Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Louhelainen: Oikeus vaihtoehtoisiin asiointiväyliin sähköisten palveluiden ohella turvattava

20.03.2017 |10:14

Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Louhelainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien oikeutta käyttää vaihtoehtoisia palveluita ja asiointiväyliä digipalveluiden ohella.

Hallitus on linjannut, että viranomaisviestinnässä siirrytään paperikirjeiden sijasta käyttämään ensisijaisesti sähköistä postilaatikkoa vuodesta 2018 alkaen, ja että lailla turvataan vaihtoehtoiset palvelut ja asiointiväylät niille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluita.

Kaikilla ei mahdollisuutta digipalveluiden käyttöön

Hallituksen tekemä linjaus on oikean suuntainen, koska suomalaisten digiosaaminen on korkealla tasolla ja suurimmalla osalla on käytössään verkkoyhteys ja älypuhelin.

– Syrjäytymisvaarassa on kuitenkin väestöryhmiä, joilla ei ole mahdollisuuksia tai osaamista digipalveluiden käyttöön. On huolehdittava siitä, että kriteerit vaihtoehtoisten asiointiväylien käyttämiseen eivät olet liian kireät.

Julkisten palveluiden oltava tasavertaisia

Louhelainen on huolissaan digiosaamisen eroista eri väestöryhmien välillä.

– Digibarometri 2016 mukaan Suomessa on vertailumaiden parhaat kansalaisten edellytykset digitaalisuuden hyödyntämiseen ennen muita Pohjoismaita. Hyvistä edellytyksistä huolimatta on turvattava kansalaisten mahdollisuudet käyttää muitakin kuin digipalveluita.

Louhelainen korostaa kirjallisessa kysymyksessään, että hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti julkiset palvelut ovat tasavertaisesti kaikkien kansalaisten saatavilla ja käytettävissä riippumatta henkilön asuinpaikasta, iästä, taidoista tai muista olosuhteista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
3.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää