

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lukiolaistyttö kritisoi islamia netissä – tappouhkauksia satelee eikä kukaan puolusta
Ranskassa 16-vuotias lukiolaistyttö on joutunut satojen tappouhkausten kohteeksi erehdyttyään kritisoimaan islamia nettivideollaan. Uhkausten takia tyttö joutui jäämään pois koulustaan, eikä Ranskasta tuntunut löytyvän toista koulua, joka pystyisi takaamaan hänelle turvallisen opiskeluympäristön. Monet uhkauksista ovat sisältäneet seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihaa, koska tyttö itse on LGTB-aktivisti. Tammikuun loppupuolella 16-vuotias lukiolaistyttö Mila piti Instagramissa livelähetyksen, jossa hän vastaili seuraajiensa kysymyksiin. Kyseessä oli laulamisesta ja meikkaamisesta kiinnostuneen teinitytön lähetys, jossa hän meikkaa kasvojaan ja samalla vastailee katsojien kommentteihin. Eräs miespuolinen katsoja yritti kovasti iskeä Milaa hokien, että hän on kaunis ja kiihottava ja kysellen tytön ikää, kertoo France24-nettilehti.
Mila kertoi sitkeälle ihailijalleen olevansa lesbo ja että “mustat ja arabit eivät ole hänen tyyppiään”. Sen jälkeen Milaa haukuttiin muun muassa “likaiseksi lesboksi”. Tämä sai Milan kertomaan oman mielipiteensä islamista ja Koraanista. Mila sanoi muun muassa pitävänsä islamia vihan täyttämänä uskontona. Otteita Milan videosta löytyy englanniksi tekstitettynä tämän Daily Mail -lehden jutun lopusta.
Milan lähetystä seuranneet muslimit riehaantuivat islam-kommenteista täysin. Nuori tyttö sai livelähetyksen aikana valtavan tulvan uhkauksia ja solvauksia, jotka kohdistuivat erityisesti hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Raiskaus- ja tappouhkaukset jatkuivat lähetyksen jälkeenkin sosiaalisessa mediassa, joten tyttö ei uskaltanut enää mennä kouluun. Ranskan sisäministeri ilmoitti, että tyttö ja hänen vanhempansa on asetettu poliisin suojeluun.
Ei kadu sanojaan
Mila esiintyi viikko sitten Ranskan TV:n keskusteluohjelmassa sanoen, että ei kadu puheitaan. Hän puolusti oikeuttaan pilkata uskontoja ja sanoi, että olisi yhtä lailla voinut kritisoida mitä tahansa uskontoa. Mila kertoi olleensa aina ateisti.
Kahta asiaa Mila kuitenkin kertoi katuvansa: ensinnäkin sitä, ettei tajunnut, miten suureksi asia voi somessa paisua, ja sitä, että sanoi sanottavansa niin “vulgaarilla” tavalla.
– Olisin voinut argumentoida sanottavani paremminkin, Mila sanoi keskusteluohjelmassa.
– Olen ehkä vähän pahoillani niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluavat vain harjoittaa uskontoaan rauhassa. En halunnut missään vaiheessa loukata ketään henkilökohtaisesti. Uskontojen kritisoimisella ja ihmisten kritisoimisella on ero, ja jos joku ei tajua tätä, hän on tyhmä, lukiolaistyttö sanoi.
Feministit vaikenevat
Tilanne on kuitenkin se, että 16-vuotias lukiolaistyttö ei uskalla liikkua vapaasti saatuaan muslimeilta niin paljon tappo- ja raiskausuhkauksia. Milan asianajaja syyttää vasemmistolaisia ja feministejä pelkuruudesta.
– Yleensä vasemmisto on puolustanut sekularismia tässä maassa, sanoo asianajaja Richard Malka.
Vasemmistolaiset ja feministit ovat yleensä olleet kiivaasti puolustamassa naisia verbaalista tai fyysistä väkivaltaa vastaan, mutta nyt kun islamia on loukattu, kaikki vaikenevat.
Löytyikö turvallinen koulu?
BBC uutisoi maanantaina opetusministeri Gabriel Attalin kertoneen, että Milalle on nyt vihdoinkin löydetty uusi koulu. Koulutaukoa ehti kestää kolmisen viikkoa.
Opetusministeri toivoo, että lukiolaistyttö voi nyt rauhassa “jatkaa elämäänsä”. Milan uuden koulun sijainti pidetään turvallisuussyistä tiukasti salassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Käräjäoikeus määräsi kohukansanedustajan lähisukulaiselle lähestymiskieltoa – huoritteli ja uhkasi leikata Hussein al-Taeen vaimolta pään irti

Vihapuhepoliisi ei osaa arabiaa tai somalia – saavatko radikaalitahot vapaasti mekastaa Suomessa?

Kommentti: Mikä yhdistää jihadistiäitiä ja överiymmärtäjää, joka lähes poikkeuksetta on radikaalifeministi?

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: “Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Muslimiyhteisö kritisoi, MTV:n uutistoimitus taipui – rikosuutinen sensuroitiin

Ihmeellistä on feminismi – kirjamessujen ohjelmajohtajalle Ronja Salmelle kelpaa jihadismi, ei afrikkalaisen prostituoidun ja ihmiskaupan uhrin kärsimys

Kirja-arvio: “Yhdestoista vitsaus” on norjalaisen vasemmistotoimittajan hätkähdyttävä kuvaus ääri-islamin leviämisestä Eurooppaan

Irakissa naisten mitta täyttyi shiiapomon öykkäröinnistä – yritti estää naisten ja miesten yhteiset mielenosoitukset

Ruotsalaiset muslimitytöt: “En voisi ikinä deittailla ei-muslimin kanssa”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää