irakissa tapahtuvasta toiminnasta.
– Edellä mainitusta huolimatta nimenomaan sotilaalliseen operaatioon osallistumisen jatkamiselle Irakissa on kansallisen edunkin nimissä kestävät perustelut. Siitä saamme itsekin jotain, toisin kuin kehitysyhteistyön kautta.
Valiokunnat myönteisellä kannalla
Puolustusvaliokunta antoikin seuraavana päivänä, torstaina 8.12.2022, lausunnon ulkoasianvaliokunnan mietintöä varten OIR- ja NMI-operaatioita koskien. Valiokunta katsoi, että Suomen on tärkeää olla mukana yhdessä keskeisten kumppanien, kuten muiden Pohjoismaiden, kanssa operaatioissa.
Lisäksi valiokunta muun muassa arvioi, että Irakista saatava hyöty kansallisen puolustuksen kehittämiselle tulee erityisesti toimimisesta vaativassa monikansallisessa toimintaympäristössä. Suomen liittyessä Pohjois-Atlantin sotilasliittoon Nato-maiden kanssa tehtävän yhteistyön tärkeys korostuu, ja myös eri kriisinhallintaoperaatioissa tätä yhteistoimintakykyä voidaan kehittää ja syventää.
Ulkoasiainvaliokunta taas antoi perjantaina 9.12.2022 mietinnön OIR-asiaan liittyen. Se piti johtopäätöksissään osallistumisen jatkamista OIR-operaatiossa perusteltuna. Molempien valiokuntien päätökset olivat yksimielisiä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulutusoperaatio Nato-maat ulkoasianvaliokunta Sisäministeriö palautukset Pohjoismaat Puolustusvoimat Puolustusvaliokunta Kriisinhallinta Irak Juha Mäenpää kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi haluaa kehitysavun ehdolliseksi – tuen määrä riippuisi siitä, suostuuko valtio vastaanottamaan karkotetut kansalaisensa

Tanska avaa sylinsä Venäjän hyökkäystä pakeneville – ja jatkaa pakolaisten palauttamista takaisin Syyriaan

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Perussuomalaiset asettaisi kehitysavulle tiukat ehdot – kehitysapua tulee myöntää jatkossa vain ylijäämäisestä budjetista

Mäenpää: Mitkä ovat syyt korona-ajan ylikuolleisuudelle?

Kysely: Liki 70 prosenttia suomalaisista ei antaisi kehitysapua velkarahalla

Juvonen kehitysyhteistyörahojen väärinkäytöstä: “Nämä ovat suomalaisten rahoja, joita käytetään törkeästi väärin”

Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä jatkuvat – Juvonen: Väärinkäytöksistä syytä tehdä erityisselvitys

Mäenpää kannattaa ukrainalaisten sotilaallista kouluttamista: ”Tieto ja taito eivät jakamalla vähene”
Viikon suosituimmat

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Onko suomalainen korkeakoulutus jo täysin turhaa puuhastelua? – Ammattikorkeakoulussa kaivettiin legopalikat esille
Aikuisopiskelija Aino pitää hyvin kyseenalaisena, että Suomeen tuotetaan kansainvälisiä opiskelijoita, joilla ei ole edes perustaitoja tai mahdollisuuksia työllistyä Suomessa. Samaan aikaan hänelle tarjotaan syventävien opintojen sijaan lähiopetusta, johon kuluu mm. leikkimistä legoilla.

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Ukrainassa on meneillään Euroopan suurin mineraalivarkaus – Venäjä varastaa arvometallit miehittämiltään alueilta kiinalaisten avustuksella
Ukraina neuvottelee jälleen Yhdysvaltain kanssa mineraalivarantojensa hyödyntämisestä. Samaan aikaan Venäjä kiihdyttää valtaamiensa alueiden liittämistä itseensä ja ryöstää Ukrainan luonnonrikkauksia täyttä päätä. Apuna häärii monikasvoinen Kiina.

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.

Taikaseinäsosialismi on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa kaikki eivät enää ymmärrä eroa työstä saatavan palkan ja sosiaalietuuksien välillä – Purralta suorat sanat
Valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu ajattelua, jossa puolueet kilpailevat rahan tuhlaamisesta eivätkä sen ansaitsemisesta.

Riikka Purra oikoo uutisointia terveyskeskusmaksujen poistamisesta: Oppositio voisi halutessaan poistaa terveyskeskusmaksut vaikka kaikilta
Ilta-Sanomissa, MTV Uutisissa ja Helsingin Sanomissa on tänään innolla uutisoitu, että puolueista vain perussuomalaiset vastustaa terveyskeskusmaksujen poistamista heikoimmin toimeentulevilta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa viestipalvelu X:ssä, että hyvinvointialueilla on tälläkin siunatulla hetkellä kaikki mahdollisuudet poistaa terveydenhuollon asiakasmaksut eläkeläisiltä, pienituloisilta ja työttömiltä, mutta ne eivät juuri tee sitä - ja oppositiolla on enemmistöasema useimmilla hyvinvointialueilla.