Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Maailmassa on 50 miljoonaa uuden ajan orjaa – kaukomailta raahattu työvoima huhkii ilman palkkaa tai pakkoavioliitossa

Maailman 20 rikkainta maata ovat tilastojen kärjessä myös työvoiman hyväksikäytössä. Yli puolet maailman 50 miljoonasta nykyajan orjasta raataa hyvinvoinnin ympäröimänä. Syitä ovat ihmiskauppa ja halpatyövoiman rahtaaminen kaukomailta sekä pakkoavioliitot.

Tuore orjuusindeksi kertoo, että nykyaikaisessa orjuudessa elävien ihmisten määrä on kasvanut vuodesta 2018 lähtien. Syynä tähän ovat muiden muassa yhä monimutkaisemmiksi käyvät konfliktit, naisten aseman heikentyminen sekä ilmaston kiihdyttämä muuttoliike. Raportin on toimittanut Walk Free Foundation, joka toimii tiiviissä yhteistyössä YK:n kanssa.

Orjuuttaminen on suhteellisesti yleisintä Venäjällä, Pohjois-Koreassa, Turkissa, Afganistanissa, Eritreassa, Kuwaitissa, Emiraateissa, Tadzhikistanissa sekä Mauritaniassa. Lukumääräisesti orjia on eniten Intiassa (11 miljoonaa) ja Kiinassa (5,8 miljoonaa).

Ihmiskaupan ja pakkoavioliiton uhreja

Yli puolet nykyajan 50 miljoonasta orjasta raataa kuitenkin Suomen kaltaisissa niin sanotuissa hyvinvointivaltioissa. Heitä on sekä ihmiskaupan uhreina halpatyössä, että pakkoavioliton myötä orjan asemaan ajettuna.

Ihmiskaupan uhreja ovat esimerkiksi Välimeren katastrofaalisissa haaksirikoissa menehtyneet. He ovat maksaneet laittomasta matkastaan paremman elämän äärelle jopa 6 000 euroa. Täyteen ahdetuissa ja merikelvottomissa laivanromuissa.

– Nykyajan orjuus läpäisee yhteiskuntamme kaikki osa-alueet. Se on kudottu vaatteisiimme, juotettu elektroniikkaamme ja se maustaa ruokamme. Se on äärimmäisen epätasa-arvon ilmentymä ja missään se ei näy niin selvästi, kuin monikansallisissa toimitusketjuissa, luonnehtii Walk Freen perustajiin kuuluva Grace Forrest.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää