

PS ARKISTO
Liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla on kalliit seuraukset: ”Kehä kolmosen sisäpuolella tulee kylmä ja nälkä”
Ilmastopaneeli, Luontopaneeli ja Ympäristötiedon foorumi kysyivät torstaina kansanedustajaehdokkailta luonto- ja ilmastopolitiikan linjauksia ympäristöaiheisessa vaalitentissä. Perussuomalaisten Sheikki Laakso toppuutteli ehdokaskollegoitaan ja muistutti, että päästövähennyksiä kohti kannattaisi pyrkiä kustannustehokkailla ja kestävillä tavoilla. – Suomen ei ole mikään pakko tehdä enemmän kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa kuin EU:ssa jo tehdään.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso ilmoitti tentissä, että hän ei kannata Suomeen uutta luontolakia vastinpariksi ilmastolaille. Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana Suomeen säädettiin uusi ilmastolaki, johon muun muassa on kirjattu kansallinen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035.
Laakso totesi, että ilmastolain tavoin myös luontolaki kaventaisi tosiasiallisia mahdollisuuksia tehdä järkevää ympäristöpolitiikkaa.
– Aina, kun otetaan vain yksi päämäärä ja siihen otetaan yksipuolinen katsantokanta, tilanne käy haastavaksi, kun asioita pitäisi miettiä laajemmin, monelta kantilta ja silti raamit on kuitenkin määrätty lakiin. Jouston mahdollisuudet häviävät. Luontolaki vain sitoisi tarpeettomasti päättäjien käsiä, sillä meidän täytyy tehdä järkeviä ratkaisuja niin, että samalla myös Suomen talouskasvu vahvistuu.
Ideologia ei saa mennä maalaisjärjen edelle
Täysin eri linjoilla oli esimerkiksi SDP:n ehdokas Matias Mäkynen, jonka mukaan Suomen tarvitaan luontolaki, johon kirjatut kunnianhimoiset tavoitteet puitelakina tulisivat ohjaamaan muuta lainsäädäntöä.
Laakso puolestaan esitti, että Suomen ei tule muutenkaan tehdä enemmän kunnianhimoista ilmasto- ja luontopolitiikkaa kuin EU:ssa jo nyt tehdään.
– Ideologian ei pidä antaa mennä maalaisjärjen edelle niin, että edetään seurauksista välittämättä vain yhtä päämäärää kohti kaistapäisellä antaumuksella. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tässä palataan vaikka takaisin kivikaudelle, pärjään siellä kyllä, mutta täällä kehä kolmosen sisäpuolella ihmisille tulee kylmä ja nälkä.
– Päästövähennyksiä tulee tehdä kustannustehokkaasti, ja samalla miettiä laajasti erilaisia keinoja, miten vähennyksiin päästään. Jos päästövähennykset perustuvat tukimalleihin, jonkun nekin pitää aina maksaa, ja yleensä se on veronmaksaja, Laakso sanoi.
Perussuomalaisten energia-, ilmasto- ja teollisuuspoliittinen malli on nimeltään sinivalkoinen siirtymä, joka sisältää teknisesti ja taloudellisesti kestävät toimet, joilla sekä minimoidaan päästöjä että samalla lasketaan sähkön ja polttoaineiden hintoja. Ohjelman toteuttamalla myötä samalla annetaan suomalaisille työtä, ostovoimaa ja hyvinvointia.
Onko vihersiirtymä tuonut investointeja Suomeen?
Vihreiden ehdokas, ympäristöministeri Maria Ohisalo esitti, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikka samalla vahvistaisi Suomen talouskasvua.
– Meille on tulossa miljardien investoinnit, koska meillä on puhdasta uusiutuvaa energiaa. Tuulivoima tuo teollisuudenaloista eniten investointieuroja, Ohisalo sanoi.
Laakso epäili Ohisalon puhetta ja mainitsi, että kukaan ei ole kertonut ainuttakaan tapausta, jossa Suomen ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka olisi tuonut Suomeen aitoja uusia investointeja niin, että Suomi olisi napannut suurinvestoinnin jonkun toisen maan nenän edestä.
– Tässä yhteydessä puhutaan usein vain mahdollisuuksista, Laakso ihmetteli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihreät siirtymä Ympäristötiedon foorumi Luontopaneeli sinivalkoinen siirtymä Ilmastopaneeli kustannustehokkuus Matias Mäkynen ilmastotoimet maalaisjärki Sheikki Laakso päästövähennykset veronmaksajat ideologia Maria Ohisalo Investoinnit Sanna Marin Talouskasvu vihreät perussuomalaiset SDP EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laakso pitää hallituksen raskasta ilmastopolitiikkaa kyseenalaisena: Ilmastotavoitteet eivät tuo investointeja Suomeen

Purra: Poliitikko, joka puhuu ylevästi ihmisoikeuksista ei ole äänesi arvoinen

Perussuomalaiset vaati tolkkua ilmastopolitiikkaan kyselytunnilla: ”Jos Suomen ilmastopolitiikka toisi kilpailuetua, mikseivät kilpailijat ota mallia Suomesta?

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Yle: Suomalaisten taskuista jopa 5 miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille – perussuomalaiset vaatii laajoja toimia sähkön hinnan alentamiseksi

Nasa tutki: Suomi onkin hiilinielu – ilmastopahikset ovat jossain aivan muualla

Jorma “Remontti-Reiska” Piisinen tyrmää EU:n suunnitelmat rakennusten pakollisista energiaremonteista: “Hölmöläisten hommaa”

Demarit uskoo, että vihreä siirtymä toisi mukanaan talouskasvua – Purra pyysi saada näyttöjä: ”Vihreällä etuliitteellä veronmaksajan raha on aina halpaa”

Purra: Suomen ajettava sähkönmarkkinoiden hinnanmuodostuksen uusimista ennen kuin on taas myöhäistä – ”Yhtiöt ovat tehneet valtavaa voittoa suomalaisten elintason kustannuksella”
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää