Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Liikenteestä kerätään lähes yhdeksän miljardia suorina ja välillisinä veroina – Kotiaho: ”Miksi vain osa verokertymästä palautuu liikenneväylien hoitoon?”

04.08.2019 |10:15

– Nyt olisi korkea aika ohjata rahaa tienpitoon, sillä kansantalouden pyöriminen edellyttää hyväkuntoisia teitä. Samalla kyse on myös liikenneturvallisuudesta, kansanedustaja Jouni Kotiaho sanoo.

Jämsäläinen Jouni Kotiaho nousi ensimmäisellä yrityksellä eduskuntaan Keski-Suomen vaalipiiristä. Kotiaho arvioi, että kansanedustajan paikka avautui kovalla jalkatyöllä ja aktiivisella kiertämisellä.

– Ennen vaaleja kiersin läpi kaikki vaalipiirin kunnat, joista osan neljäänkin kertaan.

Hallitus unohti sairaat ja vanhukset

Kotiahon mukaan perussuomalaisten vaalivoitto kertoo ennen kaikkea kansalaisten tyytymättömyydestä edellisen hallituksen toimintaan.

Juha Sipilän hallitus unohti kotimaan vanhukset, sairaat ja opiskelijat. Rahaa kaadettiin haittamaahanmuuttoon. Kuitenkin oman maan kansalaisten asiat pitäisi ensin laittaa kuntoo, ennen kuin terveydenhoitoa, sivistystä ja päivärahoja jaetaan muille.

– Tietysti meillä on ollut vaikeat taloudelliset ajat. En kuitenkaan hyväksy sitä, että se vähäinenkin jakovara mikä on ollut olemassa, ei ole kohdistettu niille, joille se olisi kuulunut. Myös kansalaiset näyttäisivät olevan asiasta samaa mieltä, Kotiaho toteaa.

Tieverkko rapautuu

Kotiaho on eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen sekä ympäristövaliokunnan varajäsen. Lopulliset valiokuntanimet muodostuivat vasta kesäkuun alussa, eikä varsinainen lainvalmistelutyö ole vielä päässyt alkuun

– Liikennevaliokunnassa saan käsitellä erityisesti oman alani asioita, joten olen tyytyväinen että pääsin sinne. Tarkoitukseni ei olekaan haalia kaikkia mahdollisia hommia, vaan haluan keskittyä valiokuntatyössä niihin asioihin, mitkä itse tunnen hyvin.

Kotiaho on siviiliammatiltaan kuljetusalan yrittäjä, joten hän tuntee valtakunnan liikenneväylät. Kansanedustaja on huolissaan Suomen tieverkon rapautumisesta ja ihmettelee, miksei kunnossapitoon riitä rahaa.

– Liikenteestä kerätään lähes yhdeksän miljardia euroa suorina ja välillisinä veroina, mutta rahat hukkuvat aina johonkin muualle. Vain osa verokertymästä palautuu liikenneväylien hoitoon ja investointeihin.

-Kaikenlaista on tullut nähtyä tien päällä. Peräkärryjä on kaatunut asfalttitiellä, koska tien reuna on ollut pehmeä ja murentuva. Nyt olisikin korkea aika ohjata rahaa tienpitoon. Kansantalouden pyöriminen edellyttää hyväkuntoisia teitä. Samalla kyse on myös liikenneturvallisuudesta, Kotiaho sanoo.

PS-arvopohja kelpaa nyt vanhoille puolueille

Perussuomalaisten gallup-kannatus on jatkanut kasvuaan myös kesällä. Helsingin Sanomien tilaaman, TNS Kantarin toteuttaman mielipidemittauksen perusteella perussuomalaisia äänestäisi nyt jopa 20,7 prosenttia kansalaisista.

Kotiaho arvioi että perussuomalaisten kansansuosio pakottaa myös muita puolueita tarkastelemaan omaa linjaansa.

– Sitä on jo tapahtunut. Aiemmin moitittiin, että perussuomalaisten arvopohja on väärä. Nyt kuitenkin on nähtävissä, että muut puolueet, varsinkin kokoomus ja keskusta ovat tulossa kohti samaa arvopohjaa. Se johtuu siitä, että vanhoissa puolueissa on vähitellen tunnustettava reaalielämän faktat: Ei ole mahdollista elää yli varojensa ja samalla jakaa hyvinvointia muille kuin omille kansalaisille.

Afrikka menossa suomalaisten edelle

Perussuomalaisten keskeinen periaate on sisäinen solidaarisuus, joka pitää sisällään sen, että valtion tehtävänä on toimia ennen kaikkea omien kansalaisten edunvalvojana.

Kotiaho harmittelee, että Antti Rinteen johtama hallitus näyttää olevan enemmän huolissaan Afrikasta kuin tavallisten suomalaisten asioista. Hallituksen tavoitteena on lisätä kehitysapua 700 miljoonalla vuodessa.

– Suomi on maksanut kehitysapua melko pitkään, summat ovat olleet isoja. Hyvääkin on saatu aikaan, mutta minusta olisi aika lopettaa suora rahallinen kehitysapu. Parempi olisi viedä Suomesta tietotaitoa ja koulutusta. Monet kehitysavun vastaanottajamaat ovat diktatuurivaltioita, ja on epäselvää, ovatko rahat edes menneet perille oikeaan kohteeseen.

– Toki ymmärrän, että ihmisiä pitää auttaa. Priorisointia olisi kuitenkin tehtävä. Emme me voi jättää vanhuksia hoitamatta sillä perusteella, että ei ole rahaa. Rahaa kuitenkin näyttää olevan tolkuttomasti maailmanparantamiseen, Kotiaho sanoo.

Aika purkaa eläkerahastoja

Eläkeläisten toimeentulon parantaminen on Kotiaholle tärkeää. Hän nostaa esille Paavo Lipposen hallituksen aikoinaan hyväksymän eläkkeiden taitetun indeksin, joka on romahduttanut eläkeläisten ostovoimaa.

– Kyseessä piti olla väliaikainen päätös, mutta sitä ei ole vieläkään suostuttu korjaamaan. Hallituksen olisi aika korjata asia. Eläkerahastoissa on rahaa lähes 200 miljardia, joten olisi aika välillä purkaa pottia ja maksaa kunnolliset eläkkeet niille, jotka ovat myös olleet kerryttämässä varoja, Kotiaho esittää hallitukselle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää