LEHTIKUVA
Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: EU:n maatalouspolitiikan uudistus on siirtymässä kriittiseen vaiheeseen
Heinäkuussa saatiin EU-tason päätös tulevasta rahoituskaudesta ja maatalouspolitiikan tulevista rahoituskuvioista. EU-tasolla on päätetty, että tulevat kaksi vuotta jatketaan nykyisillä tukiehdoilla. Eduskunta käsittelee parhaillaan eri valiokunnissa komission ehdotuksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevista asioista.
Huoli ilmastopoliittisista ehdoista
Perussuomalaiset ovat huolissaan siitä, että tulevat ilmastopoliittiset ehdot ovat liian jäykkiä ja etenkin sitovia, sanoo kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vastaava Ritva ”Kike” Elomaa.
– Emme voi olla tukemassa kehitystä, missä osa tukieuroista sidottaisiin ns. ekojärjestelmään, sanovat Elomaa sekä kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Lundén.
Byrokratia lisääntymässä
Valiokuntaryhmä katsoo lisäksi, että jatkossa esityksellä tavoitellaan ympäristö- ja ilmastotavoitteiden osalta vieläkin korkeampaa tasoa kuin tällä hetkellä.
– On ilmiselvää, että jos emme saa esitykseen lisää joustoa maakohtaisesti, ilmasto- ja ympäristörajoitukset johtavat hankaliin tilanteisiin, jotka lisäävät maakohtaista byrokratiaa, toteavat kansanedustajat, valiokunnan jäsenet Jenna Simula ja Ari Koponen.
Lopuksi maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet jyrähtävät, että tällaiset viherryttämisehdotukset ynnä muut ovat täysin kohtuuttomia koska jo nyt koko Suomen maatalous on ongelmissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maa- ja metsätalousvaliokunta Mikko Lunden Ari Koponen Ritva ”Kike” Elomaa Jenna Simula Maatalous EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Maataloutta kyykytetään jälleen EU:n toimesta – ja keskusta siunaa sen
Vihreistä kannustetaan boikotoimaan suomalaista ruokaa: ”Osta vaikka ruotsalaista”
Elomaa: EU ei saa tuhota Suomen maataloutta
Hakkarainen metsäkadon torjumisesta: Ottakaa Suomesta mallia
Hakkarainen maatalouspolitiikan äänestyksistä: Järjetöntä ja nöyryyttävää
Poliittiset päätökset vauhdittavat maaseudun autioitumista – Elomaa: Pieniäkään tiloja ei ole varaa menettää
Simula: ”EU:ssa Suomi on tuhansien järvien hölmölä”
Ruoan hinta jatkaa nousuaan – muutamat maat suurissa vaikeuksissa
Huhtasaari: “Kiristyvä ympäristölainsäädäntö yhdistettynä EU:n toimivallan kasvattamiseen on vaarallinen cocktail Suomen metsä- ja maataloudelle”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää