Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Maahanmuuttajat kärsivät työstressistä – matka kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnan hoivaan on paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys

07.10.2024 |20:51

Matka kehittyvästä maasta pohjoismaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan runsaudensarven ääreen voi olla henkisesti paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys. Seurauksena voi olla jopa ”vähemmistöstressi”. Kansankoti panostaa nyt julkisia varoja valaistakseen kaikkia kansalaisia akuutista ongelmasta.

Ruotsin työsuojeluvirasto (Myndigheten för arbetsmiljökunskap) on tehnyt selvityksen, jonka tarkoituksena oli kartoittaa “tietyn ihmisryhmän syrjäytymisen yhteyttä työperäiseen stressiin”.

Selvityksessä ei kartoiteta kohderyhmän omaa suhtautumista työntekoon, vaan pohditaan sitä, miten muut eli työnantaja sekä työpaikan yhdyshenkilöt voisivat toimia, jotteivät ulkomaalaiset työntekijät tuntisi oloansa epämukavaksi arjen aherruksen tiimellyksessä.

Sressi altistaa sairauksille

Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että taustaltaan varsinkin Afrikasta ja Lähi-idästä lähtöisin olevat ihmiset ovat erityisen alttiina työperäiselle stressille sekä terveysongelmille. Ihmiset ovat kertomansa mukaan kokeneet kiusaamista sekä syrjintää työpaikalla ja heiltä on vaadittu paljon suhteessa muihin.

Johto, työtovererit tai ammattiliitot eivät ole tukeneet heitä kertomusten mukaan yhtä paljon kuin muita työntekijöitä. Eräs ulottuvuus ja selittävä tekijä koetulle syrjinnälle voi olla myös henkilön muu kuin kristinusko.

Syrjäytymisen uhan alla oleva ryhmä raportoi strressin mukanaan tuomasta ahdistuksesta, masennuksesta, väsymyksestä ja lisääntyneestä palautumistarpeesta työpäivän päätyttyä. Pitkittyessään kokonaisuus saattaa jopa johtaa vakavaan sairastumiseen.

Yleisradio myrskyn silmässä

Työsuojeluviraston selvityksestä nousseessa keskustelussa on otettu esiin muun muassa Ruotsin yleisradio SVT:ssä kolme vuotta sitten tehty sisäinen tutkimus, jossa syvähaastateltiin 20 yhtiön työntekijää, jotka ovat itse syntyneet tai ainakin toinen heidän vanhemmistaan on syntynyt ulkomailla.

Tulosten mukaan SVT:n työympäristö oli ongelmallinen, eikä johto edustanut monikulttuurista todellisuutta. Yritys ei myöskään hyödynnä riittävästi taloon kertynyttä erikoisosaamista:

– Kärsin valtavasta vähemmistöstressistä ja olen väsynyt taistelemaan. Olen taistellut niin helvetin kovaa ja kauan tuodakseni esille toisen näkökulman, kertoi syvähaastateltu journalisti.

– Ruotsin demografiatodellisuus unohtuu helposti. Ulkomaalaistaustaiset eivät voi olla otsikossa ainoastaan silloin, kun otsikoissa ovat rikokset tai sosiaaliset ongelmat, tilitti toinen toimittaja.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää