Artikkeli kuva

Lehtikuva Sari Gustafsson

Maa- ja metsätalouden tuet voimakkaasti alenevia – “kurjistamislinjalle ei näy loppua”

22.11.2013 |15:30

Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla Ranskassa Euroopan unionin maatalousuudistuksen kokonaispaketin. Uudistukseen liittyen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) pääsi puolestaan eilen sopuun komission kanssa maamme kansallisen tuen jatkosta Etelä-Suomen osalta. Tämä osaratkaisu on kiinteästi linkitetty niin kutsuttuun Suomi-pykälään (149a), joka korvaa aikaisemman 141-tuen maassamme.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila eivät pidä nyt saavutettua neuvottelutulosta riittävänä.

– Tämä ratkaisu on selvää jatkumoa nykyisen kokoomusvetoisen hallituksen ajamalle maa- ja metsätalouden keskittämis- ja kurjistamislinjalle, jolle ei näy loppua, perussuomalaiset kansanedustajat toteavat tiedotteessaan.

He katsovat ratkaisun vaikeuttavan entisestään viljelijöiden ja maatalousyrittäjien toimintaa Suomessa ja muistuttavat tässä yhteydessä myös hallituksen aiemmin tekemistä ratkaisuista ja leikkauksista, joista maa- ja metsätaloutemme on joutunut kärsimään kohtuuttomasti. Hyvinä esimerkkeinä näistä leikkauksista voidaan mainita mm. Kemera-ratkaisut eli kestävän puuntuotannon tuen leikkaukset ja energiahintojen korotukset.

– Toisaalta maatalouden osalta olemme valiokuntaryhmänä varsin huolissamme siitä, että Suomen saamat tuet ovat tulevalla kaudella 2014-2020 voimakkaasti alenevia. Erityisesti huolenaihetta herättää se, että nyt saavutettu tulos on Suomen osalta vain määräaikainen, Heikkilä, Hongisto ja Mattila sanovat.

– Voi jopa pahimmassa tapauksessa käydä niin, että aikoinaan liittymisneuvotteluissa sovittu maamme suojalauseke maataloudelle on nyt tällä tehdyllä ratkaisulla kokonaan historiaa. Jos todella näin tapahtuisi, tämä olisi maataloudellemme todella paha takaisku pitkässä juoksussa. Suomi voi jatkaa nykyistä luopumistukijärjestelmää vuoden 2018 loppuun saakka. Tällöin tämäkin tukimuoto menetetään.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset haluavat kirkastaa kaikkien toimijoiden mieliin sen tosiasian, että perussuomalaiset uskovat ja näkevät Suomen maaseudun yhä voimavarana ja monimuotoisena nyt ja tulevaisuudessa.

– Tulemme tekemään puolueena sekä kansanliikkeenä kaikkemme sen eteen, että maaseutumme ja maataloutemme elinvoimaisuus turvataan. Tätä vaatii jo huoltovarmuuskin maassamme, perussuomalaiset painottavat.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää