Leena Meri: “Ympäristönmuutos johtuu väestöräjähdyksestä”

10.01.2020 |18:58

KOLUMNI | Kansanedustaja Leena Meri (ps.) ottaa kantaa ihmisen aiheuttamaan ympäristönmuutokseen. Räjähdysmäisestä väestönkasvusta johtuvaa ympäristöongelmaa ei voi korjata suomalaisten elämää kurjistamalla.

Jussi Halla-aho kirjoitti Facebookiin päivityksen liittyen Australian maastopaloihin. Li Andersson reagoi päivitykseen syyttämällä Halla-ahoa väärän ja harhaanjohtavan tiedon levittämisestä.

Asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin Andersson väittää.

Ensinnäkin asiantuntijat puhuvat ihmisen vaikutuksesta ilmastoon ja ympäristöön. Ihmisen vaikutus ympäristöön on päivänselvää, kun esimerkiksi hakataan sademetsiä viljelyyn tai jätetään metsien huoltotiet tekemättä.

Samoilla linjoilla on Helsingin yliopiston professori Markku Kanninen, joka kommentoi viime vuonna paljon puhututtaneista maastopaloista Afrikassa ja Amazoniassa, että palojen taustalla on maatalous ja ihmisen toiminta.

Hyvä esimerkki ihmisen aikaansaamasta ympäristönmuutoksesta on Indonesiassa sijaitseva Jaavan saari, jolla sijaitsee maan pääkaupunki Jakarta. Indonesia on päättänyt siirtää maan pääkaupungin, koska saari vajoaa kovaa vauhtia. Uutistietojen mukaan vajoaminen johtuu pääosin liiallisesta pohjaveden käytöstä. Jakartassa asuu noin 10 miljoonaa ihmistä.

Kerrataan. Alueella asuu niin paljon ihmisiä pienellä alueella, ettei puhdas vesi riitä. Kyse ei ole ilmastosta, vaan siitä, että alueella on liikaa ihmisiä ympäristön kestokykyyn nähden.

Ympäristöä ylikäytetään maissa, joissa väestöä on enemmän kuin luonto kestää. Veden saanti, viljelysmaiden tarve, jätteiden heittäminen luontoon, jäteveden laskeminen vesistöön ja niin edelleen. Ilmiön taustalla on ihminen ja ihmisen toiminta, ei muuttunut ilmasto. Kun ympäristö muuttuu, koska luonto ei kestä ylikulutusta, on kyse ympäristönmuutoksesta.

En kiistä, etteikö ilmasto olisi lämmennyt tai muuttunut, mutta metsäpalojen ja muiden ympäristökatastrofien taustalla on monimutkainen vyyhti, johon ei ole niin yksinkertaista selitystä kuin Andersson väittää. Myös Australian hallitus on sitä mieltä, että palot eivät johdu ilmastonmuutoksesta, vaikkakin lämpimät kelit vaikeuttavat niiden hallintaa.

Se, että suomalainen lopettaa autoilun tai lihan syömisen, ei vaikuta mitenkään suurimpaan ympäristöongelmaan eli räjähdysmäiseen väestönkasvuun, eikä se korjaa saastuttajamaiden huonosti järjestettyjä vesi- ja jätehuoltoa tai huonosti hoidettua metsien suojelua tai huoltoteiden puutetta.

Halla-aho ei johda ketään harhaan, vaan avaa ongelman syitä ja seurauksia. Hallitus haluaa kurjistaa suomalaisten elämää, vaikka ympäristönmuutoksen aiheuttajat ovat aivan muualla. Jos muutosta ympäristönsuojeluun halutaan aikaiseksi, se pitää keskittää sinne missä ongelmatkin ovat.

Leena Meri


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää