Artikkeli kuva

Lindström kikystä: “Nyt on työnantajien näytettävä, että syntyy uusia työpaikkoja”

11.06.2016 |16:15

Työ-ja oikeusministeri Jari Lindström on erittäin huojentunut ja tyytyväinen siitä, että kilpailukykysopimus, eli Kiky saatiin maaliin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. 

– Kyllä siinä oli kovaa vääntöä, mikä johtui siitä, että mukana oli niin monenlaisia toimijoita ja tahoja eivätkä kompromissit aluksi maistuneet kenellekään. Monta kertaa meinattiin luovuttaa mutta niin vain noustiin ylös kuin Lasse Viren, Lindström sanoo. Vertaus viittaa juoksijalegenda Lasse Virenin dramaattiseen kaatumiseen Munchenin olympialaisten 10 000 metrin kilpailussa. Viren nousi nopeasti ylös radalta ja voitti lopulta olympiakultaa.

Kikyn tarkoitus on nimenomaan parantaa Suomen kilpailukykyä. Keinot, joilla siihen tähdätään, kirpaisevat palkansaajia. Esimerkiksi lomarahoja leikataan ja sosiaaliturvamaksuja siirretään työnantajapuolelta työntekijöille.

Hallitus kompensoi leikkauksia verohelpotuksilla, joiden suuruus riippuu kikyn kattavuudesta.

– Työntekijäpuoli joutui koville, joten nyt vastuu on työnantajilla. Nyt pitää näyttää, että työpaikkoja syntyy ja Suomen kilpailukyky nousee.

Kikyllä tavoitellaan muitakin positiivisia ulkoisvaikutuksia.

-Tarkoitus on, että jatkossa Suomi myös nähdään kohteena johon kannattaa investoida.

ILKKA JANHUNEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää