LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Leena Meri: Terrorismilainsäädäntöä kiristetään, mutta ei riittävästi – ”Laki ei puutu jatkossakaan Isis-vaimojen toimintaan”
Eduskunnassa käsitellään terrorismirikoksia koskevan lainsäädännön muuttamista. Ehdotetun muutoksen myötä terroristiryhmien toimintaan osallistuminen olisi jatkossa laajemmin kriminalisoitua. Lakivaliokunnan perussuomalaisten puheenjohtaja Leena Meri pitää esitystä oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä.
Ehdotetun muutoksen mukaan rangaistavaa olisi sellaisen terroristiryhmän toiminnan kannalta olennaisen tehtävän hoitaminen, joka konkreettisesti edistää tai auttaa terroristiryhmän tavoitteena olevien rikosten tekemistä tai muuten vaikuttaa myönteisesti rikollisiin toimintamahdollisuuksiin.
Perussuomalaiset ovat pitäneet esitystä oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä. Valmistelun aikana lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat nostaneet esiin sellaisia epäkohtia, joihin käsittelyssä oleva muutos ei vaikuta.
– Uudistus on tarpeellinen, mutta esitetty uudistus ei puutu esimerkiksi siihen, että äidit ottavat lapsensa matkaan ja menevät terroristien alueelle tekemään kotitaloustehtäviä ja siten auttavat terroristisen toiminnan toteuttamista, asian valmisteluun lakivaliokunnan puheenjohtajana osallistunut Leena Meri huomauttaa.
Ei mikään partiolaisten leiri
Meri huomauttaa, että kyse ei ole partiolaisten leiristä, jossa vain sattuu olemaan mukana rikollinen siipi, vaan koko toiminta perustuu terroristiseen toimintaan. Kukaan ei ole toiminnassa mukana vahingossa.
– Toiminnassa mukana oleminen jo itsessään edistää terroristisen ideologian toteuttamista, joten on kestämätöntä, että Suomen lainsäädännöllä ei jatkossakaan voida puuttua niin sanottujen Isis-vaimojen toimintaan, kun henkilö voi vedota siihen, että hän hoitaa vain lapsia ja tekee ruokaa perheelle.
– Esimerkiksi Norjassa henkilön on katsottu osallistuneen terroristiseen toimintaan pitäessään huolta lapsista, tehdessään ruokaa ja pestessään pyykkiä. Siellä tuomittu rangaistus oli kolme ja puoli vuotta vankeutta. Sen sijaan Suomessa tällainen oleskelu ei ole jatkossakaan rangaistava teko, joten vastaavia tuomioita ei tulla määräämään, Meri toteaa.
Kansalaisuus tulisi poistaa ehdotettua tehokkaammin
Terrorismirikoslainsäädännön käsittelyn yhteydessä käsitellään myös kansalaisuuslain muuttamista siten, että kansalaisuuden voisi menettää maanpetos-, valtiopetos tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella, jos henkilö on tuomittu vähintään kahden vuoden pituiseen vankeus- tai yhdistelmärangaistukseen. Nykytilanteeseen nähden ehdotus on oikeansuuntainen, sillä nykyisin kansalaisuuden voivat menettää yli kahdeksan vuoden tuomion saaneet.
– Perustellumpaa olisi se, että kansalaisuus poistettaisiin jo tuomion perusteella ilman rangaistuksen pituutta koskevaa edellytystä. Terroristiseen toimintaan osallistuminen on jo itsessään anteeksiantamaton teko, eikä Suomen kansalaiselta voida hyväksyä minkäänlaista terroristiseen toimintaan osallistumista, Meri toteaa.
Kokoomuksen teot eivät vastaa puheita
Lakivaliokunnassa perussuomalaisten mielipiteeseen yhtyi kaksi muiden puolueiden edustajaa. Esimerkiksi valiokunnan kokoomuslaisista jäsenistä yksi oli perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla, mutta kaikki eivät aloitetta allekirjoittaneet.
– Voidaan vain arvailla, millä vakavuudella muut puolueet suhtautuvat näihin ilmiselviin lainsäädännön puutteisiin. Välillä kokoomuslaiset vaikuttavat puolustavan suomalaisten etua, mutta tässäkin tilanteessa huomataan, että teot eivät vastaa puheita, Meri hämmästelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terroristinen ideologia terroristinen toiminta terroristiryhmät terroristit terrorismilainsäädäntö terrorismirikokset kansalaisuuden peruuttaminen vankeusrangaistus Isis-vaimot lainsäädäntö lakivaliokunta Leena Meri perussuomalaiset Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Rantanen terrorismilainsäädännön kiristämisestä: ”Suomi tarvitsee tiukkaa lainsäädäntöä”
Antikainen: Miksi valtakunnansyyttäjä keskittyy vihapuheen eikä terrorismin torjuntaan?
Mari Rantanen teki valtakunnansyyttäjän toiminnasta kantelun oikeuskanslerille – ”Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa”
Terrorismilainsäädäntö jäämässä edelleen puutteelliseksi – lakivaliokunnan perussuomalaisilta vastalause: “Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa Euroopassa”
Perussuomalaiset: Hallituksen ihmisoikeuspoliittinen selonteko sivuuttaa suomalaisten vaikeudet ja oikeudet
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää