

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle
Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteensä valtion talousarviosta. Näin heikossa taloustilanteessa, jossa valtion talouden nähdään pysyvän alijäämäisenä tulevinakin vuosina, on perussuomalaisten mielestä väärin ohittaa suomalaisten etu ilmastoideologian nimissä.
Hallitus on jatkamassa kiivasta ilmastopolitiikkaansa, jossa rahaa riittää vihreisiin hankkeisiin samalla kun kansalaisten arkiset menot jatkavat kasvuaan.
– Toisin kuin hallituspuolueilla, perussuomalaisen politiikan lähtökohtana on aina suomalaisten kansallinen etu, kansanedustaja ja perussuomalaisten liikenne- ja viestintävaliokunnan valiokuntavastaava Sheikki Laakso toteaa.
– Valitettavasti hallituksella ei ole minkäänlaista kiinnostusta hellittää ilmastoideologiastaan, vaikka merkittävä osa suomalaisista on taloudellisesti hyvin tiukoilla. Tämä näkyy selvästi myös valtion liikennebudjetin arvovalinnoissa.
Väylämaksu rasitteena kotimaisille yrityksille
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä pitää erikoisena sitä, että lähes kaikissa talousarvion toimenpiteissä ilmastovaikutukset määrittävät päätösten suunnan. Taustalla on hallituksen vaatimus Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä.
– Kärsijöinä ovat suomalaiset ja suomalainen elinkeinoelämä, jolle hallitus aiheuttaa suoranaista kilpailukykyhaittaa, kansanedustaja Jouni Kotiaho lataa.
Kilpailukyvyn alentumaa lievittämään valiokuntaryhmä ehdottaa väylämaksujen poistoa kokonaisuudessaan.
– Tämä ei täysin ratkaisisi kilpailukykyongelmaa, mutta se parantaisi kotimaisten yritysten asemaa kovassa kilpailuasetelmassa, erityisesti merenkulussa, Kotiaho jatkaa.
Niin korkea sähkön hinta kuin polttoaineverot ja niiden korotuksetkin ovat huomattava rasite yritysten taloudelle.
– Juuri tähän väylämaksun poisto toisi merkittävää helpotusta, Kotiaho jatkaa.
Hallitus hyväksyy väyläverkoston rapautumisen
Suomen tiestön korjausvelka on eri asiantuntijatahojen ennusteiden mukaan kasvamassa tulevina vuosina entisestään. Korjausvelka alkaisi pienentyä, mikäli sovitut euromääräiset tasokorotukset tehtäisiin väylänpidon rahoitukseen liikenteen parlamentaarisen ohjausryhmän esityksen mukaisesti.
– Tähän hallitus ei kuitenkaan ole ryhtymässä, kansanedustaja Petri Huru harmittelee.
– Seuraavan eduskunnan tulisikin mielestämme sitoutua pitkäjänteiseen liikenneverkon ylläpitoon ja kehittämiseen aina metsätieverkostoa myöten.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä on ajanut myös monen asiantuntijatahon kannattamaan ammattidieselin käyttöönottoa.
– Näyttää siltä, että ammattidiesel on viimein päätymässä valiokunnan asiakirjoihin, Laakso toteaa tyytyväisenä.
– Valitettavasti hallitus kuitenkin nostaa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta tulevina vuosina. Meidän linjamme on, että se tulisi poistaa kokonaan, Laakso sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väylämaksu liikennebudjetti ilmastoideologia tiestön kunto merenkulku biojakeluvelvoite liikenne- ja viestintävaliokunta ammattidiesel elinkeinoelämä korjausvelka Sheikki Laakso polttoaineverotus Petri Huru Jouni Kotiaho Ilmastonmuutos Kansallinen etu ilmastopolitiikka talousarvio Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tieliikenteestä kertyy 8 miljardia euroa verotuloja vuodessa – Suomen tieverkko silti historiallisen huonossa kunnossa, autoilu paikoin jopa hengenvaarallista

Reijonen vaatii hallitusta ottamaan hiilineutraalisuustavoitteissaan huomioon myös tiestön korjaustoimet: “Teiden kunnossapito on myös ilmastoteko”

Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: “Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”

Wihonen: Tiestön korjausvelka kasvaa – onko tiestöä tarkoituskaan saada kuntoon?

Purra kansallisesta päästökauppajärjestelmästä: Hävytöntä, että SDP kiihdyttää yrittäjien ja autoilijoiden kurittamista

Ristiriitaista kiertelyä kyselytunnilla: Hallituksen päätöksellä polttoainevero nousee taas vuodenvaihteessa – hyväksyykö hallitus vielä päälle EU:n päästökaupan?

Välikysymys ennallistamisasetuksesta – Purra: Suomen metsiä ei suinkaan ensisijaisesti uhkaa Ponssen moto tai muukaan kato, vaan Euroopan unioni

Hallitus nostamassa polttoaineen hintaa kymmenillä senteillä – perussuomalaisilta jyrkkä vastustus röyhkeille hinnankorotuksille

Ranne: VM haluaa menot tärkeysjärjestykseen, mutta myös palvelutuotantoa pitäisi tehostaa
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää