LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lisää tykinruokaa rintamalle: Venäjän hyökkäysarmeija turvautuu naisvankeihin ja pornoon
Venäjän ja Ukrainan joukot käyvät kulutussotaa Donetskin alueella Bahmutissa. Tappiot ovat ilmeisen hirvittäviä puolin ja toisin. Venäjä ja palkkasoturiyhtiö Wagner lähestyvät omia menetyksiään pragmaattisesti. Täydennystä joukkoihin haetaan naisvankiloista ja ilmoittamalla maailman suurimmalla pornosivustolla.
Ukrainan puolustusministeriö kertoo virallisella Telegram-kanavallaan, että Venäjä on tuonut junalla naisvankeja Wagner-joukkojen vahvistukseksi miehittämälleen alueelle Donetskiin, raportoi Newsweek. Riippumattomaksi ilmoittautuva Russia Behind Bars tukee Ukrainan puolustusministeriön kertomusta.
Naisvankeja on ainakin 100 ja joidenkin tietojen mukaan osa heistä on tuotu Donetskiin jo viime vuoden lopulla Krasnodarin alueelta. Naisten tehtävästä rintamalla ei ole tietoa mutta tiettävästi ainakin osa on saanut sotilaskoulutusta.
Pornosaitilta sotaan
Venäläisten tappiot Bahmutin taisteluissa ovat maaliskuussa olleet ukrainalaislähteiden mukaan jopa yli 1 000 kaatunutta vuorokaudessa. Koko hyökkäyksen aikana eli runsaassa vuodessa Venäjä on menettänyt ukrainalaisten laskelmissa kaatuneina 160 000 sotilasta.
Palkka-armeija Wagner paikkaakin kymmenien tuhansien sotilaiden tappioitaan käyttämällä mielikuvitusta rekrytoinnissa. Wagnerin mainoksia on näkynyt jopa maailman suurimmalla pornosivustolla.
Jos sivustolle menee Venäjältä ilman suojattua VPN-yhteyttä tai mainosten estoa, saa silmilleen Wagnerin tarjouksen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tykinruoka vahvistukset VPN pornosivusto naisvangit naissotilaat Bahmut Venäjän miehittämät alueet kaatuneet tappiot Ukrainan sota Venäjän hyökkäys Donetsk haavoittuneet venäläiset palkkasoturit Wagner miehitys rekrytointi vankila
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Reijonen: Millaisia riskejä pääministeri Marin aiheutti Suomelle harkitsemattomalla hävittäjälausunnollaan?
Kapuloita oligarkkien rattaisiin: ”Londongrad” on pian muisto vain
Halla-aho: Kremlin kaasulonkerot eurooppalaiseen päätöksentekoon mahdollistivat Putinin tyrannian nousun
Melko sakeaa: Oikeusministeriö kehottaa nuoria äänestäjiä etsimään eduskuntavaaliehdokasta ilmastolakkoja organisoivan poliittisen järjestön vaalikoneesta
Halla-aho, Makkonen ja Rostila keskustelevat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – pohdintaa Horneteista, Venäjästä, Kiina-riippuvuudesta
Venäläiskenraalille kenkää – lähetti sotilaita varmaan kuolemaan Ukrainassa
Valtaosa venäläisistä tukee tutkimusten mukaan hyökkäystä Ukrainaan – se vain ei ole koko totuus
Perussuomalainen Nuoriso vaatii: Veriviinat pois Alkon hyllyiltä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää