

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maahanmuuttajataustainen rikollisuus on tabu, joka ei katoa silmät sulkemalla
Kun ihmiset saapuvat täysin erilaisista olosuhteista ja asettautuvat uuteen maahan, syntyy väistämättä ongelmia. Osa niistä voi olla kuolemanvakavia. Ongelmat eivät kuitenkaan katoa silmät sulkemalla.
Perjantaina 17-vuotias nuorukainen sai poliisi Andreas Danmanin murhasta 8 vuoden vankilatuomion. Moottoripyöräpoliisi Danman oli kesäkuun lopulla partioimassa Göteborgin ongelmalähiö Biskopsgårdenissa, kun häntä ammuttiin konepistoolilla kaulaan. GT Expressenin mukaan syylliseksi todettu nuorukainen on aiemmin tuomittu murhayrityksestä.
17-vuotiaan alkuperäinen tarkoitus oli syyttäjän mukaan ampua yhdestä kolmeen kilpailevan jengin jäsentä, jotka tekohetkellä olivat murhapaikalla. Syytetty kielsi teon ja sanoi olleensa tekohetkellä ”Frölundassa chillailemassa”.
Syyttäjän mukaan tuomio olisi ollut elinkautinen, jos epäilty olisi ollut täysi-ikäinen. Jotakin Ruotsin koventuneesta linjasta kertoo kuitenkin se, että 17-vuotias olisi voitu tuomita nuorena henkilönä myös nuorisorangaistukseen (ungdomsvård).
Äiti yritti saada rikoskierrettä loppumaan
Murhatuomion saaneen 17-vuotiaan äiti kertoo SVT:n haastattelussa omasta yksinäisyydestään yrittäessään kaikin voimin saada poikansa rikoskierrettä loppumaan.
– Olen yrittänyt seurata häntä kaikkialle, kun hän alkoi liikkua vanhempien poikien porukoissa. Olen ollut yhteydessä niin kouluun, poliisiin kuin sosiaaliviranomaisiinkin. Apua ei vain ole tullut. Olen tuntenut itseni erittäin yksinäiseksi.
– Luullakseni hän olisi saanut paremmin tukea, jos olisi syntynyt Ruotsissa.
Göteborgin sosiaaliviranomaiset eivät kommentoi yksittäistapausta.
“Ei lieventäviä asianhaaroja, pikemminkin raskauttavia”
Torstaina tuomittiin murhasta elinkautiseen Abdirisaq Mohamed Darod, 22. Hän ampui 44-vuotiaan monilapsisen perheen isän keskellä kirkasta päivää Hjällbon ongelmalähiössä Göteborgissa.
Poliisi sai Darodin lähes välittömästi kiinni, sillä tämä pahoinpideltiin henkihieveriin murhapaikan läheisyydessä. Toinen mahdollinen ampuja pääsi pakenemaan.
– Kyseessä on laaja rikoskokonaisuus, josta tuomio tuli. Murha, kahdeksan murhan yritystä ja törkeä ampuma-aserikos. Jo murhasta lähtökohtaisesti pitää antaa 16 vuoden tuomio, eikä tässä ollut lieventäviä asianhaaroja, pikemminkin raskauttavia, perusteli oikeuden puheenjohtaja Håkan Lundquist.
Darod itse selitti ampuneensa vain varoituslaukauksia ilmaan. Darod kuuluu poliisin käsityksen mukaan Hjällbonätverket-rikollisjengiin, jolla taas on läheiset suhteet Ali Khan -klaaniin.
Koululaisten rahat remuttiin seksiklubilla
Entinen Römosseskolanin rehtori ja valtiopäiväedustaja Abdirizak Waberi on saanut syytteet kavalluksesta ja törkeistä kirjanpitorikoksista, koska hän on syyttäjän mukaan ohjannut koululaisille tarkoitettuja Göteborgin koulutoimen avustuksia omaan käyttöönsä 13 miljoonaa kruunua.
Veronmaksajien rahaa on syyttäjän mukaan palanut niin Thaimaan seksiklubeilla kuin Nairobin viiden tähden luksushotellissakin. Rahaa on ohjattu myös Waberin johtamalle islamistipuolueelle Somaliaan.
Waber on reissannut yhteisillä rahoilla Somalian, Thaimaan ja Kenian lisäksi muun muassa Malesiassa, Saudi-Arabiassa ja Britanniassa. Waberin mukaan matkat ovat olleet tarpeellisia yhteistyösuhteiden solmimiseksi yleishyödylliselle organisaatiolle, jonka tämä itse on perustanut Somaliaan.
Vaikenemisen aika on ohi – vai onko
Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalén on vuosikaudet tuonut esiin täkäläisten katujen ja lähiöiden vaiettua todellisuuta. Ongelmat eivät ole Suomessakaan kadonneet silmät sulkemalla. Näin Packalén totesi niin saunotun ”Pasilan ryöstön” yhteydessä jo maaliskuussa vuonna 2015:
”Packalénin mukaan joidenkin yksittäisten poliisimiesten puheet siitä, ettei Suomessa muka ole katujengejä, ovat täysin paikkansapitämättömiä.
– Tulevaisuudessa pitää kehittää järkeviä kotouttamismalleja, eikä maahanmuuttajia ehdoin tahdoin edes pitäisi ottaa maista, joista tulijat tilastojen perusteella kotoutuvat heikosti. On väärin niin maahanmuuttajia kuin suomalaisiakin kohtaan ottaa maahanmuuttajia, jotka eivät suomalaiseen yhteiskuntaan sopeudu, kun sellaisiakin tulijoita olisi, jotka tänne sopeutuvat. Myös sijoittamiskysymystä kannattaisi miettiä. Sijoitetaanko kaikki tänne Helsinkiin vai pitäisikö ehkä hajasijoittaa laajemmin ympäri Suomea? Packalén pohtii.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hjällbonätverket avoin keskustelu Håkan Lundquist Abdirisaq Mohamed Darod Andreas Danman Abdirizak Waberi maahanmuuttajataustainen rikollisuus kirjanpitorikos jengirikolliset Ali Khan Vaikenemisen kulttuuri jengiampumiset jengisodat kavallus ongelmalähiöt jengiväkivalta Jengirikollisuus Göteborg maahanmuuttajat Tom Packalén
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomessa toimivia rikollisryhmiä yhdistävät Lähi-idän kieli ja kulttuuri – Koponen: “Keskustan mielestä haitallisesta maahanmuutosta puhuminen tuntuu olevan leikinlaskun paikka”

Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”

Eduskunnassa keskusteltiin sisäisestä turvallisuudesta – Leena Meri: Terrorismi ja muu vakava rikollisuus eivät jutustelemalla poistu

Purra: Ruotsi on taantunut heimoväkivallan maaksi

Saksassa raaka kebabsota klaanien välillä – alekebab johti veritekoihin

Sharia-lakia soveltava lautamies hyllytettiin Göteborgissa: ”Tietty väkivalta naisia kohtaan on oikeutettua symbolisena toimenpiteenä”

Älä avaa ovea Ruotsissa – rapussa odottaa ryöstäjä

Nyans-puolue haluaa muslimien ääneksi Ruotsissa – ensin kumotaan Skurupin huivikielto ja sitten poltetaan Lars Vilksin taideteokset

Vangit lakkoon Ruotsissa – ”Ruoka on pahaa eikä sitä ole riittävästi”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.