

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maahanmuuton surkea tilinpäätös: Ruotsin veronmaksajat elättivät 675 000 muualta tullutta kansalaista vuonna 2019
”On tärkeämpää tietää minne on menossa kuin mistä on tulossa”. Näin lukee Ruotsin maltillisen kokoomuksen maahanmuuttoraportin otsikossa. Metsään on menty ja perusteellisesti, kertoo selvitys tiivistettynä.
– Tutkimus vuosilta 1990-2016 osoittaa, että kestää keskimäärin neljästä viiteen vuotta, ennen kuin puolet maahanmuuttajista on saanut jonkinlaista työtä. Yli 10 vuotta kestää taasen siihen, että edes puolet maahanmuuttajista on omavaraisia eli he eivät tarvitse toimeentulo- tai muita tukia olemiseensa ja elämiseensä, kertoo maltilllisen kokoomuksen maahanmuuttokomission tekemä selvitys.
Tutkimuksessa omavaraisuudella tarkoitettiin sitä, että henkilön nettotulot vuodessa olivat ainakin 186 000 kruunua (18 418 euroa) tai 12 500 kruunua (1 238 euroa) kuukaudessa.
Vuonna 2019 Ruotsissa oleskeli näin laskettuna veronmaksajien kustannuksella 675 000 maahanmuuttajaa.
Maahanmuuttajaryhmien välillä isot erot
Suurimpien maahanmuuttajaryhmien kohdalla tilanne on joiltain osin erityisen huolestuttava: Somaliasta edeltävien neljän vuoden aikana saapuneiden palkkatyöntekijöiden tai itsensä työllistäjien keskiansio vuonna 2019 oli 100 kruunua kuukaudessa.
Yli puolet Somaliasta tai Libanonista edeltävien yhdeksän vuoden aikana tulleista naishenkilöistä ei omannut ansiotuloja lainkaan.
Pakolaisena Ruotsiin tullut henkilö maksaa koko maassa oleskelunsa aikana yhteiskunnalle keskimäärin 74 000 kruunua (7 322 euroa) vuodessa. Maahanmuuttaja voi toki jossain vaiheessa olla myös nettoveronmaksaja mutta se ei riitä kattamaan eläkkeistä koituvia menoja. Pakolaisten vastaanottaminen on ruotsalaiselle yhteiskunnalle kulu sekä lyhyellä, että pitkällä tähtäimellä.
Väestö vaihtuu
Vuosina 2011-2020 ruotsista on hakenut turvapaikkaa lähes puoli miljoonaa ihmistä. Oleskelulupia on turvapaikkaperustein myönnetty 400 000 henkilölle. Huippuvuonna 2016 oleskelulupia myönnettiin yli 150 000, turvapaikkahakemuksiin niistä liittyi 87 000.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Ruotsin väestö on lisääntynyt miljoonalla ihmisellä. Vuonna 2020 väestönkasvusta 65 prosenttia oli seurausta maahanmuutosta.
Joka viides Ruotsissa asuva on syntynyt ulkomailla ja joka neljännellä on ulkomaalaistausta. Syyria on tavallisin syntymämaa, perässä tulevat Irak, Suomi, Puola ja Iran. Joka seitsemäs Ruotsissa asuva on itse asiassa syntynyt EU:n ulkopuolisessa maassa. Luku on korkein koko unionin alueella.
Maahanmuuttotase hallitusohjelmaan
Ruotsidemokraattien ja kokoomuksen mahdollisen vaalienjälkeisen hallituksen ohjelmaan onkin tulossa ilmastotoimia mittaavan taseen lisäksi maahanmuuton hallintaa ja tarvittavien toimien onnistumista mittaava maahanmuuttotase. Kuten ilmastonmuutoksen seurauksiin, myös maahanmuuton haittavaikutuksiin on mahdollista vaikuttaa päättäväisillä toimilla.
Turvapaikkaperusteista maahanmuuttoa on selvityksen perusteella rajoitettava enintään 5 000 henkilöön vuodessa. Tavoitteessa onnistumista seurataan samoin kuin valtion taloutta ja tilinpitoa. Raportissa on lueteltu useita kymmeniä keinoja, joilla maahanmuuton aiheuttamia ongelmia voidaan ehkäistä ja integraatiota parantaa. Tähän kuuluvat myös toimet, joilla pyritään kahlitsemaan tähänastisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena syntynyttä väkivalta- ja muuta rikollisuutta sekä sosiaalista eriytymistä.
Suomeen tulleiden maahanmuuttajien pärjäämistä omillaan voi puolestaan tarkastella Suomen perustan julkaisemasta kuntakohtaisesta nettikartasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttotase omavarainen Maltillinen kokoomus Iran Työperäinen maahanmuutto turvapaikka oleskelulupa Irak Hallitusohjelma Puola Ruotsidemokraatit Maahanmuuton kustannukset pakolaiset Somalia Syyria työttömyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Suomen Perusta tutki: Maahanmuutto on kunnille valtava taloudellinen rasite

Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä

Espoon maahanmuuttajataustaiset asukkaat käyttävät paljon kalliita palveluja, mutta maksavat puolet vähemmän kuntaveroa kuin kantasuomalaiset – kaupunginjohtajakin huolestui maahanmuuton kuluista

Espoossa pelätään Vantaaksi muuttumista – vieraskielisten osuus väestönkasvusta on yli 90 prosenttia

Ulkomaalaistaustaisten nuorten väkivalta lisääntynyt ja raaistunut huolestuttavasti – Koponen: “Tästä ongelmasta täytyy pystyä puhumaan”

Ennätysten ilta Eskilstunassa: Jengi poltti kymmeniä autoja puolessatoista tunnissa – kyseessä mahdollinen kosto rikollispomon pidätyksestä

Suomen Perustan Salminen tutkijavieraana julkisessa maahanmuuttoseminaarissa: ”Maahanmuutto ei ole pysäyttämätön luonnonvoima”
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää