

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäenpää huoltovarmuudesta ja turvallisuuspolitiikasta täysistunnossa: Käteismaksaminen ja ampumaharjoittelu turvattava jatkossakin
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti eduskunnassa kuluneella viikolla tarmokkaasti kantaa turvallisuuspoliittisten päätösten puolesta. Erityisesti hän puhui maksujärjestelmien huoltovarmuudesta sekä EU:n mahdollisen lyijyasetuksen aiheuttamista hankaluuksista ampumaharjoittelulle ja viranomaisille.
Juha Mäenpää kantoi puheessaan huolta käteismaksamisen tilasta. Täysistunnossa käytiin hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi eräistä huoltovarmuuden turvaamisen järjestelyistä rahoitusalalla. Esityksen tavoitteena on turvata yhteiskunnan päivittäismaksaminen, kuten tilisiirtojen ja korttimaksujen toteutuminen sekä käteisen nostaminen, normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa.
Käteinen keskeinen maksuväline
Esityksessä ehdotetaan perustettavaksi huoltovarmuustilijärjestelmä ja pankkien välisen maksamisen varajärjestelmä. Järjestelmä ylläpitäisi pankkien välisen maksuliikenteen, maksujen selvityksen ja katteensiirron toteutumiseksi häiriötilanteessa.
– Aikaisemmin käytetty pankkien välinen kotimainen järjestelmä suljettiin vuonna 2014. Mielestäni on hyvä, että nyt käytännössä sen aikainen järjestelmä luodaan tähän uudelleen, kansanedustaja kehaisi.
– Yhtä lailla tärkeää olisi tämän rinnalla pitää huoli siitä, että yhteiskuntamme erilaiset maksut esimerkiksi VR:llä tai muualla pystyisi hoitamaan käteisellä. Se on vielä varmempaa kuin tämä järjestelmä, jolla haetaan varmistusta nykyiseen sähköiseen maksujärjestelmään.
Mäenpää piti esitettyä uudistusta hyvänä, mutta huomautti samaan hengenvetoon myös käteisrahan merkityksestä huoltovarmuuden kannalta, sillä sähköisen maksujärjestelmän pettäessä käteinen olisi viimeinen maksukeino.
Kansanedustaja muistuttikin maaliskuussa jättämästään toimenpidealoitteesta, jossa hän monen muun edustajan tukemana vaati hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin käteisen rahan turvaamiseksi Suomessa jatkossakin kattavasti käypänä maksuvälineenä erityisesti juuri huoltovarmuuden ja heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten tarpeiden vuoksi.
EU:n lyijyasetus toisi valtavat kustannukset
Toinen aihealue, johon Mäenpää otti täysistunnossa kantaa, oli hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain sekä ampuma-aselain muuttamisesta. Sen myötä mahdollistetaan ja turvataan MPK:n koulutus Puolustusvoimien aseilla. Kansanedustaja nosti puheenvuoroissaan esille huolen EU:n lyijyasetuksesta.
– On arvioitu poliisihallinnon taholta, että Suomessa syntyisi useiden kymmenien miljoonien kulut tästä, jos tämä lyijyasetus astuu voimaan. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että luodit jouduttaisiin korvaamaan jollakin muulla materiaalilla, ja nämä muut materiaalit ovat läpäisevämpiä kuin lyijyammukset, ja sitä myöten poliisin varusteet menisivät uusiksi. Jos tämä Suomessa maksaa kymmeniä miljoonia, niin te voitte kuvitella, mitä se maksaa koko Euroopan tasolla, Mäenpää laskeskeli.
Lopuksi hän korosti tarvetta taata suomalaisten reserviläisten mahdollisuudet harjoittaa ja pitää yllä ampumataitojaan.
– Näen tärkeänä, että suomalaisten tällä hetkellä korkea maanpuolustustahto pysyy yllä lisäämällä ampumaratoja
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Englantilaistutkimus: Miljoonat eivät pärjäisi ilman käteistä

Simula huolissaan käteisen rahan saatavuudesta: ”Käteistä voitava nostaa helposti häiriötilanteissa”

Puisto: Rahahuolto on kriittinen huoltovarmuustekijä

Mäenpää: Käteinen raha turvattava Suomessa jatkossakin käypänä maksuvälineenä

Mäenpää vie tietoisuutta EU:n toisesta lyijyasetuksesta kansainväliselle tasolle: Moninaisia uhkakuvia niin viranomaisille kuin kansalaisillekin

Mäenpää puhui käteisen rahan puolesta: Tärkeä maksutapa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden kannalta

Reijonen huolissaan tankkauspaikkojen automatisoitumisesta – Saarikon vastaus: Sopimusvapaus ei tarkoita käteisen vastaanottopakkoa

Reijonen: Miten maksetaan polttoaineet, jos tietoliikenne yhteydet eivät toimi?

Kansanedustaja Petri Huru niitti menestystä haulikkoammunnassa Kanadassa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää