Artikkeli kuva

Liettua aikoo suojella rajojaan laittomilta maahantulijoilta. / LEHTIKUVA

Liettua uhmaa EU-tuomioistuimen päätöstä – aikoo puolustaa rajojaan jatkossakin

04.07.2022 |15:22

Liettua aikoo jatkaa rajojensa puolustamista laittomia maahantulijoita vastaan Euroopan unionin tuomioistuimen langettavasta tuomiosta huolimatta. Liettuan sisäministerin asenne laitonta maahantuloa ja hybridiuhkia kohtaan poikkeaa täysin Suomen sisäministerin ja hallituksen asenteesta.

Euroopan unionin tuomioistuin totesi torstaina antamassaan päätöksessä, että Liettua toimii EU-direktiivien vastaisesti estäessään laittomasti maahan yrittäviä henkilöitä hakemasta turvapaikkaa ja laittaessaan maahan jo päässeet turvapaikanhakijat suljettuihin vastaanottokeskuksiin, kertoo Liettuan yleisradio.

Siirtolaiset Valko-Venäjän hybridioperaation aseina

Liettua joutui viime kesänä hybridioperaation kohteeksi Valko-Venäjän lähettäessä tuhansia laittomia maahantulijoita rajan yli. Sama hybridioperaatio kohdistui Baltian maiden lisäksi Puolaan. Maat vastasivat uhkaan pyrkimällä estämään laittoman maahantulon muun muassa raja-aitoja rakentamalla.

– Liettua tulee puolustamaan itseään jatkossakin, kommentoi maan sisäministeri Agnė Bilotaitė.

Sisäministeri Bilotaitė totesi, että Liettua on ryhtynyt kyseisiin toimenpiteisiin suojellakseen kansallista turvallisuuttaan ja EU:n ulkorajaa. Hänen mukaansa tilanne ei ole muuttunut sillä tavalla, että varotoimista voitaisiin luopua.

Agnė Bilotaitė kiistää Euroopan unionin tuomioistuimen väitteen, että Liettua tekisi turvapaikan hakemisen mahdottomaksi. Hänen mukaansa turvapaikkaa voi hakea lähetystöissä ja tietyillä rajanylityspaikoilla. Ongelma on vain siinä, että laittomia rajanylittäjiä ei kiinnosta käyttää näitä mahdollisuuksia hyväkseen.

Sisäministeri: EU-direktiivejä pitäisi muuttaa

Liettuan sisäministeri pitää EU:n nykyistä turvapaikkapolitiikkaa huonosti käytäntöön soveltuvana, joten sitä pitäisi muuttaa.

– Eurooppa ei ole aiemmin ollut tällaisen hyökkäyksen kohteena, Agnė Bilotaitė sanoo. Lainsäädäntö ei sovellu sellaisiin tilanteisiin, jossa Liettua on nyt, joten siksi haluamme muuttaa sitä.

Liettuan armeijan sotilaita on lähetetty Saksaan harjoittelemaan hybridiuhkia vastaan puolustautumista, Liettuan yleisradio kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää