

LEHTIKUVA
Leena Meri: Testitodistukset käyttöön rajoilla
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri vaatii blogissaan, että rajalla tehtävän koronatestin lisäksi Suomeen tulijoilta pitäisi vaatia myös vähintään 72 tunnin sisällä otetun negatiivisen koronatestin todistusta, kuten 21 muutakin EU-maata tekee.
Pääministeri Sanna Marin toi esille sunnuntaina 28.3. Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että oppositiosta tuodaan keskusteluun, että negatiivisen koronatodistuksen vaatiminen maahan saapuvilta olisi yksinään ratkaisu.
– Väärin. Olemme todenneet, että rajalla tehtävän testauksen lisäksi pitää ottaa käyttöön esimerkiksi enintään 72 tuntia ennen otetun negatiivisen koronatestin todistus, kuten muun muassa 21 muuta EU-maata tekevät, Leena Meri kirjoittaa.
Kaikki työkalut käyttöön ennen liikkumisrajoituksia
Meri kysyy, eikö pitäisi olla niin, että kaikki mahdolliset työkalut terveysturvallisen rajanylityksen eteen otetaan käyttöön ennen kuin liikkumisrajoitukset tuodaan pöytään. Hallitus on toisaalta pahasti myöhässä, koska erilaiset muuntovirukset, jotka tarttuvat 30-50 % herkemmin, jylläävät jo Suomessa.
– Hallituksen esitystä on vaadittu kuukausikaupalla. On kuulemma edelleen valmistelussa… Sitä odotellessa sitten. Ministeriaitiosta on sanottu, että rajalta tulee vain noin 2 % tartunnoista. Eikö siinä pitäisi olla tässä tilanteessa nollatoleranssi? Meri kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- muuntovirukset koronatoimet negatiivinen koronatesti liikkumisrajoitukset koronaepidemia Sanna Marin Leena Meri
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen ja Juuso: Hallitus keskittynyt estämään turismin – ”Muista syistä rajan ylittäneet päässeet kulkemaan ilman testausta”

Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: “Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Leena Meri: Kasvomaskit hankittava kotimaisilta yrityksiltä

Perussuomalaiset kansanedustajat: Kaikki Suomeen saapuvat on testattava nyt eikä vasta huhtikuussa

Liikkumista rajojen sisällä ei voi radikaalisti rajoittaa, jos rajat vuotavat – Purra: “Rajojen yli tulee edelleen virusta”

Verotukselliset syyt vaihtavat telakkatyöntekijät puolen vuoden välein – Purra: Ulkomaalaisilla huomattava yliedustus tartunnoissa

Sisärajavalvonnan päättyminen toisi kaaoksen Haaparanta-Tornio-rajanylitysliikenteeseen – Juuso: “Terveysviranomaisten on mahdotonta selvitä tehtävästä ilman rajavartijoiden työpanosta”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää