PS ARKISTO
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Liikenneinvestointien on vahvistettava turvallisuutta
Hallituksen tärkein yhteinen tehtävä on varmistaa Suomen ja suomalaisten, koko yhteiskuntamme turvallisuus kaikissa oloissa, kirjoittaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kolumnissaan. Ranne kertoo, että niin fyysisestä infrasta kuin kyberturvallisuudestakin huolehtimisen merkitys korostuvat erityisesti heikentyneessä turvallisuustilanteessa ja taloudellisesti vaikeina aikoina.
Suomen turvallisuustilanne muuttui pitkäaikaisesti Venäjän hyökättyä laittomasti Ukrainaan. Sodalla on merkittävät vaikutukset Suomen kokonaisturvallisuuteen ja huoltovarmuuteen. Yli 1 300 kilometriä pitkä itäraja pysyy kiinni kansallisen turvallisuuden nimissä, ja hallitus hakee koko ajan keinoja, joilla Suomen turvallisuutta voidaan vahvistaa.
– Velvollisuutemme on varmistaa, että hallinnonalamme ja käytettävissämme olevat investointivarat tukevat saumattomasti turvallisuutta ja taloutta. Käytettävissä olevia rahoja on kohdistettava muuttuneessa ympäristössä Suomen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Hallitus onkin paitsi sitoutunut tarkastelemaan hallitusohjelman toimenpiteitä uudelleen, myös tarvittaessa priorisoimaan infrahankkeiden toteutusta toimintaympäristön muutosten vaatimalla tavalla, kirjoittaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
Uhkiin on varauduttava paremmin
Suomen huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta horjuttaviin logistiikan häiriöihin ja kyberuhkiin on varauduttava paremmin, sotilaallista liikkuvuutta on kehitettävä kiireellisesti ja olemassa olevaa perusinfraa on vahvistettava vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksia, Ranne kertoo.
– Liikenne- ja viestintäministeriö on vahvistanut koko kuluneen hallituskauden rooliaan turvallisuuden rakentajana. Ministeriöllämme sekä virastoillamme on pitkä perinne erinomaisesta yhteistyöstä yli hallinnonalojen erityisesti puolustusministeriön ja Puolustusvoimien, sisäministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.
– Nyt yhteistyötä syvennetään entisestään niin, että voimme yhä paremmin varmistaa sotilaallista liikkuvuutta, huoltovarmuutta, kriittistä infraa ja kriittisiä kuljetuksia. Kansallisen sotilaallisen liikkuvuuden toimintasuunnitelma on jo laadittu puolustusministeriön johdolla poikkihallinnollisen koordinaatioryhmän tukemana. Ryhmässä on ollut edustus liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä virastoistamme Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta ja Väylävirastolta.
Järjestelmän toimittava kaikissa olosuhteissa
Suomen liikennejärjestelmää päivitetään parhaillaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman eli Liikenne 12 -suunnitelman kautta. Sen uudistettuna tavoitteena on turvallinen, kestävä ja toimiva liikennejärjestelmä.
– Liikennejärjestelmän on varmistettava, että siviilit, sotilaat, kalusto, tavarat, energia ja elintarvikkeet liikkuvat kaikissa olosuhteissa. Puolustushallinto ja liikenne- ja viestintähallinto arvioivat parhaillaan yhteistyössä sotilaallisen liikkuvuuden kehittämistä ja sen taloudellisia ja muita vaikutuksia. Tulokset huomioidaan Liikenne 12 -suunnitelman päivitystyössä sekä liikenneinvestointeja koskevassa päätöksenteossa.
– Nato-jäsenyys tuo infrakokonaisuudelle ja pohjoismaiselle yhteistyölle uuden ulottuvuutensa, joka on ennen kaikkea mahdollisuus. Olemme lähteneet paitsi vahvistamaan proaktiivisesti pohjoismaista ja EU-yhteistyötä, myös jäsentämään rooliamme ja tehtäviämme Nato-yhteistyössä.
– Sain kunnian olla Suomen ensimmäinen liikenne- ja viestintäministeri, joka tutustui paikan päällä massiiviseen kansainväliseen puolustusharjoitukseen. Naton Nordic Response 24 -harjoitus toi erinomaisesti esiin liittokunnan puitteissa tehtävän yhteistyön merkityksen, Ranne kertoo.
Huoltovarmuuden kehittämistarpeet huomattavia
Turvallisuuden toteuttamiseksi tarvitaan toimivia ja kestäviä maanteitä, siltoja, rautateitä ja meriväyliä. Sotilaallisen liikkuvuuden ja huoltovarmuuden kehittämistarpeet ovatkin Suomessa huomattavia. Kaksikäyttöhankkeet ja suunnitelmallinen siirtyminen eurooppalaiseen raideleveyteen askel kerrallaan ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Maayhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan, kriittisiä maantie- ja rautatieväyliä, satamia, jäänmurto- ja avustamiskykyä sekä jo olemassa olevan infran kunnossapitoa on priorisoitava.
– Tosiasia lienee, että hankkeet on rahoitettava pääosin kansallisesti. EU- tai Nato-rahoitusta on saatavilla erittäin rajoitetusti, vaikka onnistuisimmekin maksimoimaan tukisummat. Tämä edellyttää kansallisten infravarojen painotusten muuttamista niin kiireellisten kehittämistoimien kuin pidemmän aikavälin kehittämisen osalta. Turvallisuustilanne velvoittaa meitä priorisoimaan huoltovarmuuskriittisiä yhteyksiä ja sotilaallisen liikkuvuuden tarpeita.
Infrahankkeet rakentavat menestyvää Suomea
Koronapandemian jälkeen ensimmäinen Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokous Naton pääesikunnan ulkopuolella pidetään Suomessa keväällä. Kokous on osallistujamäärältään yksi suurimmista Naton kokouksista, joita Suomessa tänä vuonna järjestetään. Liikenne- ja viestintäministeriö on vastuussa kokouksen järjestämisestä, ja myös ministeri Ranne osallistuu siihen. Infrastruktuuriin liittyvistä välttämättömyyksistä puhumista jatketaan myös Sumen Nato-kumppaneille tässäkin yhteydessä.
– Niin fyysisestä infrasta kuin kyberturvallisuudesta huolehtiminen kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön ja sen hallinnonalan ydintehtäviin, joiden merkitys korostuu heikentyneessä turvallisuustilanteessa ja taloudellisesti vaikeina aikoina. Maamme tarvitsee infrahankkeita, jotka vahvistavat turvallisuutta, ovat taloudellisesti kestäviä ja rakentavat meille tietä kohti menestyvää Suomea, Ranne päättää kirjoituksensa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- taloustilanne liikenneinvestoinnit infrahankkeet liikenneinfra kriittinen infrastruktuuri Nato-jäsenyys Ukrainan sota sotilaallinen uhka kyberturvallisuus turvallisuustilanne Lulu Ranne Turvallisuus Venäjä Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Supo: Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusuhka
Ministeri Lulu Ranne: Näin Suomi toimisi, jos tänne hyökättäisiin (video)
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta uskoo huomiseen: Suomella hyvät edellytykset maailmanluokan menestykseen neljännen teollisen vallankumouksen myötä
Ministeri Ranne tutustuu Nordic Response 24 –puolustusharjoitukseen Lapissa – tarkastelussa erityisesti infran toimivuus ja kestävyys poikkeusoloissa
Niemen ratkaisut Suomen sotilaalliseen turvallisuuteen ja puolustukseen: Reservi, Nato ja yhteistyö Yhdysvaltain kanssa
Perussuomalaiset: Hallitus vähentää liikenteen päästöjä lisäämättä kustannuksia kansalaisten arkeen
Ministeri Ranne historiallisesta Nato-kokouksesta: Suomen liikenneinfran vahvistaminen lopullisesti osaksi Naton liikennejärjestelmäsuunnittelua
Junnila tyrmää Väyläviraston ehdotuksen nopeusrajoitusten alentamisesta: ”Tarkoitus on hyvä, mutta tässä laajuudessa keinot ovat vääriä”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".