LEHTIKUVA
Maahanmuutto lisää rituaaliteurastuksia – Meri: ”Uskonnon varjolla ei saa aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua”
Netissä on keskusteltu kiivaasti irakilaismiesten aikeista perustaa halal-teurastamo Kankaanpäähän. – Miten voidaan varmistaa, että uskonnollisesta rituaalista ei aiheudu eläimelle kärsimystä? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Leena Meri haluaa parantaa uskonnollisella rituaalilla teurastettavien eläinten suojelua. Meren mukaan esimerkiksi halal-teurastus tuottaa perinteisellä tavalla suoritettuna eläimille tarpeetonta kipua.
– Minkään uskonnon nimissä ei eläimiä saa turhaan vahingoittaa. Asiassa tulisi tehdä lakiin tarkennus, että eläin tulee tainnuttaa ennen veren laskua, Meri sanoo.
Nykyinen eläinsuojelulaki sallii uskonnollisista syistä teurastuksen, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa.
– Miksi tämä mahdollistetaan laissa, jos kerran käytännössä eläin tainnutetaan ennen verenlaskua? Näin on sanonut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Evirakin toteaa saman nettisivuillaan, Meri ihmettelee.
EU ei salli tuonti- tai myyntikieltoa
Meri kysyy kuinka eläimen suojelu toteutuu, jos tainnutus ja teurastus tehdään samanaikaisesti.
– Miten voidaan varmistaa, että uskonnollisesta rituaalista ei aiheudu eläimelle kärsimystä? Tavallisissakin teurastuksissa on käynyt niin, ettei eläin ole aina taintunut ensimmäisellä kerralla. Uskonnon varjolla tällaista ei tule sallia, Meri painottaa.
“Tässä täytyy nimenomaan pohtia, että miten eläinten asemaa parannetaan lainsäädännön avulla, jotta tilanne ei mene jopa huonommaksi.”
Uskonnollisesti teurastetun lihan maahantuonnin ja myynnin rajoittaminen on vaikeaa, sillä EU:n oikeudellisten periaatteiden mukaan sen jäsenvaltioiden väliset tuonnin rajoitukset ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä.
– Tässä täytyy nimenomaan pohtia, että miten eläinten asemaa parannetaan lainsäädännön avulla, jotta tilanne ei mene jopa huonommaksi. Lisäksi, että muualta EU:sta ei aleta tuoda halal-lihaa ja jonka teurastuksesta meillä ei ole mitään tietoa, Meri huomauttaa.
Tiilikainen sallii rituaaliteurastukset
Perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää teki maaliskuussa kirjallisen kysymyksen, että aiotaanko valmistuvassa eläinsuojelulain uudistuksessa kieltää uskonnollisilla rituaaleilla tuotetun lihan teurastus.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ei lupaa vastauksessaan kieltää uskonnollisista syistä tapahtuvaa eläimen teurastamista. EU-komissio on kiinnittänyt huomiota sen yleistymiseen Euroopassa viime vuosina.
Suomessa uskonnon varjolla teurastettavat eläimet ovat nautoja ja lampaita. Tiilikaisen mukaan eläimet tainnutetaan aina ennen verenlaskun aloittamista, sillä eläimen tainnuttaminen yhtä aikaa verenlaskun aloittamisen kanssa on koettu käytännössä vaikeaksi toteuttaa.
Halal-teurastamoa puuhataan Suomeen
Tiilikainen ei pidä laitonta tainnuttamatta teurastamista kovin yleisenä ongelmana Suomessa. Ministerin mukaan laittomuuksia torjutaan esimerkiksi siten, että eläinten pitäjät harkitsevat, kenelle eläimensä myyvät. Lisäksi Tiilikainen mainitsee, että Suomessa on suunnitteilla nimenomaan halal-teurastukseen erikoistunut teurastamo. Sitä puuhataan Kankaanpäähän Satakunnassa.
“Minua hämmästyttää kuitenkin se, että teurastamon puuhamiehet eivät ole olleet yhteydessä kuntaan tai elintarvikeviranomaisiin.”
Perussuomalainen entinen eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti toimii Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Joutsenlahti ottaa uudet yritykset ilolla vastaan, mutta hän kummeksuu halal-teurastamoa.
– Tänne suunnitellaan tilateurastamoa. Meille voi tulla yritys, jos se toimii laillisesti. Minua hämmästyttää kuitenkin se, että teurastamon puuhamiehet eivät ole olleet yhteydessä kuntaan tai elintarvikeviranomaisiin. Tämän takia hanke ei välttämättä vaikuta hyvältä, Joutsenlahti toteaa.
Maahanmuutto lisää teurastuksia
Kankaanpäähän suunnitellun halal-teurastamon kapasiteetti olisi 10 000 lammasta vuodessa. Suomen Uutiset ei tavoittanut hankeen puuhamiehiä, Helsingissä asuvia irakilaismiehiä.
Halal-lihan kysyntä on kasvanut Suomessa muslimien maahanmuuton vuoksi.
Yle Helsingin (6.4.) haastattelema puuhamies Karrar al-Hello kertoo, että teurastamolle on syntynyt tarvetta, sillä halal-lihan kysyntä on kasvanut Suomessa muslimien maahanmuuton vuoksi.
Halal-lihan teurastaminen tapahtuu siten, että eläimen kurkku leikataan nopeasti terävällä veitsellä, lausutaan samanaikaisesti rukous ja valutetaan veri ulos.
Ministeri puolustaa linjaansa
Ministeri Tiilikaisen mukaan Kankaanpään teurastamossa eläimet on tarkoitus tainnuttaa tavanomaiseen tapaan ennen verenlaskua. Tiilikainen pitää nykyisessä toimintaympäristössä tapahtuvaa halal-lihan tuottamista parhaimpana keinona ennaltaehkäistä lainsäädännön vastaisia teurastusmenettelyitä Suomessa.
Meren mielestä Tiilikainen tarkastelee asiaa vain ihmisen ja uskonnon tarpeista lähtien.
– Aivan kuin tainnutus aina onnistuisi. Vastuuministerin tulisi huomioida paremmin eläinten suojelu, sillä ihmisen uskonnonvapaus ei merkitse oikeutta tuottaa kenellekään tarpeetonta kipua. Ei ihmisille eikä eläimille, Meri huomauttaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Meri: Eläinsuojelulakiin saatava eläimille itseisarvo
Kokoomuslainen valtuutettu haluaa tehdä poikien ympärileikkauksista bisnestä – Turun PS-valtuutettu: “En ymmärrä tällaisia avauksia – ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin”
Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää