Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Louhelainen: Maatalousyrittäjien työhyvinvointi turvattava

08.08.2014 |10:54

Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Louhelainen on huolissaan uudesta EU-sääntelystä maatalousalalla. EU:n komissio hyväksyi kesäkuussa nykyistä tiukemmat maatalousalan uudet suuntaviivat ja ryhmäpoikkeusasetuksen. Uudet säädökset rajoittavat maatalousyrittäjien lomitusapua merkittävästi.

Louhelainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa perjantaina. Kysymyksessään hän tiedustelee hallitukselta minkälaisiin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä, että lomittajien työt säilyvät ja maatalousyrittäjien hyvinvointi ja yhdenvertaisuus ei vaarannu.

– Tällä hetkellä maatalousyrittäjät ovat voineet saada sairauden tai työkyvyttömyyden ajalle sijaisapua jopa vuodeksi ja äitiys- ja vanhempainvapaan ajalle 11 kuukaudeksi. Nämä luvut tippuvat uusien EU-säädösten myötä merkittävästi. Tulevaisuudessa sijaisapua voisi saada vuodessa enimmillään kolme kuukautta. Äitiys- ja vanhempainvapaan ajalle sijaisapua voisi saada kuudeksi kuukaudeksi, Louhelainen ihmettelee.

– Nämä muutokset vaikuttavat heikentävästi maatalousyrittäjien työhyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen muiden alojen kanssa. Lisäksi lomittajien ammattikunta kärsii, kun työ vähenee. Tällaisia muutoksia emme Suomessa kaipaa.

Suomea ei kuunneltu

Louhelainen nostaa esille Suomen vaikutusvallan tämän kaltaisissa EU-kysymyksissä.

– Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Suomi yritti vaikuttaa nyt julkaistuihin säädöksiin jo niiden valmisteluvaiheessa, mutta meitä ei kuunneltu. Alueellisia poikkeuksia on ilmeisesti vielä mahdollista hakea ja niistä neuvotellaan syksyllä. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet onnistua, jos Suomen näkemyksiä ei valmisteluvaiheessakaan ole otettu huomioon?

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää