Maanviljelijäin kuppi nurin Ruotsissa: Varasliigat vievät kaiken mikä irti lähtee

05.07.2019 |08:52

Ulkomaiset varasliigat vaeltavat esteettömästi Etelä-Ruotsissa ja tyhjentävät maanviljelijöiden konehallit. Isojen ja arvokkaiden maatalouskoneiden lisäksi vorojen mukaan kelpaavat työkalut. Poliisia varkaudet eivät tunnu kiinnostavan, joten maanviljelijät uhkaavat Kvällsposten-lehden mukaan ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

– Maaseudun rauha on kadonnut. Rikollisliigat troolaavat mukaansa kaiken, mikä irti lähtee, valittaa maanviljelijä Anders.

– Varkaat hiippailevat äänettömästi öisin. Minäkään en herännyt, vaikka rosvot kulkivat makuuhuoneen ikkunan alitse muutaman metrin päästä, maanviljelijä kuvailee ammattilaisten työtä. Samana yönä varkaat vierailivat kuudessa konehallissa kilometrin säteellä.

Viljelijän leipä vaarassa

Varkaiden ammattimaisuudessa on eroja, sillä he jättävät raivon lisäksi jälkeensä myös muita ongelmia. Tilatankki on saatettu tyhjentää ja levittää dieselit lystikseen pitkin pihaa. Pahinta on kuitenkin se, että maanviljelijät tarvitsevat koneita elantonsa hankkimiseen ja satokauden työt on tehtävä ajallaan. Luonto ei odota vakuutusyhtiöiden kitsaita korvauksia.

Poliisi ei ole juurikaan ehtinyt kantamaan viljelijöiden huolia, virkavallan aika kuluu lähiöissä konetuliaseiden rätinää kuunnellessa. Poliisi epäilee, että varkauksien takana ovat ulkomaiset rikollisliigat esimerkiksi Puolasta, Liettuasta ja Romaniasta. Rikolliset tiedustelevat kohteet etukäteen ja selvittävät samalla, miten tavarat saa riskittömästi ulos maasta. Poliisi ja tulli kyllä seuraavat maahan tulevaa tavaraa, mutta ulosmenevä liikenne on niukemman huomion kohteena.

Oikeus pian omissa käsissä

Maanviljelijä Anders kertoo olevansa toivoton virkavallan suhteen.

– Suuttumus on nyt noussut siihen mittaan, että otamme pian lain omiin käsiimme, hän ilmoittaa ykskantaan.

Maanviljelijöiden keskusjärjestö LRF ei tue kansannousua, vaan kehottaa viljelijöitä ainoastaan tekemään rikosilmoitukset kaikista varkauksista. Keskusjärjestön mukaan vorot ovat vierailleet lähes joka toisen viljelijän tiluksilla ja sangen monen luona useampaankin kertaan.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
3.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää