

Joe Bidenin pojan toiminnasta skuupannut New York Post on Yhdysvaltain neljänneksi suurin lehti. Sosiaalisen median jätit Twitter ja Facebook sensuroivat lehden Bideniä koskevan uutisen. Twitter pitää edelleen lehden tiliä lukittuna. / New York Post
Liikekumppani vahvistaa: Joe Biden oli mukana poikansa Kiina-diileissä
Kohu demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin perheen liikesuhteiden ympärillä ei laannu. Viime viikolla kävi ilmi, että Bidenin pojan Hunterin takavarikoitu tietokone on ollut osa liittovaltion poliisin FBI:n rahanpesututkintaa vuodelta 2019. Koneelta löytyneissä sähköposteissa mainittu liikekumppani kertoi myös medialle, että Joe itse olisi ollut mukana Hunterin kohudiileissä. Miljoonien suuruiset rahavirrat yhdistävät Hunterin ainakin Kiinaan. Bidenin kampanja kiistää kaiken ja syyttää Venäjää.
Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden joutuu viimein vastaamaan kysymyksiin perheensä liikesuhteista, kun presidentinvaalien varsinaiseen vaalipäivään on aikaa enää viikko aikaa.
Kohu on pyörinyt erityisesti Bidenin pojan Hunter Bidenin ympärillä sen jälkeen, kun yhdysvaltalaislehti New York Post alkoi julkaista Hunterin tietokoneelta ilmi käyneitä tietoja.
Medialle vuodetuissa Bidenin sähköposteista käy ilmi, kuinka Bidenit suunnittelivat rahakkaita bisnesdiilejä mm. Ukrainassa ja Kiinassa. Osa viesteistä on ajalta jolloin Joe Biden toimi vielä Yhdysvaltain varapresidenttinä.
Äskettäin paljastui, että Hunter Bidenin tietokone – josta vuodetut sähköpostit siis väitetysti ovat peräisin – on ollut osa liittovaltion poliisin FBI:n rahanpesututkintaa jo vuodelta 2019.
Pian tämän jälkeen sähköposteissa mainittu Bidenien liikekumppani Tony Bobulinski vahvisti vuodettujen viestien aitouden. Bobulinski myös kertoi medialle, että Joe Biden itse oli ollut mukana liiketoimissa ja että hän olisi keskustellut Kiina-bisneksistä Bidenin kanssa jo keväällä 2017.
Hunterin yhtiön tiedetään saaneen miljoonia dollareita Kiinasta myöhemmin samana vuonna. Rahansiirrot täsmäävät ajankohdiltaan ja summiltaan paljastuneissa sähköposteissa “BD-perheelle” suunniteltuun korottomaan miljoonalainaan.
Suomen Uutiset uutisoi tapauksen taustoista jo aikaisemmin sen jälkeen kun sosiaalisen median yhtiöt ryhtyivät sensuroimaan Postin paljastusjuttuja. Jutun sensurointi jatkuu yhä. Esimerkiksi New York Postin Twitter-tili on edelleen jäädytettynä.
Eli: epäiltyä rahanpesua, salaisia diilejä kiinalaisten kanssa, liittovaltion poliisin tutkinta ja presidenttiehdokas itse tai hänen perheensä väitetysti mukana saamapuolella. Kokonaisuus ei ainakaan näytä kovin hyvältä, mutta onko väitteille katetta?
Tämän verran tiedämme nyt jutun uusimmista käänteistä.
FBI sai Bidenin tietokoneen haltuunsa osana rahanpesututkintaa
Monet mediat sekä kotimaassa että ulkomailla ovat olleet haluttomia uutisoimaan Bidenin tapauksen yksityiskohdista. Yksi julkilausuttu syy on ollut se, ettei vuodettujen sähköpostien aitoutta ja alkuperää olisi voitu varmentaa. Toinen selitys on ollut se, että viesteissä olisi kyse jonkinlaisesta, mahdollisesti venäläisestä disinformaatiokampanjasta.
Ongelma median ja Bidenin kampanjan kootuissa selityksissä on se, että vuodetut sähköpostit mitä ilmeisimminkin ovat aitoja. Yksikään viesteissä mainituista tahoista ei ole kiistänyt niiden aitoutta. Ainakin yksi viestien vastaanottajista – Bidenien liikekumppani Tony Bobulinski – on lisäksi omalta osaltaan vahvistanut niiden aitouden. Mitään erityistä syytä epäillä viestien aitoutta ei ole.
Toinen ongelma on se, että myös viestien alkuperä mitä ilmeisimminkin tiedetään hyvin tarkasti: viestit ovat peräisin Hunter Bidenin kannettavalta tietokoneelta ja kovalevyltä, jotka FBI takavarikoi osana rahanpesututkintaa.
Tutkintaa on asiakirjojen mukaan suorittanut FBI:n Baltimoren osavaltion yksikkö. Asiakirjat on kirjattu vuoden 2019 lopulla. Fox News kertoo vahvistaneensa asiakirjojen aitouden useista eri viranomaislähteistä ja on lisäksi julkaissut asiakirjat. Niistä käy ilmi mm. Hunter Bidenin tietokoneen sarjanumero ja se, että FBI haluaa tietokoneen takavarikkoon osana rikostutkintaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että FBI:lla täytyy olla jokin perusteltu syy uskoa, että kyseiseltä tietokoneelta löytyy todisteita tapahtuneista rikoksista, jotka kuuluvat liittovaltion poliisin toimialaan. Asiakirjoihin kirjattu FBI:n koodi “272” viittaa asiantuntijoiden mukaan nimenomaan rahanpesuun.
Ei ole tiedossa, onko Bidenin perheeseen kuuluvia henkilöitä tutkinnan kohteena rikoksesta epäiltynä tällä hetkellä. On myös mahdollista, että tutkinta kohdistuisi johonkin muuhun tahoon. FBI ei ole suostunut kommentoimaan asiaa, eikä myöskään sitä, onko tutkinta ylipäänsä käynnissä. FBI:n yleinen linja on olla kommentoimatta käynnissä olevia tutkintoja.
Rahanpesututkinnan sähköpostit paljastavat: “Big guylle” suunniteltiin siivua energia-alan holdingyhtiöstä – liikekumppanin mukaan kyseessä on Joe Biden
Vaikka FBI tai Bidenit itse eivät ole halunneet kommentoida sähköpostien sisältöjä sen tarkemmin, sähköposteissa mainittu Bidenien liikekumppani Tony Bobulinski astui asiassa julkisuuteen viime torstaina.
Bobulinskin koko lausunto asiasta on katsottavissa tästä.
Ennen liikeuraansa ja yhteistyötään Bidenien kanssa Bobulinski kertoo palvelleensa myös Yhdysvaltain laivastossa. Hän kuvailee itseään “epäpoliittiseksi” henkilöksi, joka on kuitenkin joskus lahjoittanut rahaa Bidenin demokraattipuolueelle.
Bobulinski kertoo median edustajille keskustelleensa Bidenin perheen Kiinan liiketoimista Joe Bidenin itsensä kanssa jo toukokuussa 2017:
“Olen kuullut Joe Bidenin väittävän ettei olisi koskaan keskustellut liikeasioista Hunterin kanssa. Se ei ole totta.”
“Toukokuun toinen päivä 2017, iltana ennen kuin Joe Biden puhui Milkenin konferenssissa, Jim Biden (Joen veli) ja Hunter Biden esittelivät minut Joelle. Noin tunnin mittaisessa tapaamisessa Joen kanssa keskustelimme Bidenien perhetaustasta ja heidän perheensä liiketoimintasuunnitelmista Kiinassa, joista hän selkeästikin oli tietoinen, ainakin yleisellä tasolla.”
Bobulinskilla ei myöskään ole pienintäkään syytä epäillä itse sähköpostiviestien aitoutta: hän oli nimittäin myös yksi viestien alkuperäisistä vastaanottajista.
Bobulinski myös kertoo, että viesteissä mainittu, toistaiseksi nimeämätön “Big guy” olisi Joe Biden itse. Sähköpostien mukaan “Big guyn” oli tarkoitus saada omistusosuus Hunterin kautta kiinalaisten kanssa perustettavasta energia-alan holdingyhtiöstä.
Biden itse on aikaisemmin kiistänyt kaiken. Joku ei nyt puhu totta.
Senaatin raportti: miljoonia dollareita siirtyi välikäsien kautta kiinalaisilta oligarkeilta Hunter Bidenin yhtiön tileille
Holdingyhtiötä kiinalaisten kanssa ei ilmeisestikään koskaan perustettu. Bidenien kanssa neuvotellut CEFC-yhtiön miljardööritoimitusjohtaja Ye Jianming pidätettiin Kiinassa seuraavana vuonna.
Tyhjin käsin Bidenien ei kuitenkaan ilmeisesti tarvinnut Kiinan neuvotteluista lähteä. Nimittäin, heinäkuun 26. päivä 2017 kirjatussa sähköpostiviestissä mainitaan “BD-perheelle” suunniteltu viiden miljoonan dollarin suuruinen koroton laina.
Kun Hunter Biden -skandaali nousi Bidenin ja istuvan presidentin Donald Trumpin viimeisessä tv-vaaliväittelyssä esille, Biden vastasi näin:
“En ole ottanut penniäkään ulkomaisista lähteistä koko elämäni aikana”, sekä:
“Poikani ei ole saanut rahaa – liittyen tähän asiaan josta puhut – Kiinasta.”
Kuitenkin vain joitakin päiviä “BD-perhe” -sähköpostiviestin jälkeen, elokuun 8. päivä 2017, viisi miljoonaa dollaria siirtyi välikäsien kautta CEFC:n tytäryhtiöltä Yhdysvaltoihin Hunter Bidenin lakifirma Owaskolle.
Asia käy ilmi Yhdysvaltain senaatin komitean loppuraportista, jossa käsitellään Hunter Bidenin tapausta. Kyseinen rahansiirto on kuvailtu yksityiskohtaisesti raportin sivulla 78.
Ajankohta ja summa täsmäävät “BD-perhe”-sähköpostien kanssa. Jälleen kerran: joku ei nyt puhu totta.
Ex-tiedustelujohtajat ja demokraatit: Se on Venäjä!
Sekä Bidenin kampanja, nimekkäät demokraattien poliitikot että useat entiset Yhdysvaltain tiedustelupalvelun johtajat ovat vedonneet siihen, että Hunter Biden -kohussa olisi kyse Venäjästä.
Toistaiseksi ei kuitenkaan ole aivan selvää, miten “Venäjä” tarkalleen ottaen sai Bidenit tekemään hämärädiilejä Kiinassa. Venäjä-väitteiden tällä hetkellä saatavissa oleva todistusaineisto onkin lievästi sanoen heikko.
Mahdollista sekin kai on. Asiassa on vastakkain hyvin arvovaltaisia henkilöitä. Venäjän vaikuttamisyrityksistä Hunter Biden -skandaalissa ovat varoittaneet esimerkiksi yhteiskirjeessään mm. Jim Clapper, Mike Hayden, Leon Panetta ja John Brennan – kaikki entisiä ylimmän tason tiedustelujohtajia.
Sen sijaan Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun DNI:n nykyinen johtaja John Ratcliffe laittoi Venäjä-teoreetikoille jäitä hattuun:
“Haluan sanoa tämän selvästi: tiedusteluyhteisö ei usko tähän koska mikään tiedustelutieto ei tue tätä”, Ratcliffe kertoi maanantaina Fox News -kanavan haastattelussa.
Tiedustelujohtaja Ratcliffen mukaan sen enempää Hunter Bidenin tietokone kuin sähköpostitkaan eivät ole osa mitään venäläistä kampanjaa.
Sosiaalisessa mediassa uutisen sensurointi jatkuu – vaaleihin enää viikko aikaa
Biden -sähköpostit alunperin paljastaneen New York Postin sensurointi sosiaalisen median puolella kuitenkin jatkuu. Esimerkiksi Twitterissä sanomalehden tili on edelleen jäädytettynä, kun se ei ole suostunut vetämään uutisiaan takaisin.
Asiavirheitä Postin julkaisemista uutisista ei ole pystytty osoittamaan. Ehkä sensuuri onkin silloin ainoa jäljelle jäävä keino. Mikä omituisinta, useat lehdistön edustajat ovat suhtautuneet Bidenin kannalta ikävien paljastusten esiintuloon raivoisasti ja sensuurin hyväksyvästi – aivan kuin lehdistön tärkein tehtävä olisikin vain saada lehdistön suosima ehdokas valituksi, ei niinkään raportoida uutisia.
Nähtäväksi jää, missä määrin Hunter Biden -tapaus lopulta vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Iso uutinen se joka tapauksessa on – sanoivatpa Bidenia fanittavat toimittajat mitä tahansa.
Korjaus ingressiin 28.10.2020 klo 01.02: tällä viikolla -> viime viikolla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- John Ratcliffe Tony Bobulinski NY Post Ye Jianming Hunter Biden FBI Joe Biden Rahanpesu Donald Trump Kiina Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Analyysi: Trump lähtee jälleen altavastaajana vaaleihin – onnistuuko 2016 uusinta?

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestäjiä huolettavat talous ja terveys – uusi murhe nousi viiden huolestuttavimman asian joukkoon

Presidentinvaalit ovella, sensuuri kiihtyy – Joe Bidenin pojan kytköksiä paljastanut maan neljänneksi suurin lehti estettiin Facebookista ja Twitteristä

EU:n ja Kiinan välinen investointisopimus täyttää liikemiesten toiveet – ilmasto- ja ihmisoikeusaktivistit sekä pk-yritysten duunarit voivat unohtua

Pystyykö Biden pitämään kiinni lupauksistaan, kuten edeltäjänsä?

Informaatiosotaa? Kiina hyllytti BBC:n

Presidentti Biden: Kiinan toimissa uiguureja kohtaan on kyse “erilaisista kulttuurillisista normeista”

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää