LEHTIKUVA
Mäenpää: Koronapassista on luovuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jätti perjantaina lakialoitteen, jossa hän vaatii niin sanottua koronapassia kumottavaksi. Mäenpää perustelee lakialoitetta valtiosääntöasiantuntijan ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtorin Pauli Rautiaisen näkemyksillä, joiden mukaan perusoikeuksien rajoittamisen hyväksyttävyyden ehdot eivät nykytilanteessa täyty.
Keskiviikkona eduskunnan sivuille ilmestyneen lakialoitteen pääasiallinen sisältö kuuluu: ”Kumotaan tartuntatautilakiin lisätty väliaikainen 58 i § ‘EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö’ ja poistetaan siihen tehdyt viittaukset muualta laista.”
Kansanedustaja Juha Mäenpää perustelee lakialoitetta valtiosääntöasiantuntijan ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtorin Pauli Rautiaisen näkemyksillä.
Valtiosääntöasiantuntija vaati eduskunnalta toimia
Rautiainen vaati yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä 2.2.2022, että mikäli valtioneuvosto ei tuo viipymättä koronapassin kumoamista eduskuntaan, tulisi kansanedustajien saattaa asia vireille lakialoitteella. Lisäksi hän vaati, että eduskunnan tulisi kumota koronapassi viipymättä istuntokauden alettua.
Rautiainen vertasi asiaa tartuntatautilain 58 d §:n (asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön rajoittamisesta) kumoamiseen syyskuussa. Hän perusteli vaatimuksiaan sillä, etteivät perusoikeuksien rajoittamisen hyväksyttävyyden ehdot nykytilanteessa täyty.
Mäenpää otti nopeasti neuvosta vaarin. Aloitteen on allekirjoittanut myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pauli Rautiainen koronapassi koronatodistus perusoikeudet tartuntatautilaki lakialoite Twitter Juha Mäenpää Jani Mäkelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
THL samaa mieltä perussuomalaisten kanssa: Ei kannata koronapassia – Marinin hallituksen ministerien reaktio: Syvä hiljaisuus
Pääministeri Marin veivaa edestakaisin koronapassia – oikeustieteilijöiltä ja THL:lta passille täystyrmäys, usko loppui jo oikeusministeriltäkin
Orpo uskoo koronapassin laajentamiseen, Purra ei: ”Poliitikoille helppo väline, jolla voidaan sanoa, että jotain on tehty”
Koronapassin saatavuudessa lukuisia ongelmia ja epäkohtia – Mäkelä: Digitaalisten palvelujen ulkopuolella olevat kansalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan
Rantanen esittää ravintolarajoituksista, koronapassista ja hoitajien pakkorokotuksista luopumista
Mäenpään lakialoite koronapassin poistamiseksi laista kävi lähetekeskustelussa – lukuisat asiantuntijat esittäneet kritiikkiä koronapassilainsäädäntöön
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää