Artikkeli kuva

Louhelainen: EU:ta on uudistettava

30.05.2013 |19:22

Kansanedustaja Anne Louhelainen (ps.) puhui torstaina 30.5 Eurooppa risteävillä raiteilla -tapahtumassa.  Raitiovaunussa järjestetyn tapahtuman tarkoituksena oli jo hyvissä ajoin ennen EU-vaaleja aloittaa julkinen keskustelu teemoista, jotka ensi kevään EU-parlamenttivaaleissa tulevat olemaan merkityksellisiä. Eurooppa-ratikassa oli mukana kaikkien puolueiden edustajia, järjestöaktiiveja, mediaa ja kansalaisia. Puhujat esittivät oman näkemyksensä siitä, mihin suuntaan EU:n tulisi liikkua vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Louhelainen korosti puheessaan EU:n uudistamista ja kansallisen itsemääräämisoikeuden säilyttämistä. Liittovaltioon vievältä tieltä tulisi hänen mukaan kääntyä takaisin alkuperäiseen ajatukseen vapaasta Euroopasta. Tämä palvelisi eurooppalaisia ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia Louhelaisen mukaan paremmin.

Louhelaisen mukaan kaikkien puolueiden yhteinen tehtävä on saada suomalaiset äänestämään vaaleissa, sillä vaalien tulos vaikuttaa merkittävästi EU:n suuntaan ja sitä kautta kaikkien suomalaisten elämään.

– Haluan uskoa, että EU:ta voi vielä kehittää ja uudistaa. Kansalaisten on saatava oma äänensä kuuluviin ja siksi äänestäminen ensi kevään EU-vaaleissa on hyvin merkityksellistä, Louhelainen toteaa.

Louhelaisen puhe kokonaisuudessaan >


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää