LEHTIKUVA
Liverpoolin itsemurhapommittaja sai kielteisen turvapaikkapäätöksen jo 2015 – sisäministeri haluaa rajoittaa valituskierrettä
Britannian sisäministeri haluaa rajoittaa turvapaikkahakemuksista tehtyjen valitusten määrää. Sisäministeri sanoo, että “turvapaikkajärjestelmä on rikki” ja vertaa valituskierrettä karuselliin, jota juristit pyörittävät veronmaksajien kustannuksella. Samaan aikaan maahan tulee ennätysmäisen paljon laittomia siirtolaisia kanaalin yli Ranskasta.
Itsemurhapommittaja räjäytti itsensä Liverpoolissa naistensairaalan ulkopuolella sunnuntaina. Hän jäi itse räjähdyksen ainoaksi kuolonuhriksi. Häntä kuljettanut taksinkuljettaja kärsi lieviä vammoja onnistuttuaan pakenemaan autosta ennen räjähdystä. Pommihyökkäyksen varsinaisen kohteen arvellaan olleen Liverpoolin anglikaaninen katedraali, jossa oli tapahtumahetkellä meneillään kaatuneiden muistopäivän jumalanpalvelus.
Tekoa tutkitaan terroristisena rikoksena, mutta aatteellisesta motiivista ei ole toistaiseksi löytynyt todisteita, kertoo The Times -lehti. Poliisi otti räjähdyksen jälkeen kiinni neljä parikymppistä miestä terrorismista epäiltyinä, mutta heidät on myöhemmin vapautettu ilman syytteitä.
Tuli Britanniaan turvapaikanhakijana Dubaista
Itsemurhapommittaja Emad Jamil Al Swealmeen, 32, tuli Britanniaan laillisesti vuonna 2014 Dubaista, jossa hän oli asunut nuoruutensa. Hän haki turvapaikkaa sillä perusteella, että on Syyriasta. Hänen turvapaikkahakemuksensa evättiin seuraavana vuonna, koska hänen todettiin olevan oikeasti alun perin Jordaniasta.
Vuonna 2015 Al Swealmeen kääntyi kristityksi, kertoo Daily Mail. Hänet kastettiin kristinuskoon samassa katedraalissa, jonka epäillään olleen hänen pommi-iskunsa varsinainen kohde.
The Times -lehden mukaan Britannian sisäministeriön edustaja arvelee, että Al Swealmeen yritti käyttää kristityksi kääntymistään hyödyksi turvapaikkamenettelyssä. Monet iranilaiset ja irakilaiset kääntyvät kristityiksi ja väittävät sen jälkeen, että kääntymys asettaa heidät hengenvaaraan, jos heidät palautetaan kotimaahansa.
Valituskierre esti käännyttämisen
Al Swealmeen valitti saamastaan kielteisestä päätöksestä useisiin eri oikeusasteisiin ja teki uuden turvapaikkahakemuksen 2017, mutta sekin evättiin. Vuosikausien valituskierre kuitenkin esti viranomaisia käännyttämästä häntä. Itse asiassa hänellä oli vielä yksi valitus vetämässä sillä hetkellä, kun hän päätti räjäyttää itsensä.
Sunnuntainen pommi-isku on herättänyt Britanniassa keskustelua siitä, että turvapaikkamenettelyn loputon valituskierre saattaa vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Konservatiivien entinen ministeri Sir John Hayes toteaa, että pommi-isku antaa pontta hallituksen halulle muuttaa ihmisoikeuslainsäädäntöä, jotta perusteettomasti turvapaikkaa hakeneiden käännyttäminen helpottuisi.
– Tämä on karmea esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun valeturvapaikanhakijoita ei lähetetä ajoissa takaisin ja heistä tulee terroristeja, Hayes sanoo.
Hayesin mukaan turvapaikanhakijat voivat “ahneiden juristien ja itkusilmäisten liberaalien avustuksella viivyttää käännytystään vuosien ajan”.
Kielteisen päätöksen saaneet vaarallisia
Myös Scotland Yardin entinen terrorismitutkija David Videcette korostaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden mahdollisesti aiheuttamaa uhkaa.
– Meillä on kautta Euroopan esimerkkejä siitä, miten terroristit ovat soluttautuneet siirtolaisvirtojen sekaan, Videcette sanoo. Kun he saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen ja valitusportaat on käyty loppuun, he turvautuvat terrorismiin ja hyökkäävät vastaanottajamaata kohtaan.
– On löydettävä parempi tapa käsitellä tuhansia tuntemattomia tulijoita, joilla ei ole papereita ja jotka väittävät olevansa joku muu kuin oikeasti ovat.
Myös Turussa jihadistisen terroriteon vuonna 2017 tehnyt Abderrahman Bouanane oli saanut Suomesta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Turvapaikkaa hakiessaan hän oli ilmoittanut väärän nimen ja syntymäajan. Hänen tekemänsä valituksen käsittely oli kesken hänen tehdessään terroritekonsa Turun torilla.
Sisäministeri: “Turvapaikkaprosessi on kuin karuselli”
Sisäministeri Priti Patel on jo aiemmin sanonut haluavansa muuttaa turvapaikkajärjestelmää. Hänen mukaanssa turvapaikkaprosessi on kuin karuselli, josta on tullut elinkeino juristeille, jotka tehtailevat aina vain uusia valituksia ja ajavat niitä eri oikeusasteissa veronmaksajien kustannuksella.
– Liverpoolin tapaus on täydellinen esimerkki siitä, kuinka toimimaton ja rikkinäinen nykyinen järjestelmä on, sisäministeri Patel sanoo.
Kuten Suomen Uutiset äskettäin kertoi, Britannian hallitus haluaa muuttaa lakia siten, että oikeus hakea turvapaikkaa riippuu siitä, miten maahan on tultu. Kanaalin ylitys laittomin keinoin johtaisi automaattiseen turvapaikkahakemuksen hylkäämiseen.
Laittomia tulijoita ennätysmäärä
Lain muuttamisella onkin kiire, sillä laittomia tulijoita on ennätysmäisen paljon. Viime viikon torstaina rikottiin päiväkohtainen ennätys, kun kanaalin yli tuli peräti 1 185 laitonta siirtolaista yhdessä päivässä.
Tiistaina Ranskan poliisi tyhjensi suuren siirtolaisleirin Dunkerquessa, kertoo Helsingin Sanomat. Leirissä asui noin 1 500 siirtolaista, joiden arvellaan pyrkivän kanaalin yli Britanniaan siitäkin huolimatta, että viranomaiset ovat tarjonneet heille mahdollisuuden hakea turvapaikkaa Ranskasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- David Videcette John Hayes Emad Jamil Al Swealmeen Liverpool Dubai Scotland Yard itsemurhaisku Jordania Englannin kanaali laiton siirtolaisuus Priti Patel turvapaikkamenettely Abderrahman Bouanane Turun terrori-isku Syyria Ranska Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?
Perussuomalaisilta välikysymys hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: On säädettävä hätätilapykälä, jonka nojalla turvapaikkahakemuksia ei vastaanoteta poikkeustilanteessa
Purra: Vuoden 2015 siirtolaiskriisiä edeltäneet tapahtumat verrattavissa nykytilanteeseen – “Tavoitteena pitää olla nolla turvapaikanhakijaa”
Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre on katkaistava – “Joukossa on henkilöitä, jotka selkeästi väärinkäyttävät järjestelmää”
Terrorismilainsäädäntö jäämässä edelleen puutteelliseksi – lakivaliokunnan perussuomalaisilta vastalause: “Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa Euroopassa”
Syyrialaiseversti sai historiallisen tuomion Saksassa rikoksista ihmisyyttä vastaan – saapui Saksaan turvapaikanhakijana 2014
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää